Suomalaiset ovat oppineet hyödyntämään männyn ja kuusen oksaisuutta monella tapaa. Vuosikasvainten väliin kasvaneista oksakiehkuroista on tehty niin puuronsekoitusvälineitä eli härkimiä kuin vaikkapa risukarheja maanviljelykseen.

Lapsillekin on syntynyt jotakin: harottavilla oksajaloilla seisovia hakohevosia.

Hakotarhan asukki

Hakohevonen syntyy yksinkertaisesti. Männyn tai kuusen latvasta katkaistaan pätkä hevosen vartaloksi niin, että oksista saa lyhennettyä hevoselle sopivat jalat. Jalkoja on usein vain kaksi, jolloin hevosen häntäpää nojaa suoraan maahan.

Jos oksia on sopivissa kohdin vierekkäisissä oksakiehkuroissa, voi hevoselle tehdä neljä jalkaa. Paksumpaan päähän vuollaan hevosen pää.

Hakohevosella on myös sukulainen. Hakohärkä vuollaan muuten samoin kuin hevonen, mutta kaksi ylöspäin sojottavaa oksantynkää jätetään härän sarviksi.

Perinteisen maatalouden aikaan eläinten kuivikkeena käytettiin usein kuusenhavuista hakattuja pätkiä. Havuja pienittiin vesuria muistuttavalla hakokirveellä pölkkyä tai puupukkia vasten. Hakojen hakkaaminen oli monesti jonkun vanhan eläkeläisvaarin tehtävä.

Hakohärkiä kerrotaan tehdyn juuri tuollaisen työn lomassa. On helppo kuvitella, miten suuresta havukasasta havuja vähän kerrassaan hakkuupölkylle nostettaessa löytyy silloin tällöin sopiva hakohärän aines. Sen vaari voi hetkessä muovata hakokirveellä lapsille leluksi.

Mielikuvitus avuksi

Nykyaikana hakohevosen tai -härän aineksia voi etsiskellä vaikkapa metsätöiden jäljiltä. Jos lapselle antaa puukon käteen, alkaa perinne elää. Lapsilla on mielikuvitusta siinä, miten eläimen voi tehdä. Eipä tarvitse enää olla vain arkistotoihin kätketyn varassa.

Poikani alkoi vuolla kuorta hevosen harjan kohdalta ja jätti kuorisuikaleet kiinni: näin syntyi hevosen harja. Samalla tavalla hevoselle saatiin häntä. Vaikka poika oli vuolemassa hevosta, hän jätti puuhun myös pari ylöspäin sojottavaa oksantynkää – ne ovat hevosen korvat, hän selitti.

Myös härälle piti pojan mielestä saada korvat. Koska oksantyngät tarvittiin sarviksi, teimme sille korvat puoliksi irti vuolluista kuorenpaloista.

Hakohevosia on mahdollista tehdä erikokoisia sen mukaan, valitaanko paksumpi vai ohuempi kohta rungosta. Jättämällä pitemmän pätkän runkoa hevosen vartaloksi syntyy keppihevonen. Se osoittautui lasten leikeissä monikäyttöiseksi.

Keppihakohevosella voi ratsastaa tavanomaiseen tapaan. Toisaalta keppihakohevonen yltää vaikka mihin, kun lapsi pitää sitä häntäpäästä kiinni ja ohjailee vaikkapa kiipeämään puuhun tai hörppimään purosta vettä.

Lehtipuusta veistoksia

Useimmat lehtipuut kasvavat haarajatkoisesti. Puu haarautuu kahtia ja toinen haara valikoituu jatkamaan rungon pituuskasvua. Kasvutapansa vuoksi lehtipuiden rungoista ei kasva yhtä suoria kuin havupuiden.

Aika usein lehtipuista löytyy kohtia, joissa runko tekee mutkan sivulle ja sitten oikaisee suunnan kaarevalla kasvulla. Myös paksuksi kasvanut sivuhaara on sopiva aihio hakohevoselle. Tällaisista kohdista syntyy oivallisia niskakaaria lehtipuuhevosille. Kun kaaren sisäpuolelle vuolee hevosen turvan ja kaulan, alkaa oksanpätkä jo muistuttaa kokolailla hevosta.

Puun kasvutapa ja hevosen muoto ovat parhaimmillaan niin kauniissa vuorovaikutuksessa, että lehtipuuhevosesta syntyy suorastaan silmiähivelevä veistos. Havupuuhevoset ja härät sen sijaan ovat karkeamman ja kankeamman näköisiä.

Virossa lasten hevoset on vuoltu lehtipuusta. Niinpä suomalaisten hakohevosella on jalat, mutta sen niska on kovin jäykkämuotoinen. Virolaisten lehtipuuhevonen taas on oikein kaunisniskainen, mutta useimmiten jalaton.

”Traktori kuin hakohärkä”

Harottavilla oksajaloillaan seisovat pikkueläimet antoivat aihetta myös sanontoihin. Kankeaa tai hidasliikkeistä ihmistä voitiin verrata hakohevoseen tai -härkään. Esimerkiksi Kalannista on vuonna 1938 muistiin merkitty sanonta Morsian kuin tuomarin tamma ja sulhanen kuin hakohärkä.

Kielenkäytössä hakohärkä jatkoi elämäänsä vielä koneiden aikakaudelle saakka. Eräs Fiatin vuosimallia 1975 oleva traktori oli niin kankea kääntymään, että sille annettiin lempinimeksi hakohärkä.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 2/2017

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.