Harvensin keväällä eräältä metsäpalstalta liian tiheänä kasvanutta nuorta rauduskoivikkoa. Hakkuukertymä oli nelisenkymmentä kiintokuutiota puuta hehtaarilta, suurin piirtein puolet kuitupuuta ja puolet polttopuurankaa. Kesken kaiken mieleeni juolahti kaukaisella 1980-luvulla saamani oppi metsäkoulussa: moottorisahallakin voi tehdä jotakin pesäpaikkoja kaipaavien pikkulintujen hyväksi.

Tekopökkelöiden tekeminen on nykyisin arkipäivää koneellisen puunkorjuun yhteydessä. Sopiva, monesti vikainen tai muuten puuta jalostavan teollisuuden kannalta vähäarvoinen puuyksilö pannaan poikki 2–4 metrin korkeudelta. Pystyyn jäävä tyvi tarjoaa ruokaa ja suojaa monenlaisille metsän eläjille.

Aikaa myöten tikat hakkaavat lahoavaan pökkelöön omat pesäkolonsa. Niistä hyötyvät muutkin viirupöllöjen sekä hömö-, töyhtö- ja lapintiaisten kaltaiset kolopesijät. Pitkä ja riittävän järeä tekopökkelö tarjoaa erilaisia kosteus- ja lämpöolosuhteita monenlaisille kuolleessa puussa eläville hyönteisille, jotka ovat ravintoa sitä tarvitsevalle linnustolle.

Metsäfirmojen yksityismetsissä tekemillä hakkuilla suositaan tekopökkelöiden tekemistä kuitupuukokoisista lehtipuista. Uudistushakkuilla järeät haavat ja huonolaatuiset hieskoivut ovat hyviä pökkelönaihioita. Nuoressa rauduskoivikossani – ikä noin 25 vuotta – ei sellaisia seiso, koska niitä ei aikanaan metsää uudistettaessa sinne jätetty.

Ei iso rahan menetys

Sen sijaan kuviolta löytyi runsaasti lumen luokille painamia tai muuten mutkalle taipuneita, rinnankorkeudelta 10–15 senttimetrin paksuisia koivuja. Koivukuidun kantohinta ei nykyisin lämmitä metsänomistajan mieltä. Laskin siis kärsiväni korkeintaan muutaman euron taloudelliset tappiot, jos jättäisin kuviolle sinne tänne ihan omin pikku kätösin tehtyjä pökkelöitä.

Tikkaita en kuitenkaan ajatellut palstalle raahata. Moottorisahaa ei juuri kannata nostella käyttäjänsä hartialinjan yläpuolelle. Ajattelin muutenkin työturvallisuutta: kauan sitten jalkapöydän päälle kannoltaan kiepsahtaneen puun muisto tuntuu ajoittain edelleen.

Niinpä tekopökkelöni olisivat pituudeltaan metrin puolentoista luokkaa. Olisiko sellaisista mitään hyötyä metsän eläville?

Hauskan näköisiä ”pyhäkoululaisia”

Soitin lintuharrastajaksi tietämälleni UPM Metsän ympäristöasiantuntija Juha-Matti Valoselle. Hän innostui heti ideastani:

”Se on juuri sitä arkiluonnonhoitoa, johon jokaisella metsänomistajalla on mahdollisuus. Tein joskus itsekin jotakin samanlaista, eli keikuin tikkaiden varassa hieskoivikossa, tehden tikoille ja hömötiaisille pökkelöitä.”

Valonen arvelee, että ensin pökkelöihini iskevät lahottajasienet. Niitä seuraavat erilaiset kovakuoriaiset, jolloin ruokapöytä onkin jo katettuna eri tikkalajeille. Ensimmäiseksi pesiväksi lintulajiksi hän veikkaa pökkelöhotelleihini hömötiaista.

Vajaan hehtaarin kokoisella savotallani seisoo hakkuun jäljiltä kymmenkunta tekopökkelöä. Verrattuna siihen vaivaan, että olisin askarrellut saman määrän linnunpönttöjä laudoista, pääsin melko vähällä työllä ja taloudellisella rasituksella.

Naapurusto saattaa ihmetellä metsässä seisovia ”pyhäkoulupoikiani”. Voinpahan kuitenkin sanoa, että ihan itse tein.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.