Kaicell Fibers Oy:n Paltamoon suunnittelema sellutehdas on enää rahoitusta vaille. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi aiemmin keväällä tehtaan ympäristöluvasta tehdyt valitukset.
Rahaa tosin tarvitaan paljon, noin 1,3 miljardia euroa. Nyt yrityksessä hiotaan esittelyaineistoja sijoittajia varten.
”Luvat laittavat reunaehdot, mutta tarkempi suunnittelu tapahtuu investointipäätöksen jälkeen ja investoijien vedolla”, toimitusjohtaja Hannu Heikkinen sanoo.
Toivotuin sijoittaja on sellubisneksen ja Suomen puumarkkinat tunteva teollinen toimija.
”Pelkästään Suomen ulkopuolella toimivia tahoja varten joutuu tekemään enemmän selvityksiä. Heitä kiinnostaa etenkin puun saatavuus ja työrauha. Lakot noteerataan ja niitä joutuu selittämään.”
Tilanne muuttunut
Investointiympäristö on muuttunut siitä, kun hankkeen syntysanat lausuttiin. Maailma on rauhattomampi, kiinalaisia sijoittajia ei näy, mutta Nato-jäsenyys koetaan investointiriskiä pienentävänä.
Kaicellin organisaatio on kevyt. Palkattua henkilöstöä on kolme, joista Heikkinen on osa-aikainen toimitusjohtaja. Toimistopalvelut ostetaan Kainuun liitolta, joka on myös suurin omistaja noin 12 prosentin osuudella.
Pääomasijoitus- ja rahastoyhtiö Taaleri on merkittävä omistaja kahdeksan prosentin osuudella. Kainuun maa- ja metsäsäätiöllä on vajaa viisi prosenttia, muut omistajat ovat yksityisiä henkilöitä tai heidän yrityksiään. Varsinaista ankkurisijoittajaa ei ole.
Tehdastontin omistaa Paltamon kunta. Sen hankinnasta on esisopimus.
Kainuun puuvaroilla siinä ja siinä
Kaicellin suunniteltu tuotanto on 600 000 tonnia sellua ja puuntarve 3,5 miljoonaa kuutiometriä. Siitä puoli miljoonaa voisi olla sahahaketta, joten pyöreää puuta tarvitaan kolme miljoonaa kuutiota.
Teoriassa Kainuun puuvarat melkein riittävät, sillä maakunnan metsäohjelman mukaan kuitupuun hakkuumahdollisuudet ovat 2,8 miljoonaa ja parina viime vuonna on hakattu 2,5 miljoonaa.
Käytännössä tilanne on kuitenkin tiukempi kuin tiukka. Siitä pitävät huolen Metsä Groupin Kemin ja Stora Enson laajenevan Oulun tehtaan yhteensä noin 10 miljoonan kuution puuntarpeet.
”Tulemme olemaan kilpailukykyisiä ostajia, sen pystyy laskemaan suoraan logistiikkakustannuksista”, Heikkinen sanoo ja viittaa siihen, että Kaicellille puu liikkuisi samojen pyörien päällä metsästä tehtaalle, ilman venkslauksia junaterminaaleissa.
Heikkinen uskoo myös, että kilpailutilanne energiakäytön kanssa helpottuu.
”Nykyinen tiukka tilanne pienpuulla on tilapäisvaihe, sillä energiakäytön huippu on käsillä ellei jo ohitettu.”
Ylijäämäkuoresta myyntiartikkeli?
Kaicellin oma innovaatio on ylijäämäkuoren kuivaaminen, josta yhtiö on teettänyt opinnäytetyön. Sellutehtaiden nykyinen käytäntö on, että kuorella lämmitetään meesauunia ja ylijäämäkuori poltetaan kuorikattilassa, jonka tuottamalla höyryllä käytetään sähköturbiinia.
Heikkisen mukaan meesauuni tarvitsee tehtaan kuorimäärästä puolet, mutta toinen puoli voidaan kuivata ja myydä lämpövoimaloille. Määrä olisi 55 000–80 000 tonnin haarukassa.
”Se on varteenotettava vaihtoehto sähköntuotannolle, ja raaka-ainekilpailusta ainakin osa voidaan korvata yhteistyöllä.”
Taaleri osakkaana ja pelinrakentajana
Taaleri Kapitaali Oy:n johtaja Timo Jaakkola on myös Kaicellin hallituksessa. Hän perustelee Kaicell-sijoitusta Taalerin kasvustrategialla, jossa bioteollisuus nousee uusiutuvan energian rinnalle. Taaleri omistaa myös mäntyöljytislaamoa Haminassa ja Joensuussa rakenteilla olevaa biohiililaitosta.
Taalerissa uskotaan, että Kaicellin toteutumisen palaset ovat olemassa, kun ne vain osataan sovittaa yhteen. Yksin Taaleri ei missään tapauksessa pysty hanketta toteuttamaan.
”Ehkä pystymme myötävaikuttamaan, että syntyy rahoittajien konsortio ja siinä Taaleri voi olla merkittävä pala.”
Konsortiolla tarkoitetaan liikemaailmassa useiden toimijoiden yhteenliittymää, joka usein ajatellaan väliaikaiseksi.
Jaakkola tietää maailmasta vain yhden, brasilialaisen sellutehtaan, joka on rakennettu miljardöörien rahoilla ilman teollista toimijaa. Toki hankkeessa sijoittajien raha muuttui teollisuudeksi ja miljardööritkin myivät omistuksensa perinteiselle metsäteollisuudelle.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Jäitä hattuihin.
Puun riittävyys on jo nyt tapissaan eu:n kuristusten, suojelun ja käytön jälkeen. Miksi ala pitäisi ajaa tieten tahtoen puun puutoskurjuuteen?
Suomen ja erityisesti Kaakkois- ja Pohjois-Suomen metsän kasvatus on tällä hetkellä pääasiallisesti alkeellista, epä-ammattimaista ja satunnaista (maakunnat täynnä ryteiköitä), joten puun lisäkasvulle on olemassa helppoja ja tunnettuja keinoja.
Näitä ovat:
Vanhat ojat kuntoon eli pohjavesi puita haittaamattomalle tasolle, kaikki kuorenpolttotuhka levitetään polttolaitoksista metsiin, huolellinen metsittäminen nykyistä paljon järemmällä maanmuokkauksella, taimikonhoitotöiden oikea-aikaisuus, boorilannoitus kaikille vanhoille pelto-, laidun- ja kaskialueille, tehokas valtapuun kasvatus riittävillä ja oikea-aikaisilla harvennuksilla, joilla ylläpidetään ohjeiden mukaista pitkää ja voimakasta latvusta.
Em. toimet nostavat kasvua ainakin 50 %, todennäisesti enemmän.
Toinen juttu sitten kokonaan on, mihin hyvällä kasvatuksella tuleva tukkikokoinen runkopuu käytetään. Hyvässä metsänhoidossa sitä kun tulee yli 60 % kasvusta, jos harvennukset hoidetaan ajallaan ja pidetään latvukset kunnossa.
Jos sellun valmistuksen katteet ovat kohdallaan, ratkaisuna on, että ostaja ostaa puun runkohinnoiteltuna ja käyttää rungot koosta välittämättä sellun valmistukseen.
Metsänomistajanahan tämä kuulostaa päinvastoin hyvältä. Eikö se ole myyjälle hyvä asia, jos ostajalla on puute raaka-aineesta. Tämänhän pitäisi nostaa hintoja, jos olen yhtään markkinatalouden mekanismeista perillä.