Virolahtelainen kotiseutuneuvos Risto Rahkonen muistaa tarkasti ensimmäiset kerrat hevosen kanssa metsätöissä.

”Metsään lähdin 12-vuotiaana. Jo 16-vuotiaana, talvella 1945–1946, tein täyden miehen päivätyön. Ajoin silloin tukkeja kotitilan metsistä tien varteen”, hän kertoo.

Keskenkasvuiselle sellainen työ oli raskasta. Hevosella käytettiin noihin aikoihin Virolahdella kahdenlaisia valjaita: nappula- eli tamppivaljaita ja luokkavaljaita. Muualla Suomessa luokkaa kutsutaan useimmiten luokiksi. Rahkonen muistaa, miten nappulavaljaiden nostaminen hevosen selkään vaati voimaa. Samoin luokkavaljaiden rintaremmin kiristäminen ei tahtonut sen ikäiseltä aina onnistua.

Rahkosen ansiosta virolahtelaisessa Kiessi-hevosajoneuvomuseossa pääsee tutustumaan hevosen erilaisiin käyttötarkoituksiin pitkälti yli sadan vuoden ajalta. Innokkaana hevosmiehenä Rahkonen ymmärsi jo varhain erilaisten hevosajoneuvojen ja -tarvikkeiden kulttuurihistoriallisen arvon.

Rahkoselle kertyi vähitellen yli 80 erilaista kärryä, rekeä, työkonetta ja muuta esinettä, jotka muuten olisi tarpeettomina hävitetty. Vuonna 1999 ne asetettiin näytteille Harjun Oppimiskeskuksen yhteydessä olevaan, entiseen kalustovajaan perustettuun hevosajoneuvomuseoon.

Maatalouden ohessa

Talvinen puunajo metsäsavotoilta teiden ja uittoreittien varsille oli viime vuosisadalla monelle pientilalliselle tuttua ”vuoroviljelyä” maatalous-töiden ohessa. Jo kotitilalla opittiin käyttämään kirvestä ja sahaa sekä ajamaan hevosta. Samoissa oloissa kasvanut hevonen totutettiin yleensä jo varsana metsäajoon.

Se kuljetussuorite, joka noina vuosikymmeninä tehtiin hevosella pitkien tiettömien taipaleiden takaa, oli valtava. Entisen Metsäntutkimuslaitoksen edesmennyt professori Kullervo Kuusela laski, että jo viime vuosisadan alkupuoliskolla vuotuiset poltto-, kotitarve- ja vientipuun sekä teollisuuden raakapuun hakkuumäärät olivat Suomessa noin 50 miljoonaa kuutiometriä. Siitä määrästä olisi saanut aikaan maapallon ympäri yltävän 1,25 metriä korkean pinon.

Hyvä savottahevonen veti raskaan kuormansa huonoltakin palstatieltä ensin paremmalle varsitielle ja sitä pitkin edelleen varastopaikalle. Sekä hevosia että hevosmiehiä oli erilaisia. Perimätieto kertoo, että ensimmäistä kertaa hakkuilla vieraillut kaupunkilainen usein hämmästyi Perkele-nimisten hevosten määrää.

Ei pelkkää historiaa

Satavuotista itsenäisyyttään juhliva Suomi on suuressa kiitollisuudenvelassa historiansa hevosvoimille. Tänä vuonna on juhlittu myös sitä, että suomenhevosen kantakirjan perustamisesta tuli kuluneeksi 110 vuotta. Eläkepäiviään viettävälle Risto Rahkoselle hevonen on paljon muutakin kuin historiaa.

”Viimeisen kerran hain hevosella metsästä rankakuorman vuonna 1993. Se oli nelivuotias ruuna LL Aksel, josta tuli sitten ravihevonen. Ajo kävi minulta aina luonnostaan.”

Julkaistu Metsälehdessä 23/2017

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.