Metsuri ja perunanviljelijä Juha Partasen kotikylään Siilinjärven Autiorantaan on pesiytynyt ei-toivottu tulokas Aasiasta.

”Ensimmäiset jättipalsamit huomasin kymmenkunta vuotta sitten. Nyt kasvustot ovat levinneet, ja niitä löytyy myös hakkuuaukeilta, taimikoista ja metsäteiden varsilta”, hän kertoo.

Partanen korostaa, ettei jättipalsami ole yhden tilan ongelma, vaan koko kyläyhteisön pitäisi yhdistää voimansa tulokkaan torjumiseksi.

”Pääosinhan tämä on taajama-alueiden vitsaus, mutta siemeniä kulkeutuu maakuormien ja työkoneiden mukana.”

Lähileviämisessäkin jättipalsami on tehokas. Kypsät siemenet sinkoutuvat jopa yli viiden metrin päähän emokasvista.

Uhka myös taimikoille

Kiersimme Partasen kanssa elokuun alkupäivinä tämän metsiä, mutta olimme myöhässä. Kasvit olivat jopa pari metriä korkeita, ja siemensato oli kypsynyt.

”Siemenet sinkoavat kukista, kun tartun kasviin, joten kitkentä ei enää auta. Jätesäkkiin menee vain kasvi, mutta ensi kesänä uuden kasvuston tuottavat siemenet karisevat maahan”, mies harmittelee.

Tämä tekee torjunnasta vaivalloista. Yksivuotinen kasvi kylvää runsaan siemenpankin maahan, josta uusi kasvusto kohoaa seuraavina kesinä.

”Hankalaksi tämän tekee se, että juhannuksen tienoilla jättipalsamit ovat pieniä ja vaikeasti havaittavia, kun ne pitäisi niittää ennen siemensadon kypsymistä”, Partanen sanoo.

Loppukesällä jättipalsami muodostaa tukahduttavia kasvustoja, jotka uhkaavat myös metsäpuiden taimia.

”Raivasimme ja mätästimme ostotilalla olleen puolen hehtaarin peltoheiton, ja istutimme sinne puuntaimia. Keväällä ei ollut mitään merkkiä jättipalsamista, mutta syksyllä alalla oli miehenmittainen kasvusto, jonka poistaminen oli todella työlästä”, kertoo Siilinjärvellä metsää omistava Aimo Rautiainen.

Monen vuoden urakka

Pienialaisia jättipalsamiesiintymiä Juha Partanen kertoo kitkevänsä. Laajempia kasvustoja hän on niittänyt viikatteella. Hankalaksi niittämisen tekee sekin, että kasvustot ovat usein kivisissä jätemaakasoissa.

Maassa oleva siemenpankki säilyttää itävyytensä vuosia, joten torjunta on toistettava useana peräkkäisenä kesänä ja mielellään pari kolme kertaa vuodessa.

Partanen kertoo torjuneensa jättipalsamia myös glyfosaatilla, mutta hän ei näe sitäkään ongelmattomaksi.

”Ensinnäkin torjunta ei tepsi maassa olevaan siemenpankkiin, joten kertaruiskutuksella jättipalsamia ei pysty torjumaan. Toiseksi jättipalsamikasvustoja on usein ojien varsilla, eikä glyfosaattia saa levittää vesien äärellä.”

Maanomistajalla on velvollisuus hävittää vieraslajit mailtaan. Käytännössä kuitenkin vain kurtturuusun torjuntaan on annettu velvoittavia ukaaseja.

KOMMENTTI

Lopetetaan leikkiminen

Vieraslajien torjuntaan osallistetaan kaikenlaisia tahoja Martoista ympäristöjärjestöihin. Touhua tahditetaan ely-keskusten hankehumpalla, eli puuhailuun on tarjolla julkista rahaa.

Elyjen kuukausipalkkaiset vieraslajineuvojat opastavat meitä kitkemään, niittämään ja höyrystämään vieraslajeja kuumalla vedellä. Kurtturuusukasvustojen kimppuun käydään jopa kaivinkonein, yhteiskunta ja taloyhtiöt maksavat.

Pelkään pahoin, että kovinkaan luomuilla keinoilla vieraslajiongelma ei ratkea. Herbisidejä alias glyfosaattia järkevästi käyttäen voitaisiin saavuttaa ainakin paikallista menetystä.

Paha vain, että järjen käyttö tökkää viranomaisten asenteisiin. Ely-keskus hehkuttaa nettisivuillaan glyfosaatin kiistanalaisuutta, mutta unohtaa mainita, että ainetta käytetään kattavasti maataloudessa – siis ruokamme tuottamisessa.

Emme ehkä kuolisi, vaikka pahimmat kurtturuusupuskat ja jättipalsamihalmeet ruiskutettaisiin.

MIKKO RIIKILÄ

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.