Kun Huttulan tilan pihatietä ajaa ylämäkeen, näky on suorastaan epätodellinen. Tien vieressä kasvava pelto kohoaa aaltoillen niin korkealle, ettei sen takaa näy enää muuta kuin kumpupilviä ja sinistä taivasta. Pellon ja taivaan raja on kuin viivoittimella vedetty. Jos maailmalla olisi reuna, se näyttäisi juuri tältä.

Mäen päältä aukeavat näkymät kymmenien kilometrien päähän Suonenjoen kuusivaltaisiin metsämaisemiin. Tilan emäntä Birgit Huttunen kertoo, että tuuli on riepotellut näitä metsiä takavuosina pahasti. Päällimmäisenä mieleen ovat jääneet neljä vuotta sitten riehunut Eino-myrsky ja vuoden 2002 heinäkuun Unto-myrsky.

Unto kulki koko Suomen yli etelärannikolta Jäämerelle, mutta suurimmat vahingot myrsky teki silloisen Karttulan kunnan ja Suonenjoen seuduille. Huttunen muistaa, että seuraavana aamuna kaupungin keskusta näytti olevan kuin pommin jäljiltä, kun kaatuneita puita oli joka paikassa. Uutisissa kerrottiin, että suurin osa alueen metsistä oli vakuuttamatta.

Huttusten maat säästyivät suuremmilta tuhoilta, mutta tuulituhojen mahdollisuus pidetään aina mielessä metsänhoidossa. Yksittäisiä tuulenkaatoja tulee alueella helposti. Heidän metsänsä on vakuutettu, ja käytännössä riskiä pienennetään myös metsänhoidolla.

”Hoidamme metsiämme metsäsuunnitelman mukaan, mutta hakkaamme vähemmän kuin suunnitelma ehdottaa. Varsinkaan harvennushakkuukohteita ei kannata hakata liian harvaan, ettei tuuli pääse iskemään.”

Yksittäisten kuvioiden lisäksi metsiä täytyy tarkastella laajemmassa mittakaavassa.

”Metsissä pitää olla taimikkoa, nuorta metsää ja päätehakkuuikäistä metsää”, Huttunen selventää.

Haaveammattina maatilan emäntä

Huttulan tila on Birgitin miehen Hannu Huttusen sukutila. Siellä on asunut Huttusia jo 130 vuoden ajan.

Pariskunta sai tilan itselleen sukupolvenvaihdoksessa vuonna 1984. Silloin metsiä oli 80 hehtaaria, mutta sen jälkeen maata on ostettu lisää naapureilta. Nyt metsää on noin 200 hehtaaria, ja ne kasvavat pääasiassa kuusta ja mäntyä.

Hannu Huttunen tekee suurimman osan tilan metsätöistä. Kesällä raivataan ja hoidetaan taimikoita, talvella hakataan puita hankintahakkuina. Kaikkea ei kuitenkaan ehdi tekemään itse, koska maanviljelijän aikaa kuluu kesäisin peltotöissä. Osa metsänhoitotöistä tilataankin muilta ja puuta myydään myös pystyhakkuina.

Tekemistä riittää, mutta mies ehtii auttamaan naapureita. Haastattelun aikana hän oli viereisellä tilalla säilörehun teossa.

”Naapuriapu on todella tärkeää, ja onhan se myös mukava auttaa, jos apua tarvitaan”, Birgit Huttunen kertoo.

Hän itse on saanut toteuttaa lapsuudenhaaveensa siitä, että pääsisi joskus maatilan emännäksi.

”En osaa kuvitella, mikä muu minusta olisi voinut tulla kuin maanviljelijän vaimo.”

Huttulassa oli aikoinaan lehmiä, mutta karjanpito jouduttiin lopettamaan Huttusen selkäongelmien takia. Hän päätti uudelleenkouluttautua merkonomiksi Pieksämäen kauppaopiston aikuislinjalla, ja on siitä asti työskennellyt Suonenjoen Hankkijalla maatalousmyyjänä. Siellä hän on tekemisissä monen muun metsänomistajan kanssa esimerkiksi metsälannoitteita myydessään.

Omiin metsiin lannoitteita ei ole tarvinnut paljoa käyttää, sillä maa on valmiiksi ravinteikasta. Viime kesänä tehtiin yksi hoitolannoitus, mutta muuten booria ei ole juuri tarvinnut lisätä maaperään.

”Täällä kasvaa puu ihan eri tavalla kuin Kuopion Karttulan Airakselassa, missä minulla on isältäni perimä parinkymmenen hehtaarin metsä.”

Tarkkaa pinoamista

Huttusten tilalla suositaan yhden puulajin metsiä, mutta kasvatustapaa ei noudateta orjallisesti. Sekaan saa kasvaa muutakin puulajia, jos on tullakseen. Tärkeintä on se, että puu kasvaa ja metsänhoitotyöt on tehty ajallaan.

”Miehelleni on tärkeää, että metsä on hyvän näköistä ja hoidettua. Maisematkaan eivät näy, jos ryteikköä ei ole raivattu.”

Kuvion kierto päättyy avohakkuuseen, jonka jälkeen maahan istutetaan uudet taimet. Huttunen on huomannut, että taimenistutus voi parhaillaan olla virkistävää puuhaa, jota tekee mielellään.

”Kun lapset olivat pieniä, oli ihanaa lypsyn jälkeen ottaa mopo ja ajaa istutustyömaalle. Siellä sai olla ihan yksin ja omassa rauhassa.”

Nykyään hän nauttii polttopuiden pinoamisesta.

”Se on minun lempipuuhaani. Hannu pätkii puut ja minä pinoan. Pinoaminen on tarkkaa, sillä jokaisella puulla on oma paikkansa. Kun myöhemmin laitan puita uuniin, muistan jopa, mistä kohdasta pinoa ne on otettu.”

Polttopuut kuivatetaan nurmikolla ilman tukea tai muuta kehikkoa. Huttunen on oppinut tavan, jolla pinot saa ladottua suoraan niin, etteivät ne lähde kallistelemaan. Päätyihin laitetaan ristikkopuut siten, että noin viimeiset viisi puuta ladotaan joka toisella rivillä poikittain ja joka toisella pinon suuntaisesti.

Yhdistykseen vaikuttamaan

Huttusilla on 3 lasta ja 7 lastenlasta. Poika Antti Huttunen työskentelee omassa media-alan yrityksessään, tytär Paula Rintala Rautalammin Osuuspankissa ja toinen poika Juha Huttunen Pohjois-Savon metsänhoitoyhdistyksessä.

Juha Huttuselle on lohkaistu tilasta oma 40 hehtaarin metsäpalsta, jossa kasvaa nuorta metsää.

”Naapurin isäntä sanoi kerran vanhan viisauden: nuorille miehille ei kannata antaa vanhoja metsiä. Mitä siitä tulee, jos he vaan pistävät vanhat metsät aukoiksi, eivätkä opi metsän kasvatusta.”

Viime syksynä poika ehdotti, että äiti voisi asettua ehdolle metsänhoitoyhdistyksen vaaleihin. Huttunen suostui ja pääsi valtuustoon, mikä yllätti hänet itsensäkin. Ehdokkaita oli ollut niin vähän, että kaikki pääsivät mukaan.

Hän on nyt ollut mukana marraskuusta asti. Kokouksia on tähän mennessä ollut kaksi.

”Kun menin ensimmäiseen kokoukseen, huomasin, ettei sinne ollut tultu vain istumaan, vaan siellä oikeasti pääsee päättämään metsänomistajan asioista. Kyllä siellä pystyy vaikuttamaankin.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 5/2017

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.