Metsämaisema kuusettuu tätä nykyä monestakin syystä – ei vähiten siksi, että kuusta on opittu istuttamaan tuloksekkaasti. Puuntuotannossa kuusi lupaa kannattavuutta. Toinen juttu on, että pariin kertaan peratut talouskuusikot ovat aika ikävän näköisiä, eikä niiden monimuotoisuudessakaan ole kehumista.

Ei siis ihme, että tutkijat ovat heränneet pohtimaan, miten talousmetsiä voisi monipuolistaa. Tätä varten Luonnonvarakeskuksessa (Luke) kehitetään johtavan tutkijan Timo Saksan johdolla niin sanottua täsmämetsänhoitoa, jonka tavoitteena on uudistusalojen puulajivalikoiman monipuolistaminen.

Työ on osa yhteiseurooppalaista Efforte-hanketta, jota sekä Euroopan unioni että hankkeeseen osallistuvat tahot rahoittavat. Suomessa rahoittajina ovat Luken lisäksi muun muassa suuret metsäyhtiöt ja Metsäteho Oy. Lähin ulkomainen yhteistyökumppani on ruotsalainen metsäalan tutkimuslaitos Skogforsk.

Täsmämetsänhoidossa tarkoituksena on yhdistellä metsää kuvaavia tietoja mahdollisimman monista lähteistä eli tuoda big data ja digitalisaatio osaksi metsänhoitoa. Tavoitteena on löytää eri puulajeille suotuisimmat kasvatuspaikat suurilla uudistamiskuvioilla ja ennakoida taimikonhoidon tarvetta jo etukäteen.

Puustotiedot hakkuukoneelta

Puulajivalintaa ja tulevaa taimikonhoidon tarvetta voidaan tarkentaa, kun maaperän, kasvupaikan ravinteisuuden ja vesitalouden pienialaisetkin vaihtelut tunnetaan. Samalla puunkorjuun ja maanmuokkauksen aiheuttamaa vesistökuormitusta pystytään hallitsemaan aiempaa paremmin.

Luken kehittämässä täsmämetsänhoidossa käytetään taustatietona Maanmittauslaitoksen ja Suomen metsäkeskuksen tekemää maastonkorkeusmallia, Geologisen tutkimuskeskuksen (GTK) maalaji- ja maaperäkarttoja, Luken laatimaa kosteusindeksiä sekä Luken kiintoaine- ja ravinnekuormituksen analyysejä.

”Maalajitieto on toistaiseksi vajavaista, koska GTK:n maaperäkartat kuvaavat maalajia metrin syvyydellä eikä niiden tarkkuus riitä täsmämetsänhoidon tarpeisiin. Näköpiirissä voi mahdollisesti olla gammasäteilyyn perustuva kaukokartoitusmenelmä, jolla pintamaan ominaisuuksista voidaan saada tietoa”, Saksa kertoo.

Ruotsissa metsäyhtiöt käyttävät maanpinnan korkeussuhteita ja kosteutta kuvaavia digitaalisia karttoja jo rutiininomaisesti esimerkiksi maanmuokkauksen suunnittelussa.

Luke on kehittänyt täsmämetsänhoitoa muun muassa Metsä Groupin kanssa. Digitaalisen taustatiedon tueksi tarvitaan tarkka, hakkuukoneiden mittaustietoon perustuva kuva päätehakatusta puustosta. Sen perusteella voidaan arvioida kasvupaikan viljavuuden vaihtelua uudistusalan eri osissa.

Hakkuukoneelta saadut puustotiedot lasketaan sivuiltaan 16 metriä oleville ruuduille, hiloille. Tällä hetkellä puustotieto sisältää leimikon valtapuiden pituudet. Jatkossa hakkuukoneen kouraan sijoitetulla kameralla voidaan ehkä myös kuvata puun katkaisuleikot, jolloin lustojen paksuus, puun ikä ja mahdollinen tyvilaho voidaan todeta automaattisella kuvatulkinnalla.

Puulajit mikrokuvioittain

Puulajia ei valita erikseen uudistusalan jokaiselle sivultaan 16 metrin mittaiselle ruudulle, vaan käsittelykuviot muodostetaan vierekkäisistä, ominaisuuksiltaan toisiaan muistuttavista ruuduista suuremmiksi mikrokuvioiksi. Käytännössä tiettyä puulajia voidaan istuttaa vähintään neljänneshehtaarin kokoiselle mikrokuviolle.

”Voimme myös paikantaa kohteet, joille ei päätehakkuun jälkeen kannata tehdä mitään, esimerkiksi vähäpuiset ja kosteat painanteet”, Saksa selventää.

Metsä Groupin mailla tehdyssä kokeessa uudistusalalle muodostettujen mikrokuvioiden puulajeina käytettiin mäntyä ja kuusta. Uudistusalalle tehtiin vaihtoehtoisia istutussuunnitelmia. Ensimmäisessä suunnitelmassa mikrokuvion puulajiksi valittiin kuusi, jos kuvion vuosikasvu oli vähintään kuusi kuutiometriä hehtaarilla. Sitä heikommat kuviot istutettiin männylle. Toisessa suunnitelmassa kuusta istutettiin, jos kuvion vuosikasvu oli vähintään seitsemän kuutiometriä hehtaarilla ja kolmannessa, jos se oli vähintään kahdeksan kuutiometriä hehtaarilla.

Koivua kokeessa ei käytetty kasvupaikan viljavuuden takia. Lisäksi koivun mukaan ottaminen olisi tuonut lisähaastetta metsänhoitoon, sillä taimikonhoito ja ensiharvennus tehdään uudistamisvaiheen mikrokuvioinnista huolimatta samaan aikaan koko uudistusalalle. Männyllä ja kuusella tämä onnistuu, mutta koivikoiden hoitoa olisi vaikeampi ajoittaa samaan rytmiin.

”Koivua syntyy luonnostaan havupuiden istutusaloille ja viljelemättä jätettäviin painanteisiin”, Saksa huomauttaa.

Hirvituhot kuriin

Sekaviljely voi monipuolistaa metsäkuvaa, ja puulajien vaihtelulla voidaan lievittää metsien tuhoalttiutta. Mutta entä hirvet? Onko big datasta hyötyä, jos hirvet syövät kaikki männyntaimet?

Saksa uskoo, että täsmämetsänhoidossa voidaan ainakin tunnistaa alueet, joille hirviä kannattaisi yrittää ohjata laiduntamaan esimerkiksi riistatiheiköiden avulla. Näin männynistutukset saattaisivat säästyä.

”Kokonaan tuhoja ei voi estää, mutta niitä voitaisiin ehkä lieventää. Hirvi on iso ongelma, koska sen vuoksi metsät kuusettuvat kovaa vauhtia.”

Hirviin erikoistunut Luken erikoistutkija Ari Nikula arvioi, että yksittäisen taimikon hirvituhojen ennakoiminen on epätarkkaa.

”Varmin keino on kaataa taimikosta mäntyjä pidemmät lehtipuut”, hän sanoo.

Satelliittikuvat avuksi

Saksa uskoo, että myös taimikonhoidon tarve voidaan ennakoida, jos samalle karttapohjalle yhdistetään tiedot kasvupaikan viljavuudesta ja kosteusindeksistä, maalajin hienojakoisuudesta sekä maanmuokkaustavasta.

”Mitä viljavampaa, kosteampaa ja hienojakoisempaa maata, sitä varmemmin taimikko on hoidettava kahteen kertaan”, Saksa selventää.

Hän arvioi, että varhaisperkaus voitaisiin kohdentaa jo ennakkoon.

”Nykyisin taimikot varhaisperataan, kun istutuksesta on kulunut viisi vuotta. Jatkossa tunnistamme ehkä kohteet, joille pitäisi mennä jo neljän vuoden kuluttua ja toisaalta paikat, joissa selvitään pidempään ilman perkausta eikä toista taimikonhoitokertaa tarvita.”

Saksa vihjaa, että jatkossa erityisesti satelliittikuvat tarjoavat uusia mahdollisuuksia todentaa jo perustettujen taimikoiden hoitotarvetta ja varmistaa jo uudistamisvaiheessa tehty ennuste taimikonhoidon tarpeesta ja ajoituksesta.

Halla ja hirvet kannustivat sekaviljelyyn

Ähtäriläinen metsätalousyrittäjä Tarmo Kallioaho on viljellyt uudistusalojaan säännönmukaisesti kahdelle puulajille vuosituhannen vaihteesta lähtien.

”Alun perin ajatuksena oli varmistaa täystiheän taimikon syntyminen säännöllisistä hirvi- ja hallatuhoista huolimatta”, Kallioaho sanoo.

Kallioaho on käyttänyt eri kuvioilla erilaisia uudistamistapoja ja kirjannut toimenpiteet huolella muistiin. Mätästetyille aloille hän on usein istuttanut kuusentaimet ja kylvänyt männynsiementä mättäiden reunoille sekä sopiviin kohtiin mättäiden väliin.

”Minulla on istuttaessa siemenpullo vyöllä, joten kylvö hoituu helposti. Osalle kuvioista olen myös istuttanut sekä mäntyä että kuusta.”

Metsä Group ja Luonnonvarakeskus käynnistivät keväällä tutkimushankkeen, jossa selvitetään männyn ja kuusen sekaviljelyn tuloksia. Hankkeessa perustettiin tutkimuskoealoja myös Kallioahon metsään.

Kasvuolot vaihtelevat

Kallioahon kokemukset sekaviljelystä ovat myönteisiä.

”Rehevyydeltään puolukkatyypin ja mustikkatyypin välissä olevilla kuvioilla kylvömännyt kasvavat alkuvaiheessa jopa istutettuja kuusia nopeammin. Myöhemmässä vaiheessa pituuserot puulajien välillä näyttäisivät tasaantuvan.

”Sekaviljely on osoittanut konkreettisesti myös sen, että maapohjan kasvuolosuhteet vaihtelevat saman kuvion sisällä usein hyvinkin pienellä alalla. Etukäteen on mahdoton sanoa, kumpi puulaji jossain kohdassa kasvaa paremmin.

”Sekaviljelyn avulla pystytään optimoimaan kasvupaikan puuntuotoskyky, kun kullekin paikalle jätetään kasvamaan siinä parhaiten viihtyvä puulaji.”

Lisäkustannus pieni

Kallioahon mukaan metsänuudistamisen materiaalikustannukset kasvavat noin 150 euroa hehtaarilta, kun istutusalalle kylvetään hehtaaria kohti 200 grammaa männynsiementä istutuksen yhteydessä.

”Kiertoaikaan suhteutettuna koen lisäkustannuksen kuitenkin pienenä. Minulle on tärkeintä saada aikaan laadukas taimikko seuraavaakin sukupolvea ajatellen. Toki suurempi runkoluku lisää työtä myös taimikon harvennuksessa.”

Sekapuustoisen taimikon Kallioaho uskoo tuovan turvaa metsätalouteen myös ilmaston muuttuessa.

”Erilaisten tuholaisten odotetaan lisääntyvän, joten sekametsä pienentää riskiä totaalisille tuhoille.”

Ensiharvennus edessä

Kallioahon vanhimmat sekaviljelyalat ovat nyt parikymmenvuotiaita. Kuvioille on tehty taimikon harvennus vuonna 2013, ja viidestä kymmeneen vuoden sisällä vuorossa on ensiharvennus.

”Ensiharvennuksessa aion jättää kasvamaan sekä mäntyä että kuusta. Kuusen kasvu saattaa hiipua jossain vaiheessa karummilla mailla, joten väljennyshakkuussa voi joutua valitsemaan päätehakkuuvaiheeseen saakka kasvatettavaksi puulajiksi männyn”, Kallioaho ennakoi.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.