Ensin muutama fakta suometsätaloudesta:
1. Ilman suometsiä ei nykyisen tasoisia hakkuumääriä kyetä ylläpitämään.
2. Iso osa turvemaista on hakattava kesäkelillä, koska maa jäätyy talvisin yhä vähemmän.
3. Suometsiin tarvitaan uusia, metsänhoidollisesti ja puunkorjuuteknisesti järkeviä hakkuutapoja avohakkuiden rinnalle.
Uutta rautaa
On kesäkuun alku. Jykylä ja Pojat Oy:n Ari Aittolampi ohjastaa hakkuukonettaan entisellä suolla Ähtärissä. Takavuosina tällaisia suosavotoita tehtiin vain talvikeleillä.
Koneessa on huomiota herättävän leveät telat, koska sen on kyettävä kulkemaan suon pintaa rikkomatta.
”Perässä tuleva ajokone on vaikeuksissa, jos moto rikkoo turpeen pinnan”, Aittolampi selventää.
Tekniikka on kehittynyt harppauksin. Ratkaisu eivät ole olleet ihmekoneet, vaan entistä kantavammat telat. Tästä johtava korjuututkija antaa tunnustusta suomalaiselle Koneosapalvelulle.
”Yhtiön kehittämät Kopa- telat tekevät keskiraskaista ajokoneista suokorjuuseen sopivia. Telat ovat leveät ja telalaput tiheässä, joten koneen pintapaine vähenee”, Luonnonvarakeskuksen (Luke) johtava tutkija Jori Uusitalo kertoo.
Hän muistuttaa kuitenkin, etteivät parhaatkaan telat häivytä koneen painon merkitystä.
”Suometsien korjuussa on käytettävä enintään keskiraskaita koneita.”
Uusitalo kertoo suolla tehdystä kokeesta, jossa verrattiin kahta samanlaisin suoteloin varustettua ajokonetta. Niistä kevyempi painoi kuormattuna 25 tonnia ja raskaampi 35 tonnia.
”Kevyemmällä koneella pystyttiin ajamaan neljä kertaa, raskaammalla koneella vain kerran. Kevyemmällä koneella kyettiin tuomaan kolminkertainen määrä puuta samaa ajoreittiä pitkin, vaikka kuormakoko olikin pienempi.”
Tarkkaa suunnittelua
Teknisten ratkaisujen lisäksi ympärivuotisen suokorjuun tueksi tarvitaan tarkkaa suunnittelua.
Suometsän pintakerros on sitä kantavampi, mitä runsaampi puuvaranto on, koska tällöin myös turpeen pintakerrosta vahvistavaa juuriverkostoa on runsaasti. Turpeen kantavuutta voidaankin ennustaa metsien laserkeilauksessa muodostettavien latvusmallien avulla. Latvusmallit kuvaavat puuston pituuden vaihtelua.
”Puiden pituus on verrannollinen puuston määrään, joten latvusmallilla voidaan ennustaa turpeen kantavuutta ja kuljettaja voi suunnitella ajoreittejä”, kertoo Luken tutkija Harri Lindeman.
Latvusmallikarttoja on jo kokeiltu metsäkoneiden kuljettajien apuna. Latvusmallit ovat vapaasti saatavilla Suomen metsäkeskuksen verkkosivuilta.
Kaistalehakkuista apua
Korjuuteknisesti ja todennäköisesti myös metsän monimuotoisuuden kannalta on sitä parempi, mitä harvemmin hakkuut toistuvat. Tällöin metsä ehtii kasvaa runsaspuustoiseksi, mikä parantaa turvekerroksen kantavuutta. Yksi harvennus kiertoajan kuluessa voisi suometsässä riittää.
Samaan aikaan paineet lisätä jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta kasvavat turvemailla ympäristösyiden vuoksi. Se on iso haaste puunkorjaajille. Aidossa jatkuvan kasvatuksen menetelmässä poimintahakkuut pitäisi toistaa 10–15 vuoden välein.
”Korjuuteknisesti tästä aiheutuisi suuria ongelmia”, Uusitalo varoittaa.
Sen vuoksi avohakkuiden korvaajaksi onkin kokeiltu kaistalehakkuita, jotka nekin luokitellaan nykyisin jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen menetelmäksi.
Kaistaleet olisivat korjuussa helppoja, koska ajokoneella olisi aina mahdollisuus ajaa eri pyöräuria myöten. Tämä mahdollistaisi suuremmat kuormat. Lisäksi kaistaleet voitaisiin usein uudistaa luontaisesti.
Tavoitteena on säätää hakkuukaistaleiden leveys niin, että pohjavesi pysyy syyskesällä 30–40 sentin syvyydessä. Silloin puusto menestyy ja hiilidioksidi- ja metaanipäästöjen pitäisi pysyä vähäisinä.
”20–25 metrin kaistaleleveydellä pohjavedenpinta on loppukesästä pysynyt taimien kehityksen turvaavalla syvyydellä ilman kuivatustoimia. Suurempikin kaistaleen leveys voi riittää, ja olemmekin perustamassa kokeita, joissa tutkitaan 15–40 metrin kaistaleiden vesitaloutta ja uudistumista”, kertoo Luken tutkija Sakari Sarkkola.
Luken tutkija Markku Saarinen näkee, että hakkuukaistaleita ja pienaukkoja voitaisiin ryhmittää järkeviksi työmaakokonaisuuksiksi. Hän varoittaa hakkaamasta ojien välisiä sarkoja kerralla paljaaksi.
”Ojan taakse jäävä puusto ei vähäisimmässäkään määrin vaikuttaisi hakatun kaistaleen pohjaveden pintaan.”
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Pyöristys telassa tulisi olla vielä suurempi. Tuo ei vielä riitä ja leikkaantumista tapahtuu.
Kantavilla, leveillä- ja lisäpyöräparilla saadaan lisää kantavuutta lisättyä, mutta vaatii huolellista varasto, kokooja- ja keruu- urasuunnittelua.
Käytännössä keskiraskas ajokone on vielä käyttökelpoinen kun varastopaikka ja kokoojaurat on valittu harkiten ja hennommat pistourat ajetaan vajalla kuormalla.
Suokorjuuseen kaluston kehittämisen lisäksi kannattaisi kouluttaa myös firmojen korjuusta vastaavat henkilöt ja motoketjujen työntekijät, huomioimaan leimikoittain vaihtuvat korjuuolosuhteet.