Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusylijohtaja Antti Asikainen kertoo pelanneensa toissa päivänä uppopalloa ja menevänsä huomennakin.

Uppopallossa korit eli maalit ovat neljän metrin syvyisen altaan pohjalla. Asikainen kuvaa lajia välillä aivan hirveäksi. Vastustaja voi tulla mistä suunnasta tahansa, ruhjeita tulee ja tikkejäkin on laitettu.

Kaipa siinä on samaa kuin metsäkeskustelussa, jonka Asikainen tosin toteaa rauhoittuneen.

”Enää ei tulla kentälle heittelemään mitä sattuu, koska tiedetään, että on tietoon pohjaavia vastaajia.”

EU:n metsäsuunta voi kääntyä

EU:ssa integraation vastavoimaksi on noussut uusnationalismi. Se ja sota Euroopassa ovat yhdessä kova juttu, Asikainen pohtii. EU-maiden poliittisilla kentillä on tapahtunut siirtymä oikealle, joka ei ohita metsiäkään.

”Moni asia, jota nyt painetaan voimakkaasti eteenpäin, voikin kääntyä toiseen suuntaan. Mahdollisesti ilmasto- ja ympäristöpainotus muuttuu kokonaisturvallisuuspainotukseksi.”

Kun ajat kovenevat, niin tarvehierarkian portailla palataan tasoa alemmaksi, Asikainen arvioi.

”EU on ollut hajanainen rauhallisessa ja vapaantuntuisessa maailmassa ja jäsenvaltioilla on ollut jopa varaa keikuttaa venettä. Sellaista varaa on yhä vähemmän.”

Perinteisesti EU on ollut raaka-aine- ja energiaköyhä. Ankeat ajat eivät välttämättä johda luonnonvarojen lisäkäyttöön, vaan niitä on käytettävä tehokkaammin. Tuontia yritetään taklata kiertotaloudella, teknologialla ja uusiutuvalla energialla, mikä näkyy puun energiakäytön kasvuna useissa jäsenmaissa.

”Voi olla, että metsille tulee painotuksiltaan uusi agenda. Vanhasta mukaan kelpuutetaan sekä ilmastonmuutos että biodiversiteetti, mutta niiden sisältö muuttuu.”

Nyt eletään vielä vanhaa agendaa ja metsien käytölle yritetään laittaa ennallistamiseen, luontokatoon ja ilmastotavoitteisiin, mutta myös vesien laatuun liittyviä rajoitteita.

Hyvää tarkoittavaa säätelyä näyttää tulevan lisää. Pelkästään EU-tasolla on noin 70 metsiin kohdistuvaa, eri suuntiin vetävää politiikkatoimea.

”Niiden kokonaisvektoria eli pääsuuntaa ei tiedä kukaan. En ole ollenkaan varma, että johtavatko toimet haluttuihin lopputuloksiin.”

Toteutuessaan rajoitteet siirtäisivät metsäluonnonvaraa elinkeinotoiminnan ulkopuolelle.

”Suomi on metsätuotteissa niin iso peluri, että jos täällä jokin asia isosti heilahtaa, niin se heijastuu maankäyttöön Etelä-Amerikassa, Kaakkois-Aasiassa ja monella muulla alueella.”

Korjaa puut tai hyönteiset korjaa

Euroopassakin joudutaan miettimään, minkäkokoinen hiilivarasto tietyllä alueella pystytään nykyisessä ja tulevassa ilmastossa ylläpitämään.

”Jos alueelle kertyy tuhoaltista, tiheää ja kiertoajan loppuvaiheessa olevaa metsää, niin luonto hoitaa uudistamisen ja hiilen kierrätyksen ilmakehään. Tässä asiassa metsäteollisuuden roolia ei ole ymmärretty.”

Asikainen painottaa, että paras metsävakuutus on vahva ja elinvoimainen metsäsektori, joka kykenee hoitamaan metsiä edes jollakin tavalla.

Kanadan jättimäisten metsäpalojen juurisyynä Asikainen pitää ilmastonmuutosta ja valtavaksi paisunutta tuhopuun määrää. Hän ei usko, että täällä koettaisiin vastaavia megapaloja lähitulevaisuudessa.

”Ilmasto on kosteampi ja intensiivisemmän korjuun vuoksi palobiomassaa on metsissä vähän. Mutta Keski-Euroopassa mittavat hyönteistuhot ovat arkipäivää.”

Paluu perinteisempään tutkimukseen

Luonnonvarakeskus muodostettiin yhdeksän vuotta sitten yhdistämällä sektoritutkimuslaitokset eli Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Metsäntutkimuslaitos Metla, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL.

Metsäntutkimuksen painopisteet ovat Luken aikana velloneet voimakkaasti. Aluksi pinnalla oli biotalous, uudet tuotteet ja puun liikkeelle saaminen, koska hakkuut olivat huomattavasti alle kasvun.

Viisi viime vuotta ovat olleet ilmastokysymysten aikaa. Tutkimuksella on pyritty selvittämään, miten metsien hoito ja käyttö vaikuttavat hiilitaseeseen ja ilmastotavoitteeseen.

”Nyt on palattu geopoliittisten myllerrysten vuoksi vahvemmin perinteisempään tutkimukseen, jossa aidosti kiinnostaa tuotettavan puun laatu ja määrä sekä tuuli- ja aurinkovoiman aiheuttama maankäytön muutos.”

Tutkimuksen muuttunut henki

Kun Luke muodostettiin, niin oli pelkoa metsäntutkimuksen rapautumisesta, koska toimipaikkoja ja koealoja vähennettiin. Asikaisen mukaan huoli ei ole käynyt toteen.

”Vaikka tutkimusmetsien pinta-ala on supistumassa, niin se tapahtuu alueilla, joilla käytännössä ei ole tutkimustoimintaa.”

Tutkimusmetsissä ylläpidetään erilaisia metsänkäsittelylinjoja – luonnontilan kaltaisia tai hyvinkin intensiivistä, jopa lainvastaisia. Asikainen näkee isona kysymyksenä vuosikymmeniä sitten aloitettujen käsittelylinjojen jatkuvuuden.

”Pitkän kiertoajan metsiin on taipumus tulla uhanalaisina pidettyjä lajeja. Mutta kun pitäsi tehdä suunnitelman mukainen hakkuu, niin joku haluaa sulkea tien puomilla.”

Sellaistakin on sanottu, että vanhaan aikaan tutkimuslaitokseen saattoi tulla töihin ja tutkia mitä huvitti. Saattoipa tutkijoiden etiikassakin olla ajatus, että tutkimuksen tulee olla vapaata ja riippumatonta. Nyt henki on toinen.

”Tutkijoita ohjataan tutkimuksiin, jotka rahoittuvat ja joilla on kysyntää. Ja on yllättävän paljon tutkijoita, jotka haluavat vaihtaa tutkimusalaa ja löytävät uusia yhteistyökuvioita.”

Joka tapauksessa eetokseen kuuluu edelleen halu tehdä tutkimusta, jolla on merkitystä. Monien tutkijoiden työstä muodostuu Luken päättäjille lupaama tasapainoinen kokonaiskuva.

Kaikkia kysymysmerkkejä tutkimuskaan ei poista. Esimerkiksi turvemailla ei ole varmuutta, että antavatko vielä suhteellisen lyhytkestoiset tutkimukset oikean kuvan käsittelyjen pitkän aikavälin puuntuotanto- ja ilmastovaikutuksista.

Asikainen on kuitenkin tyytyväinen siihen, että tutkittu tieto tavoittaa päättäjät.

”Kun tuodaan parhaat asiantuntijat tiivistämään tieteellinen tieto ja muotoillaan se siten, että muutkin kuin tutkijayhteisö ymmärtävät, niin sillä on todella vaikuttavuutta.”

Joskus tutkijoilla ja tutkimuslaitoksilla on ajatusta, että poliittiset päätökset tulisi tehdä prikulleen tutkimustiedon pohjalta. Asikaisen mukaan politiikkasuosituksissa tutkijan pitää mennä niin pitkälle kuin käytetyt menetelmät ja aineistot mahdollistavat ja arvioida erilaisten päätöspolkujen seurauksia. Se on kuitenkin muistettava, että tutkimuslaitos näkee ainoastaan oman siivun kokonaisuudesta.

”Jos päätöksiä tehtäisiin vain sen perusteella, niin ei siitäkään hyvä seuraisi.”

Nykyinenkin kasvutaso kysyy ponnistuksia

Metsänomistajan kannalta tulevaisuus näyttää hyvältä, sillä puusta on tullut niukkuusartikkeli. Tuonti romahti, kysyntä on kohtalaisella tasolla, energia vetää.

”Kun puhutaan pelkästään puuraaka-aineesta, niin onko Korean-suhdanteen jälkeen ollut montaa kertaa parempaa tilannetta.”

Asikainen kuitenkin toppuuttaa niitä, jotka haluaisivat nostattaa metsien kasvun ylemmälle tasolle. Se vaatisi suuria panoksia perinteisiin metsänhoitotoimiin ja isoa lannoitusohjelmaa sekä turve- että mineraalimaille.

”Useat tutkimukset osoittavat, että kasvun merkittävä lisääminen on vaikeaa ellei mahdotonta käytettävissä olevilla resursseilla. Nykyisellä kasvutasolla pitää pystyä pelaamaan pitkälle tulevaisuuteen, ja senkin ylläpito vaatii ponnisteluja.”

Mera-kausien kaltaiset edistämisohjelmat tuskin saavat ymmärrystä aikana, jolloin valtion kirstunvartijoiden tulee ratkaista julkisen talouden epätasapaino, huoltosuhteen heikkeneminen, sotekriisi ja puolustusteollisuuden tarpeet.

Metsien tuoman arvonlisän kasvu ei voi jatkua puunkäyttömääriä nostamalla. Muun muassa sitä, miten kasvua saadaaan, pohditaan vuosi sitten perustetussa metsäbiotalouden tiedepaneelissa, jonka puheenjohtaja Asikainen on.

”Metsiin liittyy paljon ristiriitaisia tavoitteita, joiden yhteensovittaminen vaatii monialaista tieteellistä panosta.”

Metsäpaneelissa tekniikan professoreilla on vahva edustus. Heidän toivotaan tuovan uusien tuotteiden prosessien ymmärrystä sekä kuiduttavasta että mekaanisesta teollisuudesta ja energiantuotannosta.

Ei pitänyt tulla tutkijaa

Antti Asikainen asuu Joensuussa ja sukkuloi lähes viikoittain Helsingissä. Onneksi on tietokoneet ja Teams, kuin taivaan lahja etätöitä tekevälle valkokaulusväelle. Asikaisella on monia työpisteitä ja juna on niistä yksi.

Alun perin Asikaisesta ei pitänyt tulla tutkijaa, vaan metsänhoitaja teollisuuden palvelukseen.

”Kun parikymppisenä opiskelijana kuuntelin tutkijoita, niin toisaalta-toisaalta-pyörittely tuskastutti.”

Valmistumisen aikaan lama rysähti päälle, mutta tiedekuntaan tarvittiin metsäteknologian assistentti, jonka aihealueena olisivat metsäenergia ja turvetuotanto. Tienvarsimaisemia koristavia risukasoja Asikainen sanoo tutkijauransa muistomerkeiksi.

”Näin kriisiajan pakkastalvena tutkijauransa aikaansaannoksiin voi olla tyytyväinen.”

Kysymys ilman vastausta

Asikaisen kotitilalla Pohjois-Karjalassa oli viisi lehmää ja viisi hehtaaria kiviraunioiden reunustamaa peltoa. Niiltä tiloilta moni lähti. Asikaisen tausta on kaksijakoinen, sillä isä otti opintien ja päätyi pankkialalle.

Siitä voi vetää sillan kysymykseen: pitääkö mikään maaseutua elinvoimaisena? Suoraa vastausta Asikaisella ei ole.

”Alkutuotannossa on tapahtunut isoja muutoksia 1960-luvulta alkaen. Uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvilla elinkeinoilla menee nykyisin kokonaisuutena kohtalaisen hyvin.”

Se ei tarkoita, että elinvoimaa ylläpitävää työtä olisi enemmän, sillä tuotannon yksikkökoko voi maataloudessa olla hurjan iso. Keskittymistä ja suuria omistusrakenteen muutoksia nähtäneen myös metsätiloilla. Vaikka energiamurros tuo suuria investointeja haja-asutusalueille, niin tulovirta ohjautuu sinne missä metsänomistajat asuvat – usein kaupungeissa.

Antti Asikainen

• 58-vuotias
• Tutkimusylijohtaja Luonnonvarakeskuksessa
• Metsäbiotalouden tiedepaneelin puheenjohtaja
• Sotilasarvoltaan reservin majuri
• Ruotsin kuninkaallisen metsä- ja maatalousakatemian jäsen
• Naimisissa, kolme aikuista lasta.
• Asuu Joensuussa
• Harrastaa uppopalloa, mökkeilyä, metsästystä ja triathlonia

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.