Helsingin yliopiston tutkijatohtori Sari Pynnönen tietää, minkälaista neuvontaa ja tietoa metsänomistajat metsiinsä liittyen toivovat. Aiheesta vastikään väitöskirjan tehnyt Pynnönen sai selville, että päätöksien tueksi tarjolla oleva neuvonta ei aina vastaa metsänomistajan tavoitteita. Metsiin liittyvät neuvonta- ja tietopalvelut painottuvat pitkälti puuntuotantoon. Metsien käsittelyssä muita arvoja korostavat metsänomistajat jäivät neuvonnassa alakynteen.
”Vahvasti luontoon ja monimuotoisuuden suojeluun orientoituneet metsänomistajat kokivat usein, että eivät saa yhtä paljon ja monipuolisesti neuvontaa, joka olisi heidän tavoitteidensa mukaista”, Pynnönen kertoo.
Väitöskirjatutkimuksessa selvisi, että suurin osa metsänomistajista oli kiinnostuneita luonnonhoidosta, ja puuntuotantoa painottavista metsänomistajistakin noin puolet aikoi monipuolistaa metsiensä käsittelyä. Tästä huolimatta monimuotoisuuden suojelun ja ylläpitämisen vaihtoehdoista ei välttämättä aktiivisesti neuvottu metsänomistajia.
”Metsänomistajat toivoivat havainnollisempaa neuvontaa. Erityisesti kaivattiin neuvoja, miten pystyttäisiin yhdistämään puutuotantoa muihin tavoitteisiin”, Pynnönen kertoo.
Tiedon kulku takkuaa
Aluksi tutkimusryhmä oletti ongelman olevan puuntuotantoa painottavassa metsäsuunnittelussa. Pian kuitenkin selvisi, että puutteellinen tieto ja neuvonta johtuivat tiedon huonosta kulusta sekä monitavoitteisen metsien käytön verkkaisesta etenemisestä käytäntöön.
”Meillä on ehkä maailman laadukkain metsävaratiedon keruusysteemi, mutta se sisältää kooditettua määrämittaista tietoa pääasiassa puustosta. Luontoon liittyvää tietoa ei kerätä järjestelmällisesti yhtä suurella panostuksella.”
Kooditettu selkeä tieto siirtyy ketterästi järjestelmästä toiseen, metsäsuunnittelijalta puunostajalle ja aina metsäkoneenkuljettajalle asti. Toistaiseksi monimuotoisuuteen ja metsänomistajan tavoitteisiin liittyvää tietoa on vähän eikä se ole helposti tietojärjestelmästä toiseen siirtyvää. Mikäli toiveita ja huomioita ei esimerkiksi mainita kauppakirjassa, saattavat ne herkästi unohtua.
Taustalla vaikuttaa myös, ettei monimuotoisuuden turvaamiseen keskittyvien vaihtoehtojen esittelyä koeta samalla tavalla normaaliksi osaksi neuvontaa kuin puuntuotantoon tähtäävää ohjeistusta.
”Yhteiskunta voisi painavammin edistää, ettei puuntuotanto olisi metsien käytössä niin hallitseva. Metsäpolitiikka on erinomainen instrumentti ohjata toimintaa, samoin sertifikaatit”, Pynnönen sanoo.
Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 13/2020.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Monimuotoisuus taitaa olla niin monimuotoinen asia, ettei sitä kukaan kunnolla hahmota.
Tärkeä asia olisi myös hahmottaa sekin, mitä merkitsee, jos ei hakkaa metsiään. Tänään oli juuri Hesarissa juttu, jossa yritettiin tarjota perintömetsää Metso-suojeluun. Ei kelvannut, koska kriteerit eivät tavallisen talousmetsän osalta täyttyneet. Sain jutusta sen käsityksen, että metsä jätetään hakkaamatta ja ehkä seuraava sukupolvi voi sitten sen suojella. Kirjoittajan mieleen ei tainnut tulla se, että samat puut hakataan jossain muualla. Suomessa tai ulkomailla. Eikä tietysti sekään, että hakkaamaton metsä ränsistyy ja sen kasvu heikkenee. Vaikkei puun myyntituloilla olisikaan merkitystä, niin metsän kasvulla on osansa kasvihuoneilmiön torjunnassa. Ja tietysti kaikilla metsissä tehdyillä töillä on oma vaikutuksensa seudun tuöllisyyteen. Ja koko metsäsektorilla oleellinen vaikutus kaikkien suomalaisten hyvinvoinnille. Valitettavasti metsäalan ammattilaiset eivät rohkene tuoda näitä näkökulmia esiin keskustellaan metsänomistajien kanssa.
Tuntuu, että metsänomistajat ajattelevat usein asiaa pelkästään omalta kannaltaan. Jos tarkastelukulmaa laajennettaisiin, niin suhtautuminen esimerkiksi hakkuisiin saattaisi olla varsin toisenlainen.