Väreillä koreilulla on tärkeä tehtävä lintumaailmassa. Niiden avulla koiraslinnut kertovat naaraille kunnostaan – mitä koreammat värit, sitä parempia ne ovat lisääntymiskumppaneina.

Lintujen yleisimmät värit ovat melaniineja, jotka tuottavat ruskeita ja mustia värejä. Värin lisäksi melaniini vahvistaa höyhenpukua. Niinpä lintujen sulkapuvuissa tummia ovat nimenomaan kovalle kulutukselle joutuvat siiven- ja pyrstön kärjet.

Toinen tärkeä väriryhmä ovat karotenoidit. Ne tuottavat höyhenpukuun keltaista, punaista ja oranssia. Linnut saavat karotenoidit kasviravinnon mukana. Useat linnut syövät myös hyönteistoukkia, jotka sisältävät karotenoideja runsaasti niiden syötyä kasvien vihreitä lehtiä. Niinpä naaraan kannattaa valita punarinnoista ja tiaisista komeimman väriset koiraat kumppaneikseen, koska värit kertovat tehokkaista metsästystaidoista.

Lopuksi linnuilla on vielä rakennevärejä. Ne syntyvät, kun sulkien ja höyhenten hienorakenne aiheuttaa valon taittumista. Nämä ovat usein metallinkiiltoisen sinisiä ja vihreitä värejä. Tällaisia väripintoja on mm. harakalla, sinisorsalla, sinirinnalla ja kanalintu-koirailla.

Kirkkailla väreillä on merkitystä lintujen pariutuessa. Värikkäiden lajien naaraat valitsevat nimenomaan värikkäimpiä koiraita. Samalla ne tietävät saavansa tehokkaan siipan, joka on hyvä hankkimaan ravintoa, terve ja jonka höyhenpuvussa on vähän loisia.

Naaraat ovat usein vaatimattoman värisiä. Niiden värit ovatkin usein suojavärejä.

Erikoisia poikkeuksia

Perhosten siivissä on usein komeat silmätäplät takasiivissä. Näiden tarkoitus on harhauttaa saalistajaa. Tällaisia valenaamakuvioita eli oksipitaalinaamoja on myös muutamalla linnulla, kuten töyhtötiaisella.

Samalla tavalla saalistajaa huijaa var­puspöllö. Käenpiian selässä on pitkä tumma juova. Kun on kerran katsonut käenpiian pesään pöntössä ymmärtää hyvin tuon juovan tarkoituksen: lintu kiemurtelee ja sähisee kolossaan ja ihminenkin ottaa taka-askeleen luullen kolossa olevan kyyn.

Joskus linnut ovat värigeeneiltään viallisia. Albiinoilla väriaineet puuttuvat kokonaan tai ainakin osaksi ja ne ovat tällöin valkeita. Täysalbiinolla on lisäksi punaiset silmät.

Melanistisella linnulla tumman väriaineen, eumelaniinin, määrä on liian suuri ja lintu on tällöin hyvin tumma tai jopa musta. Leukistinen lintu on hailakan vaalea tai rusehtava. Sillä on puutetta tummista väriaineista. Harvinaisia väripoikkeamia ovat erythristiset eli punaruskeat ja liian keltaiset eli flavistiset linnut. Kanarialinnut ovat hyviä esimerkkejä flavistisista linnuista.

Valkoisia lintuja

Pieni osa linnuista on valkoisia. Tällaisia ovat esimerkiksi lokit ja tiirat. Koloniapesijöinä ne eivät muita värejä juuri tarvitsekaan. Vain typerät varikset, ketut tai minkit uskaltautuvat lokkikoloniaan. Sadat linnut puolustavat raivokkaasti pesimäpaikkojaan, ja siellä on ihmisenkin tukala olla.

Ruoanetsinnässä valkoinen väri sitä vastoin näkyy vesillä kauas. Kun yksi lokki löytää vesiltä ruokaa, on heti kohta paikalla parvi lokkeja.

Riekot ja kiirunat muuttuvat talvisin valkoisiksi. Niillä tuo väri on selkeä suojaväri – vitivalkoista lintua on vaikea havaita lunta vasten.

Lintujen värit myös muuttuvat vuodenaikojen mukaan. Keväällä ja alkukesällä värit loistavat kirkkaina. Loppukesän ja syksyn aikana linnut menettävät väriloistonsa sulkasadon myötä. Tilalle tulee erilaisia suojavärejä, jotka taas keväällä muuttuvat kirkkaiksi soidinväreiksi.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.