”Rytky”, seisoo sinisessä kilvessä tienvarressa, joten alan olla perillä Erkki ja Kirsti Oinosen luona.
Piti aluksi kysyä, mistä kummallinen paikannimi juontuu, mutta haastattelun alku lykkääntyy olympiahiihtojen vuoksi. Pian Pasilasta kajahti Porilaisten marssi – vaikka Savolaisten laulu olisikin ollut luontevampi valinta.Vieremän mies kun hiihti ja Lapinlahden nainen jakoi kultamitalin. Me katsoimme kisaa Kuopion maaseudulla.
Tapasimme Poikkimäellä, missä Oinoset hoitavat perheen sukutilaa. Pariskunta muutti taloon 1980-luvun alussa, tosin sivutoimisiksi tilanpitäjiksi.
Molemmat ovat tehneet uransa puutarha-alan ammattilaisina. Kirsti Oinonen on toiminut puutarhakaupan ja vihersuunnittelualan yrittäjänä. Erkki teki pitkän uran Kuopion kaupungin puutarhurina ja ilmeisen menestyksekkäästi, koska uransa päätteeksi hän sai puutarhaneuvoksen arvonimen.
Työssään hän vastasi taajama- ja puistometsien käsittelystä.
”Se on enempi diplomatiaa kuin metsänhoitoa. Kaikkia pitää kuulla, ja kaikilla on oma näkemyksensä, kuinka metsä pitäisi hoitaa. Lopputuloksen pitäisi olla sellainen, että se edes jotenkin tyydyttää kaikkia.”
Kaupunginpuutarhurina Oinonen osallistui yhdessä kaupungin metsätoimiston kanssa myös kalakukkokaupungin helmen, Puijon, suojeltujen metsien hoitamiseen. Niistä mies on huolissaan.
”Kuusikot vanhenevat, ja samalla niiden kunto huononee. Kun tuulenkaadot jätetään korjaamatta, kirjanpainajatuhojen riski kasvaa. Vanhoja kuusikoita pitäisi vähitellen uudistaa pienialaisin aukoin. Tärkeää olisi saada uuteen puusukupolveen myös lehtipuusekoitusta.”
Tuotto edellä, pihlajia unohtamatta
Oinosten kotona hoksaa heti, että nyt ollaan tavallista ammattimaisempien viherpeukaloiden vieraana.
Salin jukkapalmu tavoittelee kohta kuitupuun mittoja, ja myöhäisherännäisen joulukaktuksen kukinnot koristavat kuistia. Kaapista löytyy itse kasvatetusta aloekasvista uutettua hoitavaa liuosta, jonka tehoon luottaa myös Oinosten lääkärinä työskentelevä tytär.
Muutaman kilometrin moottorikelkkasafarilla selvisi, että puutarha-ammattilaisen kädenjälki näkyy myös metsässä. Kesäkelissä eron olisi huomannut vieläkin selkeämmin, koska oman leimansa tuovat moninaiset lehtipuut, joita Oinonen vaalii perheen talousmetsissä.
”Meidän maillamme on kymmeniä järeitä haapoja. Pyrkimykseni on säästää haaparyhmiä kaikille metsikkökuvioille.”
Myös leppäryhmiä Oinonen on pyrkinyt suosimaan kuusentaimikoissaan, niistä pyyt pitävät. Eikä hän koe ongelmaksi, että kuusentaimikkoon jätetty iso pihlaja vie kasvutilan parilta taimelta. Metsälehmuksia ja tervaleppiäkin puutarhuri on suotuisille paikoin istuttanut mailleen.
Ammattitausta heijastuu myös hakkuualueiden rajauksessa. Metsäisen kaukomaiseman vaaliminen Savon mäkisillä mailla kysyy silmää.
”Pyrin linjaamaan metsikkökuvioiden rajat mukaan korkeuskäyrien suuntaisesti, eikä hakkuualoja tehdä rinteisiin nähden poikittaisesti. Tavoitteena on muodostaa vähintään puolentoista, kahden hehtaarin metsikkökuvioita, koska pienipiirteisyys kävisi kalliiksi puunkorjuussa.”
Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 4/2022
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.