Metsien hiilikaupan teoreettinen malli on olemassa”, Luonnonvarakeskuksen tutkija Jussi Lintunen sanoo. ”Mutta käytännön ongelmia pitää ratkoa, ja lisäksi tarvitaan poliittista tahtoa.”

Lintunen on väitöskirjassaan tutkinut metsien hiilensidonnan ohjauskeinoja. Hän uskoo, että hiilikauppa on tulossa, mutta ei ilman pulinoita ja tuskin laajassa mitassa vielä tällä hallituskaudella.

Nykyisin ilmastopolitiikkaa tehdään päästövähennystavoitteilla, päästöoikeuskaupalla ja hiiliveroilla. Sen sijaan metsien ilmastohyötyjä sen enempää kuin haittoja ei hinnoitella, joten metsätaloudesta puuttuvat kannustimet, mitä Lintunen pitää puutteena.

”Ilmastopolitiikan tuominen metsätalouteen markkinamekanismin kautta ei johtaisi metsien museointiin, mutta kannustaisi satsaamaan kasvuun ja lykkäämään hakkuita.”

”Pulinoita nostattanee, että hiilikauppa vääjäämättä alkuvaiheessa vähentäisi puun tarjontaa, mikä ei ole metsäteollisuuden mieleen”, Lintunen sanoo.

Hiilikorvaus vai hiilivuokra

Hiilikaupalle on kaavailtu kahta vaihtoehtoista mallia. Toisessa korvaus perustuisi vuosittaiseen puuston kasvuun eli sitoutuvan hiilen määrään, ja summasta pitäisi maksaa jotakin takaisin, kun hakataan ja hiilivarasto pienenee.

Toinen malli on hiilivuokra, jossa metsänomistajalle maksetaan puustopääoman suuruuteen eli varastoituneen hiileen määrään sidottua vuokraa. Jos hakataan, niin vuokra pienenee, mikä kannustaisi lykkäämään hakkuita.

Kummassakin mallissa metsänomistajalle tulisi tuottoa, mutta jälkimmäinen malli saattaa olla poliittisesti helpompi, koska siinä ei ole takaisinmaksun velvoitetta.

Pohdittava käytännön kysymys on myös, tulisiko passiivimalli, jossa korvaus koskisi automaattisesti kaikkia metsähehtaareita, vaiko aktiivimalli eli järjestelmä, johon liitytään.

Hiilelle markkinahinta

Hiilen hinta määräytyisi markkinoilla. Jos hiilinielujen kysyntä jää alhaiseksi, samoin käy hiilen hinnan.

Vertailuhintaa voi hakea nykyisestä päästökaupasta, jossa päästöoikeuden hinta on noussut jyrkästi kahdessa vuodessa noin 25 euron tonnihintaan. Sillä hinnalla esimerkiksi 300 kuution kuusimetsän päätehakkuun lykkäämisestä tuleva vuotuinen hiilivuokra olisi hieman alle 300 euroa.

”On arvioitu, että viiden euron tonnihinnalla saadaan jo tuloksia ja 30 eurolla merkittävästi. Hinta varmaan asettuisi niiden väliin.”

Hiilikauppa parantaisi metsätalouden kokonaiskannattavuutta ainakin hiukan. Hiilikorvausten on katettava vähintään menetetty hakkuutulo, jotta metsänomistajan kannattaa ylipäätään olla mukana.

Mistä raha?

Jotta hiilikauppa etenisi niin tarvittaisiin arvio, paljonko rahaa liikkuu ja kenen taskuista.

”Rahaa voi tulla aloilta, jotka tuskin lähiaikoina jos koskaan yltävät nollapäästöihin, kuten lentäminen tai maataloustuotanto. Niillä vaihtoehdoksi jää hiilensidonnan ostaminen.”

Monia kysymyksiä on vielä auki. Lintunen pohtii, että järjestelmän pitää laajeta vähintään EU-tasoiseksi ja jonkin maan pitää näyttää esimerkkiä.

”Suomi voisi olla ensimmäisten joukossa, sillä metsämaana Suomella on uskottavuus puolellaan.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 21/2019

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.