Öljy-yhtiö ST1:n toimitusjohtaja Mika Anttonen esitteli Metsäpäivillä ideaansa istuttaa metsiä Saharaan ja kastella taimia aurinkosähköllä puhdistetulla merivedellä. Tarkoitus on torjua metsittämällä ilmastonmuutosta.
Helsingin yliopiston emeritusprofessori Olavi Luukkasella on vuosikymmenien kokemus trooppisten ja kuivien alueiden metsien hoidosta. Hän jos kuka tietää metsien arvon kuivilla alueilla, mutta toivoo ripausta realismia visiointiin.
”Näyttää siltä, että Anttonen ja kumppanit eivät ole selvillä siitä, mitä jo ollaan tekemässä metsäalan lisäämiseksi Afrikassa ja muualla trooppisilla alueilla. Hänen ehdotuksensa haiskahtavat suoraan sanoen uuskolonialismilta: tehdään jotain Afrikassa, jotta me hyödymme siitä”, Luukkanen toteaa.
Kansainvälisten sopimusten mukaan maailman metsäpinta-alaa on määrä kasvattaa 350 miljoonalla hehtaarilla vuoteen 2030 mennessä. Kiireellisintä on kuitenkin metsäkadon pysäyttäminen.
”Kato on hidastunut, mutta metsäpinta-ala vähenee yhä kolme miljoonaa hehtaaria vuodessa. Erityisesti Indonesia ja Brasilia hävittävät metsiään. Sen sijaan Kiina, Intia ja Vietnam ovat lisänneet metsäalaansa.”
Luontaista metsää 30 dollarilla hehtaari
Rutikuivaan Saharaan ei metsittäjien Luukkasen mukaan kannata pyrkiä.
”Puita ei pidä viedä sinne, missä ei ole ihmisiä ja maataloutta.”
Saharan eteläpuolisessa Sahelissa sademäärä sen sijaan riittää puiden kasvuun. Lisäksi alue on asuttua, joten metsät parantaisivat monien elinoloja.
Metsitykseen soveltuvia, maatalouskäytössä jo olevia alueita Sahelissa on seitsemän miljoonaa neliökilometriä. Suuruusluokka on sama kuin tutkijoiden laskelmat ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen tarvittavasta uusien metsien kokonaisalasta.
Sahelissa uuden metsän aikaansaaminen onnistuisi Luukkasen mukaan ilman istutuksia. Maa pursuilee vesomiskykyistä juuristoa, josta maanpäällinen osa on syöty tai palanut. Juurimetsän tukena on runsas siemenpankki. Taimikko syntyy, kunhan karja hätistetään metsitettävältä alueelta.
Luukkasen mukaan metsitys voi onnistua vain paikallisten asukkaiden tuella. Ratkaisevaa on maanomistuksen järjestäminen.
”Maailman köyhimpiin kuuluvassa Nigerissä metsäpeite on saatu takaisin viidelle miljoonalle hehtaarille sen jälkeen, kun kylien omistusoikeus viljelymaihin vahvistettiin. Näin paikallinen väestö on saatu huolehtimaan metsistä. Jos maat kylien ympärillä ovat valtion, metsät hävitetään.”
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Anttonen on suurien kokonaisuuksien ymmärtäjä, myös talousmielessä. Näyttöä on muustakin kuin kirjoituspöytäpohdinnasta. Jättää varmaan Sahara-metsityksen toteutusjärjestelyt niille, jotka sellaisista järjestelyistä selviävät. Meidän on syytä olla varovaisia, ennen kuin etukäteen tyrmäämme Anttosen hyvää tavoittelevat ajatukset.
En tunne Afrikkaa, mutta uskon Olavi Luukkasen tietämykseen näissä asioissa.
Pankaa sieltä Metsälehdestä toimeksi ja ottakaa Skogen -lehti Ruotsista kimppaan. Kerätään rahaa porukalla metsänomistajilta, alan työntekijöiltä, sahoilta, metsäjäteiltä ja niin edelleen valtavat määrät ja metsitetään se Sahel, vaikka sitten vuohiaitojen avulla. Käytännön järjestelyihin löytyy tietämystä ja kokemusta Suomen ja Ruotsin keh.apuosaajista.
Itse olen valmis laittamaan hankkeeseen 500 euroa.
Tämä olisi pohjoismaiselle metsäalalle valtava imagovoitto; ostamalla meitin paperia, lankkua, vaneria jne. PELASTAT MAAILMAN!
Anttonen esitti metsän istuttamista nykyisin asumattomille alueille. Istutus saattaa olla vaikeaa ja tuotto istuttajalle pieni. Anttosen pointti ei ollutkaan taloudellinen kannattavuus vaan tälläisen toiminnan vaikutus maapallon hiilinieluun.
Luukainen esitti metsän istutusta suotuisemmille alueille, joilla jo nyt on jonkinlaista maatalouskäyttöä. Siellä varmasti istutus onnistuisi helpommin ja saattaisi kirjoituspöydän takaa olla jopa taloudellisesti kannattavaa. Ongelman muodostaisivat nykyisin alueita asuttavat ihmiset. Tapettaisiin heidät? Estettäisiinkö heitä jatkamasta elinkeinoaan? Pakkosiirrettäisiinkö heidä johonkin? Minne? Kuka ottaisi vastaan uutta kouluttamatonta väestöä? Siirrettäisiinkö heidät Eurooppaan, kenties harvaan asuttuun Suomeen?
Itse pidä Anttosen ehdotusta paremmin toteutuskelpoisena. Tavoitteena pitää olla hiilidioksiidinielujen lisääminen, ei taloudelline kannattavuus tai ihmisten toimeentulon vaikeuttaminen.
Onkohan Anttosen ideaa yleensä ymmärretty? Itse pidän sitä käänteentekevänä.
Ajatus on ymmärtääkseni seuraava. Rakennetaan Saharaan sopiville paikoille suuria aurinkovoimaloita. Ne tuottaisivat Saharan olosuhteissa koko vuoden liki kaikkina päivinä sähköä. Yöaikoina ei sähköä saataisi.
Sopiville paikoille merien läheisyyteen rakennettaisiin suuria monivaihehaihduttamoja. Näillä haihdutettaisiin merivedesta suolatonta tai vain lievästi suolaista vettä, silloin, kun sähköä on saatavissa. Suolaton vesi käytettäisiin välittömasti turvaamaan sopivista puulejeista istutun metsän kasvaminen.
Idea olisi juuri siinä, että puiden kasvamisen aikana, muutama kymmenen vuotta, puihin sitoutuisi ilmakehaän hiilidioksiidia eli metsät toimisivat hiilinieluna. Ja juuri tämä olisi projektin päätarkoitus. Sivutuloksena saataisiin ilmaston muutos kuivasta aavikkoilmastosta ilmeisesti subtrooppiseksi ilmastoksi.
Veden haihduttaminen on tunnettua ympäri maailman. Sen toteuttaminen vaatii vain investoinnin toteuttamiseen rahaa. Sähkön tuottaminen aurinkokennoilla on kehittynyt ja halventunut viime vuosina valtavasti. Jos valitaan sopivan asumattomat ja hyödyntämättömät paikat Saharasta, mikään taho ei häviä projektin toteutuksessa. Projekti tarjoaisi myös jonkin verran pysyviä työpaikkoja alueelle. Ainoa, mitä tarvitaan, on pääoma haihduttamojan rakentamiseen ja metsien istutus sopiville paikoille. Voiko parempaa hiilinielua edes kuvitella?