Suomussalmen jokihelmisimpukka- eli raakkutuhon jälkimainingeissa ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kokoomus) on jo ehtinyt vaatia metsäalalta sitoumusta 50 metrin suojavyökkeistä raakkujokien varsille.

Suuret metsäyhtiöt ovat jo ilmaisseet myötämielisyytensä vaatimukseen. Raakkujokia on Suomessa jäljellä alle 150, joten näiden jokivarsien rauhoittaminen on ollut kohtalaisen helppo päätös metsäyhtiöille.

Lisäksi aina voi viisastella, että jokin raakkusuojakaistoihin sitoutumaton metsäteollisuusyritys, kuten saha, voi hakata raakkujoen suojakaistan suositusta kapeammaksi ja metsäyhtiöt voivat ostaa hakkuun kuitupuut sahalta. Yhtä kaikki yksi raakkutuhon jälkinäytöksistä tullaan käymään sen ympärillä, pitääkö vesistöjen suojavyöhykkeitä leventää ja pitääkö suojavyöhykkeiden minimileveys kirjata lakiin.

Tällä hetkellä laki ei vaadi metrimääriä, niistä puhuvat ainoastaan suositukset ja metsäsertifioinnit.

”Suojavyöhykkeet ovat edelleen liian kapeita”

Tutkimuksen näkökulmasta lähtökohta on, että vesistöt – erityisesti pienvedet – ovat Suomessa ahdingossa. Tämä on tunnistettu Metsäbiotalouden tiedepaneelia myöten.

Tiedepaneelin sivuilla Oulun yliopiston professori Timo Muotka kirjoittaa seuraavasti.

”Pienvedet, eli purot, lähteet ja norot, on unohdettu luonnonsuojelu- ja metsälaissa lähes kokonaan… Lainsäädännön puutteellista suojaa voitaisiin täydentää metsäsertifikaateilla, mutta niissäkin purojen rannalle jätettävät suojavyöhykkeet ovat edelleen liian kapeita.”

”Tutkimustulokset osoittavat kiistatta, että pienvesien tila Suomessa on merkittävästi heikentynyt.”

Suojavyöhykekiistan ydinongelma on se, ettei vesistöjen määrä jakaudu tasaisesti metsänomistajien kesken.Toisille metsätiloille on osunut huomattavasti enemmän pienvesien varsia kuin toisille, joten suojavyöhykkeiden levenemisen taloudelliset vaikutukset jakaantuisivat metsänomistajien kesken epätasa-arvoisesti.

Kyse miljoonista euroista

Ja millaisia taloudelliset vaikutukset sitten olisivat? Metsäasiantuntija Tapio arvioi säästöpuiden lisäämisen ja suojakaistojen levenemisen kustannuksia vuonna 2020, kun Suomen yleisintä metsäsertifiointijärjestelmää PEFC:tä uudistettiin.

Kaikkiaan metsiin jäävän lisäpuuston arvoksi saatiin 20 miljoonaa euroa. Leveneville suojakaistoille jäävän lisärantapuuston osuus tästä oli 5 miljoonaa euroa.

Suojevyöhykkeistä tehtyjen tutkimusten otsikoissa puhutaan usein 15, 30 tai 45 metriä leveistä suojakaistoista. Luonnon kannalta toimivimpia ovat jälkimmäiset. Jos esimerkiksi sertifioinnin nykyistä 10 metrin suojakaistasuositusta lähdetään kolminkertaistamaan, kyse on miljoonista euroista.

Raakkujokien varsilla metsäyhtiöt sälyttävät suojelun hinnan auliisti metsänomistajien harteille. MTK ehti jo jyrähtää, että koko metsätoimialan on osallistuttava vesistöjen suojakaistojen kustannuksiin. Pelkästään yli viisi metriä leveissä joissa on MTK:n mukaan rantaviivaa Suomessa yhteensä 75 000 kilometriä.

Etenkin lähteiden, purojen ja muiden pienvesien varsia voidaan pyrkiä suojelemaan Metso-metsiensuojeluohjelmalla, mutta hallituksen viimeaikaiset linjaukset vanhojen metsien määritelmistä osoittavat, että helppoa suojelurahaa ei ole valtiolta metsiin valumassa.

Metsälehti on osa Tapio-konsernia.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.