Miten päädyit nykyiseen työhösi?
Kuulin puskaradion kautta Metsä-Multian hakevan leimikonsuunnittelijaa. Hain paikkaa, ja sopimus tehtiin nopeasti haastattelun jälkeen.
Kaipasin enemmän maastoon, sillä työni oli muuttunut liian toimistopainotteiseksi. Myös keväinen taimihässäkkä tuntui vuosi vuodelta raskaammalta. Olin edellisen työnantajan palveluksessa parikymmentä vuotta.
Mietityttikö isosta metsäyhtiöstä puunkorjuuyrityksen leipiin siirtyminen?
Ei, sillä Metsä-Multia on työnantajana hyvässä maineessa. Käsitys on vahvistunut työsuhteen aikana. Täällä ei harrasteta ikärasismia. Työntekijälle tulee tunne, että hänestä välitetään aidosti. Yrittäjien positiivinen asenne motivoi myös työntekijöitä. Kun täytin 60 vuotta, tarjosin töissä kakkua ja kerroin nämä kehut myös työnantajalle.
Yritysten kannattaisi panostaa enemmän siihen, että hyvistä työntekijöistä pidetään kiinni.
Millainen on nykyinen toimenkuvasi?
Suunnittelen puunkorjuun Metsä-Multian asiakkaiden ostamissa leimikoissa. Leimikon rajauksen ja rajalinjojen selvittämisen lisäksi aikaa kuluu yhä enemmän luonto- ja ympäristöasioihin. Suojavyöhykkeiden, säästöpuuryhmien ja lakikohteiden rajaus tehdään huolella. Leimikonsuunnittelijan näkökulmasta sääntöviidakko sertifikaateissa on jo hyvin monimutkainen. Asiaan toivoisi jatkossa selkeyttä.
Raakkutapaus nosti stressitasoja ja sen jälkeen on tullut itsekin mietittyä entistä tarkemmin, että onhan kaikki ympäristöasiat tullut varmasti huomioitua.
Mikä on työssäsi parasta?
Ehkä hienointa on ollut nähdä se, kuinka metsät ovat vuosien varrella kehittyneet. Hyvän metsänhoidon vaikutus metsien kasvuun on suuri. Metsäyhtiön tiloja hoitaessa tämä kehitys oli erityisen hyvin nähtävissä.
Miten metsäala on muuttunut?
Asenneilmapiiri ympäristöasioita kohtaan on muuttunut todella paljon. Sen huomaa omastakin ajattelutavasta. Luontoasiat huomioidaan aidosti. Esimerkiksi Metsäkeskuksen aikana 1980- ja 90-luvuilla olin suunnittelemassa ojituksia kohteisiin, jollaisiin ei voisi tänä päivänä ajatellakaan toimenpiteitä.
Mitä mieltä olet metsäalan palkkauksesta?
Voisihan se olla parempikin. Yleisesti ottaen metsäala laahaa palkkakehityksessä jäljessä. Tässä työssä päivärahat tuovat kyllä hieman lisätuloa.
PEKKA NOPONEN
- IKÄ:61
- TYÖ: Leimikonsuunnittelija puunkorjuuyritys Metsä-Multia Oy:llä kesäkuusta 2023 alkaen
- AIEMPI TYÖ: Metsänhoidon operaatioesimies, metsäalalla vuodesta 1984
- KOULUTUS: Metsätalousteknikko
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.