Istutetut kuusentaimet ovat kasvaneet hyvin Pöytyällä Varsinais-Suomessa. Silti metsuri Sanna Karjalainen on tullut kaatamaan osan niistä maahan ja saa vielä palkkaakin työstään.
Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu? Pöytyäläismetsikössä tehdään metsänhoitotyötä, jonka tavoitteena on tukea istutuskuusikon kasvamista tulevaisuudessa mahdollisimman monimuotoiseksi suojelumetsäksi. Silloin metsuri ei voi edetä taimikossa raivaussahansa kanssa samalla tavalla kuin talousmetsän taimikonhoidossa.
”Tämä vaatii jatkuvaa ajatustyötä. Kypärän visiiri täytyy pitää ylhäällä, että näkee ja pystyy arvioimaan kaadettavia puita”, Karjalainen kertoo.
Monipuolisuutta täsmätoimilla
Taimikon omistaa Turun Yliopistonsäätiön Luonto2100-rahasto. Taimikko on osa E-Täsmä-hanketta, jossa metsiä pyritään saamaan monipuolisemmiksi täsmämetsänhoidolla. Metsuri Karjalainen tekee kuusitaimikossa ensisijaisesti tilaa isoimmille ja parhaimmassa kasvussa oleville puille.
Hän jättää silti pystyyn esimerkiksi pienempiä koivuja ja latvansa menettäneen kuusen, jotka olisivat varmasti kaatuneet normaalissa talousmetsän raivauksessa.
”Taimikonhoidon suunnittelussa on pyritty huomioimaan kaikki mahdollinen luonnonhoidon potentiaali. Sekapuustoisuus, puuston kerroksellisuus, suojatiheiköt, kuvion sisäinen vaihtelu ja kuvion läpi virtaavat isommat veto-ojat sekä niiden varsilla kasvava lehtipuusto”, kertoo projektipäällikköInna Salminen Suomen metsäkeskuksesta.
Tulevaisuuden suojelumetsä
Sanna Karjalainen sammuttaa sahan ja pysähtyy pystyyn jääneen kuusen luokse.
”Huomasitte varmaan, että pysähdyin tässä kohtaa miettimään, kaadanko vai jätänkö.”
Karjalainen keskustelee jätettävien puiden valinnasta Turun yliopiston ekologian professorin Toni Laaksosen kanssa.
Laaksonen on ollut yliopiston puolesta mukana suunnittelemassa erityislaatuista taimikonhoito-operaatiota.
”Näitä joutaa vielä kaataa myöhemminkin. Nurin saa aina, mutta kaadettua ei saa enää pystyyn takaisin”, Laaksonen sanoo.
Luonto2100-rahasto osti kuusitaimikon ja osan sitä ympäröivistä muista metsäpalstoista yksityiseltä maanomistajalta. Istutuskuusikosta on tarkoitus kasvattaa tulevaisuuden suojelumetsä.
”Yksi päätekijä tämän metsäpalstan ostossa oli lyhyt etäisyys Kurjenrahkan kansallispuistoon”, Laaksonen kertoo.
Monimuotoisuuteen kasvatettava nuori metsä tukee kansallispuiston vanhojen metsien suojelua. Lähialue paljastui kartoituksissa arvokkaaksi metsäympäristöksi myös vesitaloutensa eli veden virtaamien puolesta.
Myös raivaamatonta
Toni Laaksosen mukaan metsien käytöllä on Etelä-Suomessa niin pitkä historia, että jäljellä olevien vähäisten vanhojen metsien suojelu ei yksin riitä metsien monimuotoisuuden turvaamiseen. Siksi suojelumetsää on hänen mielestään tarpeen luoda myös nuoremmista metsistä.
Pöytyällä tärkeää ovat myös retkeily ja opetuskäyttö. Metsään on jo merkitty reitti vierailuryhmiä varten.
”Vaikka raivaus tehdään isoimpien puiden hyväksi, tässä tavoitellaan myös erirakenteisuutta”, Laaksonen kertoo.
Se tarkoittaa sitä, ettei metsuri Karjalainen kaada taimikosta nurin kaikkia pienempiä puita. Pieniä kuusentarreja jää myös raivaamattomiin suojatiheiköihin, joita jätetään 4–5 kappaletta hehtaarille. Raivaamatta jäävät myös kahden pääojan lehtipuustoiset varret.
Aikaa vievää käsityötä
Pöytyän taimikkoon on selvästi tehty raivaus eli varhaisperkaus aiemmin. Siellä täällä näkyy lahoavia koivuntaimien kantoja.
Varhaisperkauksen jälkeen istutuskuuset ovat saaneet tilaa. Nyt ne ovat niin voimakkaassa kasvussa, että ilman raivausta ne tukahduttaisivat pian kasvutilan monelta muulta puulajilta.
Tiheän istutuskuusikon raivaaminen poikeuksellisella tavalla vaatii metsurilta intohimoa työtään kohtaan. Karjalainen kertookin olevansa innoissaan erikoiskohteen tekemisestä.
Pystyyn jätettävien puiden etäisyydet toisistaan vaihtelevat, mikä vaatii raivaajalta jatkuvaa arvioimista. Käsiä joutuu käyttämään, koska maahan kaatuu paljon raivaustyötä hankaloittavaa tiheäoksista kuusta.
”Puita pitää koko ajan skannata”, Karjalainen sanoo.
Kommentti
Raivaaja on sekametsäbuumin pääarkkitehti
Suosioon nousseessa sekametsäajattelussa on viime aikoina korostettu metsän uudistusvaiheessa tehtäviä valintoja, kuten kuusentaimien istutustiheyden alentamista. Kun kuusia istutetaan entistä harvempaan, tilaa jää enemmän muille puulajeille.
Suomesta löytyy kuitenkin hehtaaritolkulla kuusitaimikoita, jotka on istutettu täyteen tiheyteen 2010-luvulla – ennen nykyistä sekametsäinnostusta. Näissä nuorissa kuusikoissa sekapuuston muodostuminen ratkaistaan raivaussahalla.
Taimikonhoidossa pitää laittaa nurin myös istutettuja kuusia. Jo 40 vuoden päästä näkee, onko tämä viisas ratkaisu.
Nykytiedon perusteella näyttää siltä, että täystiheä pelkkää kuusta kasvava alue on erittäin herkkä metsätuhoille tulevaisuuden muuttuvissa oloissa.
Valtteri Skyttä
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Voisi kysyä, miksi tällaista toimintaa ei tehdä jos on tehtävä, edullisemman ja tuottavamman kaavan mukaan?
Olisi vain ollut tarpeen hiukan katsoa millaisia lehtipuita pystyyn jättää. Koivujen laatu erittäin huono joten jos joku tekee talousmetsää älkää ainakaan tuollaisia koivuja jättäkö sekametsäänne. Mutta kuvan tapauksessa metsän käyttötarkoitus on muuttunut suojelukoohotukseksi joten aivan sama mitä tehdä. Tuollaisia istutuksia ei vain kannata tehdä jos ajatus on esimerkiksi jälkipolvella piipertää perintömetsässä. Aina istutusmetsän erottaa luonnollisesta uudistumisesta joten en ymmärrä tuollaiseen kohteeseen mitään suojelukohellusta.