Heikkotuottoisten ojitettujen soiden käyttöön ei ole yhtä ratkaisua. Suometsien vesiensuojelutoimet usein tehottomia. Kunnostusojitusta tehdään edelleen turhan raskaalla kädellä. Jatkuvapeitteisesti käsiteltyjen suometsien uudistumisessa moni kysymys hakee vielä vastaustaan.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) viime vuonna julkaisema kattava artikkelisarja suometsätaloudesta ei ole varsinaisesti kevyttä luettavaa. Kuten sarjan otsikot kertovat, suometsien käsittely on suuressa murroksessa.

Tutkimuksella ei ole tarjota yksinkertaisia ratkaisuja siihen, miten soilla saadaan yhdistettyä puiden kasvatus ja ilmastopäästöjen sekä vesistövalumien ehkäisy. Selvillä on kuitenkin se, että suometsien käsittelyä pitää muuttaa.

Sen kertoo myös tänä vuonna käyttöönotettava uusi metka-tukijärjetelmä. Metsänomistajille maksetaan jatkossa tukieuroja suometsänhoidon suunnitteluun, piennarteiden rakentamiseen ja vesiensuojeluun.

Suometsäelämän aiempaan keskipisteeseen – ojien avaamiseen kaivinkoneella – ei enää tukea makseta. Kun tähän lisätään vielä julkisuudessa näkyvästi esillä olleet linjaukset jatkuvan kasvatuksen hyödyistä suometsissä, viesti on selvä.

Ojituksille pitää tehdä jotain, mutta mitä?

”Ojia tarvitaan, mutta vähemmän ja matalampia”, sanoo suometsätieteen professori Annamari Laurén Helsingin yliopistosta.

Puuston kasvuolosuhteet ovat tunnetusti erilaisia Suomen eri alueilla, ja suometsissä vaihtelu on vielä suurempaa. Kuivatuksen eli ojien tarve on erilainen.

”Pohjoisessa mennään varmaan vuosikymmen tai pari nykyisillä metsänkäsittelyillä, mutta etelässä ja maan keskiosassa jouduttaneen metsän kasvunkin kannalta siirtymään vähemmän intensiiviseen kuivatukseen”, Laurén kertoo.

Katse puustoon ja suokasvillisuuteen

Helpointa on lähteä liikkeelle siitä, missä vanhojen ojien perkaaminen on turhaa. Kaivuria ei kannata viedä ääripäihin eli karuimmille tai rehevimmille runsaspuustoisille soille.

Karuimmilla soilla puusto ei ole lähtenyt kasvuun aiemmallakaan ojituksella, joten ojituksen uusiminen on turhaa.

”Taloudellisesti kannattamattoman kunnostusojituksen tekemättä jättäminen on tehokasta vesiensuojelua”, Laurén sanoo.

Rehevillä kasvupaikoilla, eli etenkin Etelä-Suomen korpikuusikoissa, puusto riittää usein haihdutuksellaan pitämään vedenpinnan riittävän alhaalla ainakin tässä vaiheessa suometsien elinkiertoa. Rehevissä suometsissä ojien perkaamisen aiheuttamat ilmastopäästöt ja vesistöhaitat olisivat myös pahimmat.

Pelkästään ojissa olevaa vettä tai sammalkasvustoa katsomalla ei saa selville, pitäisikö ojia avata, kertoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Sakari Sarkkola. Tärkeimpiä mittareita kunnostusojitustarpeen arviointiin ovat puusto ja suokasvillisuuden esiintyminen saralla.

Ojitukseen ei ole kiirettä, jos elinvoimaista puuta on yli 100 kuutiota hehtaarilla.

”Pitää katsoa, onko suokasvillisuutta, lähinnä rahkasammalta, ruvennut syntymään eli soistumiskehitys olisi käynnistynyt. Ei ole tarpeen kiirehtiä tekemään kunnostusojitusta, jos selviä soistumisen merkkejä ei ole.”

Myös turpeen laatua on tutkittava. Pitkälle maatunut turve läpäisee heikosti vettä, joten ojien avaaminen ei välttämättä tehoa.

Yli metrin ei pidä kaivaa

Sarkkolan mukaan olennaista on myös arvioida, voiko kunnostusojituksen korvata tuhkalannoituksella. Jos ojia kuitenkin kannattaa kunnostaa, ne kaivetaan aiempaa matalammiksi.

Ojasyvyyttä pitää miettiä kohdekohtaisesti. Metsäammattilaisten kunnostusojituspuheita kuuntelevalle metsänomistajalle on kuitenkin yksi selkeä neuvo: Jos joku ehdottaa yli metristen ojien kaivamista, tarjous kannattaa hylätä.

”Sellaista tilannetta ei ole tullut kokeissa tai mallinnuksissa eteen, että yli metrin syvyisestä ojasta olisi mitään hyötyä puuston kasvulle”, Sarkkola kertoo.

Liian syvä ojankaivuu tietää turhaa kustannusta ja aiheuttaa voimakkaammin ympäristöhaittoja. Avohakkuun jälkeen ojien perkausta suositellaan 90 senttiin, harvennushakkuiden yhteydessä 60–70 senttiä, jopa vain puoli metriä riittää.

”Ojasyvyyden kohtuullistamisessa on vielä käytännössä paljon tekemistä”, Sarkkola sanoo.

Osa hyötyy ojituksesta, osa vedenpinnan noususta

Kuivatukseen perustuva soiden käyttö on maailmanlaajuisesti voimakkaassa vastatuulessa. Suometsien hoidossa on paljon todisteltavaa siinä, että turvemailta kaadettu puutavara luokitellaan yhä kestäväksi raaka-aineeksi.

Samaan aikaan suometsissä on Suomen metsätaloudelle valtavasti potentiaalia tulevina vuosikymmeninä. Suometsien hakkuumahdollisuudet kasvavat, samoin uudistuskypsien suometsien määrä.

Turvemaiden tulevaisuus näyttää pääosin valoisalta myös puuston kasvun näkökulmasta. Annamari Laurénin mukaan turvemaapuustot voivat olla jopa metsien kasvun tulevaisuuden syömähampaita. Lämpenevä ilmasto lisää ravinteiden saatavuutta turpeessa ja vettä silti riittää todennäköisesti kivennäismaita paremmin.

Suometsien käytön historia nojaa märkyyden vähentämiseen ja puuston tuotoksen kasvattamiseen kuivattamisen kautta. Vesi voi yhä vaivata puita suometsissä, mutta ajatus vettymisriskistä elää liian vahvana.

Sakari Sarkkolan mukaan on jo viitteitä siitä, että kuivuus voi rajoittaa puuston kasvua myös turvemailla. Suometsissä pitää oppia tunnistamaan, onko vettymisriskiä tai jopa kuivumisriskiä.

”Joillakin suometsäkohteilla vedenpinnan tasoa voisi olla järkevä saada nostettua kuin, että sitä yritettäisiin madaltaa lisää.”

Samaa kertoo Laurén.

”Uusimmat turvemaiden metsän kasvuanalyysit osoittavat, että vanhoilla ojitusalueilla puuston kasvu ei kärsi tai jopa hyötyy nykyistä korkeammista pohjaveden pinnoista.”

Puuvarantoa 15 miljardia euroa

Sakari Sarkkolan mukaan lisää tutkimustietoa tarvitaan yhä: esimerkiksi suometsien kuivumisriskeistä ja tuhkalannoituksen pitkäaikaisista vaikutuksista erityisesti kuusikoissa.

”Suurin osa suometsien lannoitustutkimuksista on keskittynyt männiköihin. Rämemänniköiden pinta-alapotentiaali on toki suurin, mutta runsasravinteisten paksuturpeisten korpikuusikoiden taloudellinen merkitys on mittava.”

Sarkkolan mukaan suometsiin tulee myös löytää nykyistä parempia vesiensuojelukeinoja ja turvemaiden hiilinieluista tarvitaan vielä lisää tietoa. Epäsuhtaisena Sarkkola pitää myös julkisuudessa esillä olevaa käsitystä, että suometsien ojittaminen olisi alkujaankin pelkästään suuri epäonnistuminen, turha sekä kannattamaton historian erehdys.

Ojittamalla on saatu aikaiseksi merkittäviä ilmasto- ja vesistöhaittoja, mutta myös merkittävää taloudellista hyötyä puuston kasvun myötä.

”Puuta on saatu merkittävästi lisää entiseen verrattuna. Suometsien puuvarannon arvo on pelkästään kantorahoina mitattuna 15 miljardia euroa.”

Jos suometsien puiden hyödyntämistä aletaan rajoittaa, lovi kansantalouteen olisi todennäköisesti suurempi kuin moni osaa ajatella.

Kuivatus tuo puille lisää happea ja ravinteita

• Ojituksen tarkoitus on kuivattaa suopohjaa ja parantaa puiden kasvua.
• Käytännössä kuivatus tarkoittaa sitä, että pohjaveden pinta turpeessa laskee.
• Kuivatus vaikuttaa kahteen merkittävään tekijään: juuriston hapensaantiin ja ravinteiden saatavuuteen.
• Juuriston ilmanvaihto vetisessä turvemaassa paranee. Puille on enemmän ravinteita tarjolla, kun karike ja turve alkavat kuivuessaan hajota.
• Ojien avaaminen ”vanhaan malliin” on kuitenkin kannattamatonta suometsissä syntyvien ilmasto- ja vesistöpäästöjen vuoksi.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.