Rahastot ovat tulleet voimalla metsätilamarkkinoille, mutta niiden ostot ovat saaneet ehkä enemmän julkisuutta kun faktoja katsomalla olisi aiheellista, Maanmittauslaitoksen johtava asiantuntija Esa Ärölä aprikoi.

”Nykyisillä ostomäärillä yksityismetsien päätyminen rahastoille kestää 450 vuotta”, hän suhteuttaa.

Rahastojen maanhankinnoista nousi keskustelu sen jälkeen, kun rahastojen maita myytiin edelleen ulkomaisille instituutioille – ja etenkin sen jälkeen, kun rahastot alkoivat kilpailla yksityismetsien vähän pienemmistäkin ja tavallisiksi metsätiloiksi luettavista kohteista.

Ärölä varoittaakin, että jos ei tarkastele tilakauppojen koko kuvaa, niin tilakaupoista ja etenkin metsärahastojen kaupoista saa helposti klikkiuutisia.

Kauppasummasta kolmannes

Ärölä on seurannut metsätilakauppaa Maanmittauslaitoksessa vuodesta 2011. Seurannasta näkee, että rahastojen osuus metsätilamarkkinoilla on vahvistunut, mutta ei suoraviivaisesti vaan aaltoviivana.

”UPM:n metsien myynnit nostivat rahastojen osuutta vuoteen 2016 saakka. Välillä rahastojen ostot laskivat hieman UPM:n myyntien lakkaamisen myötä, mutta alkoivat taas nousta viime vuonna.”

Viime vuonna rahastojen osuus oli tilakauppojen määrästä noin 13 prosenttia ja kauppasummasta noin 30 prosenttia. Tämän vuoden alkupuoliskolla osuus lukumäärästä oli noussut 14 prosenttiin ja osuus kauppasummasta 37 prosenttiin.

Ärölä muistuttaa, että rahastot paitsi ostavat myös myyvät. Tosin pääosin kaupat tapahtuvat rahastolta toiselle rahastolle.

”Myydyt kohteet ovat sekä pinta-alallisesti että rahamääräisesti suuria. Niihin ei tavallisella palkansaajalla ole varaa.”

Kauppamäärät kasvussa

Metsätilakauppojen vilkastuminen on pitkän ajan trendi, joten sekä rahastot että yksityiset henkilöt voivat ”ostaa enemmän”.

Yli kymmenen hehtaarin metsätiloista tehdään noin 2 700 kauppaa vuodessa. Kymmenen vuotta sitten kauppamäärät olivat 1 500 kappaleen tasolla.

Ärölä vertaa, että puhtaita peltokauppoja tehdään vain noin 600 ja pelloilla tilastoinnin alaraja on pienempi, kaksi hehtaaria.

Koska maata ei enää valmisteta, niin samasta pinta-alasta tehdään enemmän kauppaa. Ärölä pohtii, että syitä on monia.

Siirtyminen puunmyyntiverotukseen, tarjonnan siirtyminen paikallislehdistä nettiin, metsäkiinteistövälityksen ammattimaistuminen, Hannu Liljeroosin hintaseuranta Metsälehden kanavissa, hän luettelee.

”Tilakauppaa on opittu tekemään eikä kaupantekoa koeta mörkönä. Metsätilakauppa on tullut avoimemmaksi, avataan ja kuvataan myytävä tuote, ei myydä pelkästään paikallisesti vaan valtakunnallisesti.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 22/2020.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.