Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jari Miina lähettää sähköpostilla tutkimusartikkelin käsikirjoituksen. Julkaisua odottavan tekstin aiheena on taimikonhoitoon kuluva aika.

Raivaustyön ajanmenekin selvittämisessä perusajatuksena on ollut, että taimikonhoidon työläys pystytään arvioimaan poistettavien puiden määrän ja paksuuden perusteella. Nyt Miina kertoo, että tutkijat ovat rakentaneet mallin, jolla taimikonhoitoon kuluva aika pystytään selvittämään sisätyönä metsävaratietojen perusteella.

Metsureiden työmaat pystytään suunnittelemaan tehokkaammin, jos tulevien raivauskohteiden työläys selviää jo tietokoneen ruudulta.

”Tärkeimmät selittäjät työajan menekille ovat taimikon kasvupaikka, ikä ja aikaisempi taimikonhoito”, Miina kertoo.

Eniten aikaa raivaus vie aineiston perusteella rehevillä turvemailla kasvavissa taimikoissa.

”Siellä siemensyntyistä koivua on paljon ja kulkeminen ojien ja mättäiden yli on hankalaa.”

Milloin eri työmaille?

Tutkimustulosten pysäyttävin huomio tuli kuitenkin muualta.

”Suurin yllätys oli, että vuodenajan eli taimikonhoidon toteutuskuukauden vaikutus työajan menekkiin oli niin selkeä ja looginen”, Miina sanoo.

Raivaustyö hidastuu huomattavasti, kun se tehdään kesällä puiden ollessa lehdessä. Työläimmät kuukaudet taimikonhoitoon ovat selkeästi elokuu ja heinäkuu.

”Taimikonhoidon tuottavuuteen on mahdollista saada parannusta, jos erilaiset taimikonhoitokohteet pystytään rytmittämään eri kuukausille. Kannustan tähän.”

Taimikon varhaisperkaus on nopeinta tehdä keväällä, alkukesästä tai alkusyksystä. Lehtipuiden lehdet tai kasvillisuus eivät haittaa näkyvyyttä, ja raivaajan on helpompi löytää pienet havupuuntaimet taimikosta.

Raivauksen ajanmenekin lisäksi varhaisperkauksen ajoituksessa pitää kuitenkin huomioida kaadettujen lehtipuiden vesojen kasvu.

”Huonoin taimikonhoidon ajankohta vesomisen kannalta on loppusyksy, kun lehti on jo pudonnut puista. Syksyllä kaadettujen lehtipuiden kantovesat kasvavat nopeimmin”, Miina sanoo.

Loppusyksystä kannattaa siis tehdä varttuneiden taimikoiden harvennuksia, sillä niissä vesomisella ei ole enää niin suurta väliä. Taimikon harvennukseen sopii myös alkukevät.

Kannattaako heinä-elokuu sitten hiljentää tyystin raivaukselta? Kun taimikon raivaa keskikesällä, lehtipuiden kannoista nousevien vesojen pituuskasvu jää selvästi heikommaksi kuin syksyllä tehdyn raivauksen jälkeen.

Kesäraivaus on siis havupuuntaimien tulevan kasvuympäristön kannalta järkevää, mutta siinä hetkessä hikistä ja aikaa vievää puuhaa.

Maastollakin merkitystä

Mitä sanoo ajanmenekistä mies raivaussahan varressa? Kymenlaakson metsänhoitoyhdistykselle raivaavalla metsurilla Samuel Lautiaisella oli kesäkuisena haastattelupäivänä työn alla neljä vuotta sitten istutetun kuusentaimikon varhaisperkaus Kouvolassa.

Lautiainen vahvistaa huomion, että elokuu on työläintä raivausaikaa etenkin varhaisperkauskohteilla. Lehdet ovat suurimmillaan, kasvillisuus pisimmillään ja ilmankosteus tekee työstä tukalaa.”

Heinän seassa ei näe, mihin astuu eikä löydä havupuun taimia. Kun pahoin heinittyneen taimikon kasvillisuus lakastuu syksyllä, raivaus muuttuu karkeasti kolmanneksen nopeammaksi.”

Kaadettavien puiden määrän ja kasvillisuuden lisäksi raivauksen työläyteen vaikuttaa Lautiaisen mukaan maasto.

”Ojat, rinteet, kivikko, laikkumätästyksen tuomat montut. Kun kuoppia ei näe kasvillisuuden alta, muutaman kerran päivässä on raivaaja kyljellään.”

• Lue lisää: Näin hoidat taimikkoa
• Lue lisää: Taimikonhoito tutuksi
• Lue lisää: Mitä eri raivaustermit tarkoittavat?

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.