”Koko ukon taipaleen ajan on metsä kulkenut mukana”, toteaa metsänomistaja Pertti Kauppinen.

Tampereella asuva Kauppinen on syntyjään Kannonkoskelta. Siellä hän varttui nelilapsisessa perheessä, jonka isä teki oman uransa metsätyönjohtajana. Kauppinen kulki veljensä kanssa isän perässä milloin missäkin työmaalla. Ensimmäinen tehtävä hänelle annettiin 7–8 vuoden iässä:

”Keväällä uitettiin puuta Pudasjärvestä Hilmonjokea ja Hilmonkoskea pitkin. Olin kosken mutkassa vonkamiehenä valvomassa, tuliko siihen ruuhkaa. Jos tukit alkoivat kasautua, kipitin sanomaan siitä uittajille”, Kauppinen muistelee.

Toisella kymmenellä työtehtävät vaihtuivat jakotöihin. Parin kolmen talven ajan Kauppinen piti isän työmaalla tukkimiehen kirjanpitoa silloin, kun koulusta oli vapaata.

”Kaadetun puun runko piti jakaa tukeiksi. Isä mittasi rungon paksuuden tukkisaksilla ja laski, kuinka monta jalkaa se on pitkä. Minä kirjasin luvut kosmoskynällä vanerille.”

Vanhemmalla iällä Kauppinen pyöräili ympäri pitäjää ja teki kontrollimittauksia eri talojen paperipuupinoille. Hän mittasi pinon pituuden ja korkeuden, joita isä tai hänen esimiehensä vertasi vastaanottomittauksessa ilmoitettuihin kuutiomääriin. Tuolloin puut myytiin yleensä hankintakauppana.

”Pinojen piti olla suoria hyvillä aluspuilla ja päätypuilla. Eivät ne saaneet olla sellaisia läjiä kuin ne nykyisin ovat tuolla tien varressa.”

Perintömetsästä yhtymä

Metsästä ei tullut Kauppiselle ammattia, vaan hän kouluttautui 1960- ja 1970-lukujen taitteessa lääkintävahtimestariksi, eli nykykielellä ensihoitajaksi. Hän työskenteli Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiapupoliklinikalla ja teki muun muassa kipsauksia potilaille. Yli 40 vuoden uraan sairaalassa kuului myös opettamista alan opiskelijoille sekä työsuojeluvaltuutetun töitä.

Tampereella Kauppisen ja hänen vaimonsa muodostama perhe kasvoi kahdella pojalla. Metsä säilyi Kauppisen elämässä myös ruuhkavuosina, sillä kesäisin isä pyysi monesti mukaan raivuuhommiin.

”Minä ja velipoika raivattiin vesureilla, ja isä raivasi raivaussahalla. Silloin meillä oli vain yksi raivaussaha.”

Metsät siirtyivät perintönä lapsille, kun aika jätti vanhemmista. Noin viiden vuoden ajan metsiä hoidettiin kuolinpesänä, kunnes veli halusi myydä oman osuutensa Kauppiselle. Samalla kertaa omistusmuoto muutettiin yhtymäksi.

Nyt Kauppinen omistaa vajaan 29 hehtaarin metsiköstä puolet, ja kummatkin siskot, Inkeri Pasanen ja Päivi Kauppinen-Ali, yhden neljänneksen.

”Siskojen kanssa kaikki on sujunut hyvässä järjestyksessä. Inkerin mies Sakari Pasanen on tehnyt paljon metsänhoitotöitä meidän metsissämme.”

Kilometrejä kertyy

Kauppinen hoitaa yhtymän verotuksen ja puukaupat, mutta osallistuu myös metsätöihin. Esimerkiksi raivaus on mieluista puuhaa.

Viime kesänä tuli raivattua puolitoista hehtaaria. Kauppinen kävi Tampereelta sen verran usein metsätöissä, että verottaja pyysi selvitystä siitä, onko ajokilometrejä tosiaan karttunut yli 7 000. Kilometrit kertyvät suhteellisen nopeasti, sillä kodin ja metsätilan välimatka on 250 kilometriä.

Tänä kesänä Kauppinen tekee ennakkoraivausta puolen hehtaarin kuviolle, joka on pitkälti luontaisesti uudistunutta. Hän aloitti työn varmin ottein vajaa kaksi viikkoa sitten. Saha laulaa vielä toistamiseen sen jälkeen, kun puut on kaadettu maahan.

”En jätä kuusia törröttämään, vaan katkon oksia vielä maassa.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 4/2018.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.