Suomen Luontopaneeli on muutamassa vuodessa noussut näkyvään rooliin metsien käyttöä koskevassa julkisessa keskustelussa. Paneelin ulostuloja voisi luonnehtia ennakkoluulottomiksi. Niin metsänomistajia kuin metsäteollisuuttakin hätkähdyttäneet esitykset eivät ole kompromisseja, vaan laadittu luonnon ehdoilla.

Mediassa paneelin näkemyksiä perustelee harmaasta parrastaan helposti tunnistettava ekologian professori Janne Kotiaho, paneelin puheenjohtaja. Häntä askarruttaa etenkin hyvinvoinnin edellytysten heikentyminen maapallolla.

”Eniten olen huolissani tulevien sukupolvien mahdollisuuksista elää tällä planeetalla”, Kotiaho sanoo.

Maanomistajan asialla?

Viime joulukuussa julkaistussa raportissaan Luontopaneeli analysoi toimenpide- ja rahoituskuilua hallitusohjelman ja Suomen kansainvälisten sitoumusten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Paneeli esitti kolme erilaista skenaariota luontokadon pysäyttämisen suhteen. ”Merkittäviä lisätoimia” -skenaario oli vaihtoehdoista ainoa, joka pystyisi pysäyttämään luontokadon vuoteen 2030 mennessä tavoitteiden mukaisesti. Vaihtoehto on myös ylivoimaisesti kallein, yhdeksän miljardia euroa.

Miten realistista on, että valtion kassasta löytyy nykytilanteessa miljardeja luontokadon torjuntaan?

”Kyllä ne sieltä joskus löytyy”, väittää yliopistomaailmassa virtuoosimaisena varainhankkijana tunnettu Kotiaho.

Luontopaneelin raportti on asian suhteen pessimistisempi. Siinä todetaan, että Orpon hallituksen ensimmäisessä budjetissa luonnonsuojelun rahoitusta leikataan. Kotiaho ei tästä lannistu.

”Olisi hallinnollista viherpesua, jos sanomme pysäyttävämme luontokadon, mutta siihen ei osoiteta resursseja. Tämänhetkiset toimenpiteet jarruttavat luontohaitan syntymistä, mutta ne eivät pysäytä luontokatoa.”

Luontopaneelin arvio huomioi vain suorat kustannukset.

”Ja ne tulevat maanomistajien kannalta hyvistä asioista. Vaadimme, että Metso- ja Helmi-ohjelmiin laitetaan merkittävästi lisää resursseja, jotta ne maanomistajat, jotka haluavat, saavat korvausta vastaan vapaaehtoisesti suojella maansa.”

”Olemme melkein paremmin maanomistajan asialla kuin maanomistajien etujärjestöt. Mehän vaadimme hallitukselta rahaa, joka annetaan maanomistajille. Me emme ole vaatineet pakkosuojelua”, Kotiaho lisää.

Hän muistuttaa, että monissa ely-keskuksissa on tarjolla enemmän hyviä Metso-kohteita kuin rahaa niiden ostamiseen. Siksi Kotiaho kahdeksankertaistaisi Metso-ohjelman rahoituksen. Se tarkoittaisi karkeasti 300–400 miljoonaa euroa vuodessa.

”Mielestäni se on mahdollista. Mutta onko realistista, että niin tapahtuu, en tiedä. Joka tapauksessa aion sanoa, että pitäisi tapahtua.”

Aiheuttaja maksaa -malli myös metsään?

Yksi konkreettinen keino haalia rahaa valtion kirstuun luontokadon torjuntaan voisi olla ekologinen kompensaatio. Se on Kotiahon leipälaji.

”Jos haluamme pysäyttää luontokadon, meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa käyttöön ekologinen kompensaatio. Sen lisäksi, että vähennämme aiheuttamiamme haittoja niin paljon kuin mahdollista.”

Tällä hetkellä ei ole olemassa vakiintunutta mekanismia ekologiseen hyvitykseen.

”Ilmastopuolella on päästökauppa, jossa nimenomaan aiheuttaja maksaa päästöistä. Samanlainen mekanismi tarvitaan luontohaittojen aiheuttamiseen.”

Lähelle maanomistajaa tullaan, kun puhutaan siitä, kuka haitan maksaa. Kotiahon mukaan on kiistaton tosiasia, että avohakkuu ja metsän raivaus pelloksi aiheuttavat haittaa luonnolle. Silloin olisi syytä miettiä, miten haitta kompensoidaan luonnolle.

Voiko metsänomistaja joutua tässä maksajaksi?

”Koska haittaa ei tehdä tahallaan tai edes tietoisesti, niin syyllinen ei ole metsänomistaja, vaan syy on yhteiskunnassa. Yhteiskunnan pitäisi järjestää asiat niin, että haittoja ei synny tai niitä syntyy mahdollisimman vähän.”

Aiheuttaja maksaa -periaate tarkoittaisi Kotiahon mielestä sitä, että koko markkinaketjun olisi huomioitava aiheutunut luontohaitta. Tällöin kustannus leivotaan lopputuotteen hintaan.

”Päästökauppa on hyvä vertailukohta. Emmehän välttämättä enää edes huomaa sitä, että tuotteissa on mukana hinta päästölle.”

Kotiaho oli osaltaan kätilöimässä Suomen kenties suurinta ekologisen kompensaation kauppaa vuonna 2022. Hän laati kollegansa kanssa ekologisen kompensaation laskelman kaivosyhtiö Anglo American Sakatti Miningille. Lopulta kaivosyhtiö osti Inarin yhteismetsältä lähes kolmen tuhannen hehtaarin metsäalueen suojeluun kompensoidakseen kaivoshankkeen metsäluonnolle aiheuttamia luontohaittoja.

Luontopaneelin puheenjohtajan rooli kansainvälisen kaivosyhtiön konsulttina sai aikaan myös mediakohun viime syksynä.

Maltillisempaa metsätaloutta

Janne Kotiaho sanoo kannattavansa metsätaloutta ja niin kannattaa hänen mukaansa luontopaneelikin.

”Mutta metsien käyttöä pitäisi hieman maltillistaa. Ja hieman tarkoittaa ehkä 20 prosentin vähennystä puunkäyttöön.”

Kotiaho näkee, että tällainen karkeasti 14 miljoonan kuutiometrin vähennys voisi riittää siihen, että metsätalous olisi aidosti kestävää.

”Näin luonnolla ja puuvaroilla olisi oikeasti aikaa uusiutua. Nykyinen hakkuumäärä on kestämätön, mutta maltillistamalla hakkuita päästäisiin takaisin kestävyyden piiriin, tai ainakin lähelle.”

Millaisia rajoituksia metsien käyttöön paneeli haluaa?

Kotiaho nostaa esiin kolme asiaa, joihin paneeli haluaa vaikuttaa metsälain kautta.

”Meidän pitäisi palauttaa päätehakkuun minimiläpimittavaatimukset, kuten vanhassa metsälaissa oli. Lakiuudistuksen seurauksena päätehakattavien puiden läpimitta on pienentynyt.”

Kotiaho näkee, että kiertoajan pidentämisellä olisi vaikutusta luonnon monimuotoisuudelle, kun maiseman rakenne muuttuu metsäisemmäksi.

Toisekseen hän kiinnittäisi huomiota turvemaihin, jotka on todettu isoiksi päästölähteiksi.

”Turvemailla voitaisiin pyrkiä jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen. Esitämme päättäjille ohjelmaa jatkuvapeitteisen kasvatuksen osuuden lisäämiseksi.”

Kotiaho tietää, ettei jatkuvapeitteinen kasvatus yksin ole ratkaisu luontokatoon.

”Mutta se, että metsä on peitteistä, hyödyttää monia lajeja.”

Edellä mainitut ajatukset metsänomistajakunnan vielä lienee kohtalaisen helppo ostaa, mutta Kotiahon kolmas ehdotus voi nostattaa Naturan kokeneissa metsänomistajissa karvoja pystyyn. Kotiahon mukaan nimittäin ”pitäisi ehkä pohtia” hakkuita, jotka rajautuvat suojelualueisiin.

”Kun hakkuu rajautuu esimerkiksi Natura-alueeseen, niin pitäisi selvittää, onko lainrikkomus lähellä. Laki sanoo, että toimenpiteet suojelualueen ulkopuolellakaan eivät saa heikentää luontoarvoja, joiden takia alue on perustettu.”

Kotiahon mukaan suojelualueille voisi perustaa suojavyöhykkeitä, joilla metsänkäsittelyyn kiinnitetään erityistä huomiota. Näin pitäisi menetellä ainakin valtion mailla.

”Joko ei käsittelyä ollenkaan tai esimerkiksi jatkuvapeitteisesti, mikä vähentää vaikutuksia, joita avohakkuusta suojelualueelle syntyisi. Toki silloin pitää myös miettiä korvauskysymykset.”

Avohakkuita Kotiaho ei tyrmää.

”Jos yksi metsänomistaja tekee hehtaarin aukon kerran kymmenessä vuodessa, niin se ei vaikuta luontokatoon yhtään mitään. Mutta kun maailmassa on kahdeksan miljardia ihmistä, joista jokainen ajattelee, että se minun hakkaama hehtaari ei merkitse mitään, niin sitten meillä on luontokato- ja ilmastokriisi päällä. Meidän jokaisella teolla on merkitystä, sillä pienikin teko vie meitä kohti kestävyyttä tai siitä poispäin.”

Puuta saa hyödyntääkin

EU:n biodiversiteettistrategiaan on kirjattu kohua herättänyt tavoite 30 prosentin suojelupinta-alasta, josta kolmannes suojeltaisiin tiukasti. Tavoite ei suoraan ole jäsenmaita velvoittava, vaan kyse on Kotiahon mukaan ”tahtotilan ilmauksesta”. Luontopaneelin mielestä Suomen on kannettava vastuunsa osuudestaan.

”Suomessa tavoitteita pitäisi tarkastella maakunnittain. Pohjois-Suomen suojelulla ei voida turvata koko Suomen luonnon monimuotoisuutta. Etelässä elävät täysin eri lajit kuin pohjoisessa”, Kotiaho perustelee.

Luonnonvarakeskuksen selvityksen mukaan metsien tiukan suojelun lisääminen kymmeneen prosenttiin maakunnittain vähentäisi hakkuumahdollisuuksia 7–11 miljoonaa kuutiometriä.

Onko Suomessa enää tilaa metsäteollisuudelle?

”Kyllä tänne mahtuu metsäteollisuutta siinäkin tapauksessa, että metsien käsittely ja hakkuumäärät maltillistettaisiin ekologisesti kestävälle tasolle. Mutta puheita kapasiteetin lisäämisestä oudoksun. Hyvä että saadaan Kemin uusin tehdas syötettyä riittävästi puulla.”

Ainakin kasvokkain Kotiaho esittää näkemyksensä maltillisesti ja asiallisesti. Mediassa, etenkin sosiaalisessa sellaisessa, asiat kärjistyvät. Monelle metsänomistajalle Kotiaho on kirosanan synonyymi, sillä metsänomistajakunnassa luontopaneelin ulostulot on koettu usein syytöksinä.

Kotiaho painottaa, että Luontopaneeli pyrkii rakentaviin ehdotuksiin eikä halua syyllistää ketään. Usein joku silti syyllistyy.

”Kun sanomme metsänkäsittelytoimien haittaavan luontoa, niin emme syyllistä metsänomistajaa, vaan se on tosiasia. Mutta palautteessa sanotaan usein, että olen syyllistänyt metsänomistajia. Sen takia osa persoonaani kohdistuvasta palautteesta on hämmentävää.”

”Kyllä metsiä saa tarvittaessa hyödyntääkin. Ymmärrän hyvin, että jos talous on kiinni metsien käytöstä, niin silloin metsiä käytetään. Kyllä jokaisella on oikeus toimeentuloon.”

Kotiaho vakuuttaa silti nukkuvansa yönsä hyvin Korpilahdella 400-neliöisessä pohjalaistalossaan.

”Sen lämmittämiseen menee muuten aika paljon puuta, jotka tulevat omasta metsästä.”

Kotiaho on siis myös itse metsänomistaja. Luontopaneelin puheenjohtajan kuvaan toki sopii, että kahdentoista hehtaarin tilasta kahdeksan hehtaaria on suojeltu pysyvästi Metso-ohjelman kautta.

”Kannatan omaehtoista suojelua, mutta pitää tiedostaa, että se ei sido tulevia sukupolvia. Kun minusta aika jättää, niin kuka tietää mitä tyttäreni metsille tekisivät, jos ne eivät olisi lakisääteisesti pysyvästi suojeltuja.”

Janne Kotiaho

• 54-vuotias
• Ekologian professori Jyväskylän yliopistossa
• Luontopaneelin puheenjohtajana vuodesta 2019
• Ylitiedekuntaisen Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin johtaja vuodesta 2018
• Koneen säätiön hallituksessa vuodesta 2011
• Perheeseen kuuluu vaimo ja kolme tytärtä
• Asuu Jyväskylän Korpilahdella
• Omistaa 12 hehtaaria metsää, josta 8 hehtaaria suojeltu
• Kasvattaa kesälampaita, kanoja ja kalkkunoita

Luontokato numeroina

Luontotyyppihehtaari kertoo osuuden luonnontilasta, joka kussakin tarkasteltavassa kohteessa on jäljellä. Täysin luonnontilaisessa Suomessa luontotyyppihehtaareita olisi 30,5 miljoonaa. Luontopaneelin mukaan näistä oli jäljellä vuonna 2000 enää 9,8 miljoonaa. Toisin sanoen Suomen luonnon tilasta oli hävitetty 68 prosenttia.

Vuosina 2000–2018 luontotyyppihehtaarit ovat vähentyneet edelleen noin 400 000 hehtaarilla. Eniten niitä on kadonnut metsäisen maan luokasta, pääasiassa metsäkadon seurauksena.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.