Nastolassa mittausten kohteena olevassa kuusitaimikossa on ensi kesänä edessä toinen tärkeä tutkimusvaihe. Taimikkoon tehdään silloin varhaisperkaus eli taimikon ensimmäinen raivaus. Sen jälkeen päästään selvittämään, miten taimikonhoito vaikuttaa hiilensidontaan.

”Taimikoiden kasvatusohjeissa ei ole käytännössä huomioitu hiilensidontaa. Ne perustuvat puuston tuotokseen ja talouteen eli metsän kasvatuksen kannattavuuteen”, Luken tutkija Karri Uotila kertoo.

Hiilensidonnan huomioiminen muuttaisi taimikoiden kasvatussuosituksia todennäköisesti niin, että taimikossa säilytettäisiin enemmän hiiltä sitovaa biomassaa. Puusto olisi tiheämpää. Nykyisin taimikon toisen hoitokerran eli harvennuksen jälkeinen suositustiheys on kuusentaimikoissa 1 800–2 000 tainta hehtaarille.

Uotilan mukaan järkevä kompromissi hiilensidonnan ja talouspuuston kasvatuksen välillä voisi olla tuhat taimea lisää pystyyn eli 3 000 runkoa hehtaarilla. Metsätalouden näkökulmasta lehtipuiden tiheämmästä säästämisestä taimikoihin pitäisi kuitenkin saada hiilensidontakorvausta, sillä lisätiheys hidastaa varsinaisen arvokkaan talouspuuston eli kuusen- ja männyntaimien kasvua.

”Jos metsänomistaja saa jotain maksua siitä, että sitoo taimikossa tehokkaammin hiiltä, lehtipuuston säästäminen voi nousta kannattavaksi”, Uotila pohtii.

Lehtipuusto kasvaa alussa nopeammin kuin havupuut, ja hiilensidontamielessä tilanne voitaisiin hyödyntää lisäämällä kaksijaksoisten metsien kasvatusta. Esimerkkinä koivu-kuusimetsä, jossa istutuskuusten lisäksi kasvatetaan luontaista tai istutettua rauduskoivua kuusia ylemmässä puustojaksossa.

”Kaksijaksoisen metsän kasvatus on metsänhoidollisesti haastavaa, mutta siinä on mahdollista yhdistää korkea hiilensidonta ja taloudellisesti kannattava puun kasvatus”, Uotila sanoo.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.