Metsäteollisuus ry:n energia- ja ilmastopäällikkö Ahti Fagerblom on tottunut oikaisemaan saman harhakäsityksen kerta toisensa jälkeen: Ei, Suomessa ei korjata puuta poltettavaksi aivot nollilla ja valtion rahoilla.

”Tämä on Brysselissä valitettavan yleinen harhakäsitys. Moneen kertaan pitää kertoa, että metsänomistaja tähtää tukkipuun kasvattamiseen, koska siitä saa parhaiten rahaa. Ja metsäteollisuus puolestaan jalostaa puun niin pitkälle kuin pystyy”, Fagerblom sanoo.

Vuodesta 2001 Metsäteollisuus ry:ssä työskennellyt Fagerblom on tottunut Brysselin-kävijä. Muutaman päivän mittaisia lobbausmatkoja kertyy vuodessa useita. Matkoilla verkostoidutaan ja keskustellaan päättäjien kanssa.

Fagerblomin mukaan monet pitävät lobbausta outona suhmurointina. Todellisuudessa se on hänen mukaansa arkista työtä, sähköpostien lähettämistä ja ihmisten tapaamista.

”Päättäjät kokevat asiantuntevan lobbauksen tervetulleeksi ja tärkeäksi. Asiantuntijoita kutsutaan paikalle, kun halutaan ymmärtää, millaisia vaikutuksia päätöksillä on. Kaikille on selvää, kenen asialla esimerkiksi Metsäteollisuus ry on.”

Hiilinielut pinnalla Brysselissä

Euroopan unionin ilmastopolitiikka ja metsien rooli siinä ovat viime aikoina olleet vahvasti esillä Brysselissä. Vääntöä on ollut varsinkin niin sanotusta lulucf-asetuksesta. Se luo laskentasäännöt sille, miten metsien käytön ilmastovaikutukset huomioidaan unionissa vuosina 2021–2030.

Viimeisin esitys on, että metsät katsotaan hiilen lähteeksi, jos hiilinielu on kyseisellä ajanjaksolla pienempi kuin vuosina 2000–2009. Suomessa vertailuajanjaksolle osui lama ja metsäteollisuuden huonoja vuosia, joten puuvaroja jäi käyttämättä ja hiilinielu oli suuri.

Hiilinielujen laskentatapa voi siis aiheuttaa Suomelle laskennallisia päästöjä, vaikka metsävaramme kasvavat. Julkisuudessa on keskusteltu, miten kalliiksi tämä tulee. Fagerblomin mukaan sitä on turha arvailla.

”Vielä ei tiedetä, millaista hiilinielua Suomi ryhtyy tulevalla kymmenvuotiskaudella tavoittelemaan, miten paljon puuta silloin käytetään tai miten paljon metsät silloin kasvavat. Vielä ei siis tiedetä, pitääkö Suomen kompensoida hakkuita ostamalla nieluyksiköitä. Ja vaikka tiedettäisiin, nieluyksiköiden hintaa ei vielä tiedetä”, hän sanoo.

Fagerblomin mielestä merkittävämpi uhka on hiilinielujen laskentatavasta Suomelle aiheutuva mainehaitta.

”Jos laskentatapa antaa sellaisen tuloksen, ettei Suomessa kasva riittävästi puuta, syntyy sekava soppa, jota pitää selitellä pitkin ja poikin Eurooppaa. Selittelijän asemaan joutuminen ei kuulosta hyvältä eikä reilulta.”

Metsät liian usein heittopussina

Vaikka EU:n ilmastopolitiikka voi Suomesta katsottuna vaikuttaa epäreilulta, on Fagerblomin mielestä hyvä, että EU:lla on yhteisiä tavoitteita. Ongelmia syntyy, kun kaikki maat halutaan sovittaa samaan muottiin.

”Eri maiden pitäisi antaa hyödyntää kansallisia vahvuuksiaan”, Fagerblom sanoo.

Metsäasiat joutuvat hänen mielestään myös turhan usein energia- ja ilmastopolitiikan heittopussiksi.

”90 prosenttia siitä ajasta, kun puhutaan metsien ilmastovaikutuksista, puhutaan todellisuudessa jostain muusta, esimerkiksi suojelusta tai monimuotoisuudesta.”

Lulucf-asetuksen osalta keinot alkavat Fagerblomin mukaan olla vähissä. Asetus on edennyt Eurooppa-neuvoston, komission ja parlamentin välisiin neuvotteluihin, ja tavoitteena on, että lainsäädäntö valmistuu vuodenvaihteen tienoilla.

Julkaistu Metsälehdessä 21/2017

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.