Pystyyn kuolleet kuuset seisovat aavemaisena rivinä taimikon reunassa. Syyskuun aurinko valaisee niiden harmaita runkoja. Syvemmällä kuusikossa näkyy joitain vihreitäkin latvuksia, mutta pääosin näky on harmaan lohduton. Elinvoimaiselta näyttää vain läheisen mäen rinteessä kasvava muutaman männyn ryhmä.

”Tervettä kuusta ei tältä alueelta löydy”, toteaa Helsingin yliopiston metsäentomologian dosentti Päivi Lyytikäinen-Saarenmaa.

”Tällä alueella” hän tarkoittaa 74 hehtaarin suuruista metsäaluetta Ruokolahden Viitalammella Etelä-Karjalassa. Vielä muutama vuosi sitten Tornatorin omistamaa metsäaluetta hoidettiin kuin mitä tahansa talousmetsää. Ympäristöviranomaisten kanssa oli tosin aloitettu neuvottelut alueen suojelemisesta.

Vuosi 2010 oli vähällä laittaa suunnitelmat uusiksi. Asta-myrsky pyyhälsi heinäkuun lopulla Etelä-Karjalasta kohti Keski-Pohjanmaata ja kaatoi mennessään kaikkiaan noin kahdeksan miljoonaa kuutiometriä puuta, osan siitä Ruokolahdella. Tornatorinkin metsäpalsta sai osansa tuhoista.
”Myrsky kaatoi puita koko metsäalueelta, reilu puolet alueesta tuhoutui totaalisesti”, kertoo Tornatorin metsätalous- ja ympäristöpäällikkö Maarit Sallinen.

Metsäalue päätettiin alkuperäisen suunnitelman mukaan liittää Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmaan Metsoon. Myrskyn kaatamat puut jätettiin metsään.

Seuraavana keväänä alkoi tapahtua. Kaatuneet puut houkuttelivat paikalle sankoin joukoin kirjanpainajia, varttuneiden kuusikoiden pahinta tuhohyönteistä. Tornatorin silloinen metsänhoito- ja resurssipäällikkö Antero Pasanen päätti selvittää, mitä kuusen tuhohyönteisiä alueella esiintyi ja kuinka paljon. Tornator omistaa talousmetsää suojelualueen ympärillä, joten yhtiö halusi tietää, leviäisivätkö tuholaiset niihin.

Tästä alkoivat Lyytikäinen-Saarenmaan Ruokolahdella vetämät kirjanpainajatutkimukset. Urakka alkoi hyönteisten määrän arvioinnilla. Tulos oli 2,2 miljoonaa kirjanpainajaa – jos mitään ei tehtäisi, tuhot leviäisivät ympäröiviin metsiin.

Sanitaatiohakkuut avuksi

Lyytikäinen-Saarenmaa katsoo pystyyn kuolleen kuusirivistön edessä aukeavaa kuusentaimikkoa. Viitalammen suojelualueen ympärillä päätettiin vuonna 2012 tehdä niin sanottu sanitaatiohakkuu. Suojelualueen ympärille tehtiin 500 metrin levyinen vyöhyke, jolta hakattiin kaikki varttuneet kuusivaltaiset metsikkökuviot.

Kun Metsälehti vuonna 2013 kävi tutustumassa Ruokolahdella tehtävään kirjanpainajatutkimukseen, näyttivät sanitaatiohakkuut hillinneen kirjanpainajan leviämistä. Vuosien kuluessa käsitys on vahvistunut. Lyytikäinen-Saarenmaan mukaan suojelualueen ympärillä kasvavat kuusikot eivät ole niin dramaattisessa kunnossa kuin suojelualueen kuusikot.
Samaa sanoo Tornatorin Sallinen.

”Kuusikoita joudutaan jatkuvasti seuraamaan ja metsätuholain mukaisesti hakkaamaan, jotta tuhot ja taloudelliset menetykset saadaan pidettyä aisoissa. Suojelualueesta kaikki tuhot eivät kuitenkaan johdu, vaan siitä, että metsiin jäi näillä seuduilla myrskyn jälkeen paljon kaatuneita puita.”

Onnistuakseen sanitaatiohakkuut vaativat huolellisuutta. Kuusia ei saa jäädä pystyyn ollenkaan. Ruokolahden sanitaatiohakkuissa näin kävi, ja kirjanpainajat löysivät reitin ulos suojelualueelta. Kuoriaisten eteneminen estettiin lisähakkuin.

Värimuutos kielii tuhosta

Viitalammen Metso-alue ja lähellä sijaitseva 55 hehtaarin suuruinen Paajasensalon Metso-alue muodostavat Suomen suurimman kirjanpainajan tutkimusalueen. Tutkijalle se on ainutlaatuinen tilaisuus. Tuhojen etenemistä voi seurata vuodesta toiseen ilman, että ihminen sekoittaa asioita.

Viitalammen suojelualueella kirjanpainajat tekivät varsinaisen läpimurtonsa vuonna 2013. Silloin ne siirtyivät myrskyn kaatamista puista eläviin pystypuihin.

Kirjanpainajat lisääntyvät yleensä tuulen kaatamissa puissa, kuusipinoissa ja heikentyneissä pystypuissa, mutta jos kuoriaisia on riittävän paljon, pystyvät ne joukkovoiman avulla iskeytymään terveisiinkin puihin. Tämä oli tilanne Viitalammella. Myrskyn kaatamat puut olivat elättäneet kirjanpainajia kaksi vuotta. Kuoriaiset olivat kaivaneet käytäviään niiden kaarnan alle ja tehneet vuosittain kaksi uutta kuoriaissukupolvea.

Kirjanpainajien leviäminen pystypuihin avasi mahdollisuuden uudelle tutkimukselle. Lyytikäinen-Saarenmaa ryhtyi selvittämään, miten kirjanpainajatuhon eteneminen näkyy puun ulkoisissa oireissa.

”Metsäalan ammattilaisetkin huomaavat kirjanpainajatuhon usein vasta siinä vaiheessa, kun puu kuolee. Tuhojen torjuminen on siinä vaiheessa myöhäistä”, hän sanoo.

Lyytikäinen-Saarenmaa valitsi 35 kirjanpainajan enemmän tai vähemmän vaivaamaa kuusta. Hän luokitteli puiden latvusten harsuuntuneisuutta ja väriä sekä arvioi, miten paljon kirjanpainajien iskeymiä, kaarnavaurioita ja pihkavuotoa rungoilla oli. Sen jälkeen puut kaadettiin ja Lyytikäinen-Saarenmaa selvitti, kuinka paljon kirjanpainajien emokäytäviä kaarnan alla oli.

Paras merkki kirjanpainajatuhosta on Lyytikäinen-Saarenmaan mukaan kuusten latvusten värin muuttuminen. Tuhon edetessä latvus ensin kellastuu, sitten punertuu ja puun kuollessa muuttuu lopulta harmaaksi. Myös latvuksen harsuuntumista eli neulaskatoa kannattaa seurata.

”Metsänomistajia neuvotaan usein katsomaan, näkyykö puiden rungoilla ja tyvellä ruskeita purukasoja. Se ei kuitenkaan ole luotettava menetelmä. Kirjanpainajien iskeymäaukot saattavat järeässä rungossa olla niin korkealla, ettei niistä varissut puru karise sievästi puun tyvelle.”

Tänä vuonna puiden ulkoisiin oireisiin perustuva tuhoriskin arviointi on viety askeleen pidemmälle. Tarkoituksena on kehittää menetelmä, jonka avulla kirjanpainajatuhoja voidaan ennakoida ilmakuvien avulla. Suojelualueesta otettiin elokuun lopulla ilmakuvia sekä perinteisellä kameralla, hyperspektrikameralla että lämpökameralla.

”Hyperspektrikamera mittaa kuvauskohteesta heijastuvaa valoa usealla aallonpituudella, joten se tallentaa sellaista, mitä ihmissilmä ei erota. Lämpökameran käyttö taas perustuu siihen, että kirjanpainajan puille aiheuttama stressitila saattaa vaikuttaa niiden lämpösäteilyyn”, Lyytikäinen-Saarenmaa kertoo.

Leviämistapa selville

Syyskuussa Helsingin yliopiston metsätieteiden laitoksen väitöskirjatutkijat Jaana Turunen ja Maiju Kosunen lopettelevat työurakkaansa Viitalammen suojelualueella. Suojelualueelta kerättävä tutkimusaineisto alkaa tältä vuodelta olla koossa.

Turunen tutkii kirjanpainajatuhojen leviämistapaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä.
”Yleensä tuho leviää johonkin suuntaan, ei joka puolelle”, hän sanoo.

Se, mihin suuntaan tuho lähtee leviämään, on monen tekijän summa. Vaikutusta on niin maaston muodoilla, maaperällä kuin ympäröivien alueiden metsänhoidollakin. Tuhon voimakkuus voi myös vaihdella hyvinkin lyhyellä matkalla.

”Varsinkin etelään avautuvat rinnekuusikot ja kuivien maiden kuusikot ovat alttiita kirjanpainajan tuhoille. Pohjoisrinteet ja kosteat painanteet ovat paremmin turvassa. Naapurimetsikössä tehty harvennushakkuu taas lisää valoisuutta ja auringon paahtavuutta, mikä hyödyttää kirjanpainajaa”, Turunen sanoo.

Se on hänen mukaansa selvästi nähtävissä, että kuusten seassa kasvavat lehtipuut hillitsevät kirjanpainajatuhojen leviämistä tehokkaasti.

Jatkossa Turusen tavoitteena on kehittää riskinarvioinnin menetelmä, jossa kirjanpainajatuhojen leviämissuuntaa voidaan ennakoida esimerkiksi ilmakuvien avulla.

Linkki ilmastopolitiikkaan

Maiju Kosunen nostaa kassistaan silinterihatun näköisen laitteen ja asettaa sen maahan painetun muovilieriön ympärille. Laitteessa olevat mittarit alkavat mitata lieriön sisäpuolelle jäävän ilman kosteutta ja lämpötilaa sekä maaperästä nousevan ilman hiilidioksidipitoisuutta.

Kosunen tutkii, miten myrsky- ja kirjanpainajatuhot vaikuttavat hiilen kiertoon metsässä. Tuhojen seurauksena metsän hiilensidontakyky yleensä laskee joksikin aikaa. Kaatuneet ja pystyyn kuolleet puut lakkaavat yhteyttämästä. Myös puiden sitomaa hiiltä vapautuu ennen pitkää puiden joko maatuessa tai päätyessä metsäteollisuuden raaka-aineeksi.

Kosusen tutkimus kytkeytyy kansainvälisiin ilmastosopimuksiin. Metsätuhojen merkitystä on lähinnä sivuttu poliittisessa päätöksenteossa, mutta Kosusen mielestä niiden vaikutus tulisi huomioida, kun tarkastellaan hiilensidonnan kannalta parhaita metsän kasvatus- ja hoitomenetelmiä.

”Teema noussee tulevaisuudessa entistä tärkeämmäksi myrskyjen ja hyönteisten joukkoesiintymien yleistyessä. Tuhojen vaikutus hiilensidontaan voi olla melko erilainen suojelu- ja talousmetsien sekä metsänkasvatusmenetelmien välillä.”

Torjunnasta hillintään

Soratien yli kaatunut kuusi estää suunnitelmat ajaa autolla Viitalammen suojelualueen kaakkoisreunalle. Liikkuminen alueella käy Turusen ja Kosusen mukaan koko ajan haastavammaksi.

”Metsään menee aina jännittäen, mitkä puut viime kerran jälkeen ovat kaatuneet”, Kosunen sanoo.
Lyytikäinen-Saarenmaalla on takanaan kolmisenkymmentä vuotta metsien terveyden tutkimusta. Sinä aikana kirjanpainaja on muuttunut melko harvinaisesta hyvin yleiseksi tuhohyönteiseksi.

”Ennen vuotta 2010 kirjanpainaja oli niin harvinainen, että tutkimustoimintaan ja yliopistokursseille oli vaikea löytää tuhoalueita. Nyt niitä on ympäri Etelä- ja Itä-Suomea. Tuhojen torjunnasta on turha enää puhua, nyt tuhoja pyritään hillitsemään”, Lyytikäinen-Saarenmaa sanoo.

Kirjanpainajatuhojen taustalla on hänen mukaansa kolme tekijää: ilmaston lämpeneminen, metsiin jäävät tuulenkaadot ja kuusikoiden kasvattaminen liian vanhoiksi. Nykyinen metsätuholaki ei Lyytikäinen-Saarenmaan mukaan riitä hillitsemään tuhojen leviämistä.
Viitalammen alueella kirjanpainajia oli vuonna 2011 2,2 miljoonaa. Paljonko niitä nyt on? Noin 20–30 kertaa enemmän, Lyytikäinen-Saarenmaa arvioi.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.