Virallisen, Tilastokeskuksen julkaiseman ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottaman kasvihuonekaasuinventaarion mukaan Suomi oli 2020-luvun alussa reilun 20 miljoonan tonnin päästölähde. Määrä kuvaa sitä osaa päästöistä, jota Suomen hiilinielut, esimerkiksi metsät, eivät laskennallisesti kyenneet sitomaan.
Täysin vastakkaisen kuvan tilanteesta antavat Nasan OCO2-satelliitin tekemät ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden mittaukset. Niiden mukaan Suomen vuotuinen kasvihuonekaasutase oli noin 50 miljoonaa tonnia nielun puolella. Nasa on Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto.
Mistä tällainen ero voi johtua?
Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Jouni Pulliaisen mukaan satelliitti mittaa ilmakehän todellista hiilidioksidipitoisuutta. Mittausdatan perusteella voidaan laskea maaperän nielut ja päästölähteet. Luken laskelmat perustuvat EU:ssa ja YK:ssa sovittuihin malleihin, eli laskentaperiaatteet on muotoiltu poliittisesti.
Pulliaisen mukaan tulosten ristiriitaisuus johtuu ensinnäkin siitä, että Luke laskee vain maankäytön piirissä olevat nielut ja päästöt, mutta ei luonnontilaisia soita, jotka ovat merkittävä hiilinielu. Toisaalta laskennassa ei täysimääräisesti oteta huomioon ulkomaille vietäviin puutuotteisiin sitoutuvan hiilen määrää.
”Myös Luken käyttämän laskentavan epätarkkuus turvemaiden päästöjen mallintamisessa voi selittää laskelmien erilaisia tuloksia.”
Yhtäpitäviä metsämittausten kanssa
Pulliaisen mukaan satelliittimittaukset metsien hiilensidonnasta ovat yhtäpitäviä Helsingin yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen maastomittausten kanssa. Niin sanotuissa in situ -tutkimuksissa mitataan kasvien ja maaperäeliöiden yhteyttämistä ja hengitystä solujen tarkkuudella.
”Maastomittauksemme eivät viittaa siihen, että metsien hiilinielu olisi heikkenemässä.”
Metsämittauksia Ilmatieteen laitos ja Helsingin yliopisto tekevät Juupajoen Hyytiälässä, Pallasjärvellä, Sodankylässä ja Värriössä. Kansainvälisessä tarkastelussa maastomittausten tuottamaa tietoa on käytetty satelliittiarvioiden tarkenteena.
Pulliainen korostaa, että hiilinielu vaihtelee voimakkaasti vuotuisten säiden mukaan.
”Tehokkainta hiilensidonta on, kun talvi on kova, kevät tulee varhain, kesä on lämmin ja sateinen ja syksyllä routa tulee mahdollisimman varhain. Tällöin kasvit yhteyttävät tehokkasti ja toisaalta niiden hiilidioksidia vapauttava hengitys taukoaa talvella mahdollisimman pitkäksi aikaa.”
Pulliaisen mukaan hiilensidonnan vuotuisia vaihteluita ei hiililaskelmissa ole otettu kunnolla huomioon.
Entistä tarkempi satelliitti 2027
Nasan OCO2-satelliitti tuottaa jo nyt tarkkaa tietoa ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta. Vuodesta 2027 alkaen saadaan entistä tarkempaa tietoa hiilensidonnasta ja ihmisen toiminnan vaikutuksista siihen, kun EU:n uusi CO2M-satelliitti aloittaa toimintansa.
EU-satelliitin tuottamalla tiedolla voitaisiin jatkossa jopa korvata Luken kiistanalaiset laskelmat.
”Ensi vaiheessa näkisin, että CO2M-satelliitin tuottamia tietoja käytettäisiin Luken laskelmien varmentamiseen”, Pulliainen sanoo.
Hänen mukaansa uuden EU-satelliitin käyttöönoton ajoitus on onnekas. Yhdysvaltojen nykyisen hallinnon aikana Nasan mahdollisuudet kartoittaa ilmankehän hiilidioksidipitoisuutta ovat selvästi heikentyneet. EU:n satelliitti kartoittaa tilannetta kaikkialla maapallolla.
”Riippumaton hiililaskenta tarpeen”
Metsälehti kertoi talvella, että Ruotsin metsät olivat sikäläisen kasvihuonekaasuinventaarion mukaan kymmenien miljoonien tonnien hiilinielu samalla kun Suomen metsät olivat muuttuneet päästölähteiksi. Nasan satelliittikartoitusten tulokset olivat yhtäpitäviä Ruotsin maatalouskorkeakoulun tekemien hiililaskelmien kanssa.
Pulliaisen mukaan Suomen olisi syytä teettää satelliittikartoitukseen perustuva laskelma kasvihuonekaasutaseista riippumattomaksi vertailukohdaksi Luken laskelmille.
”Niin sanottu second opinion olisi syytä tehdä, kun ajattelee millaisia epävarmuuksia Luken laskelmiin sisältyy ja kuinka mittavia taloudellisia vaikutuksia hiililaskelmien tuloksilla voi Suomessa olla.”
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Ongelmana tuntuu olevan se, että luonnontilaisia soita ei lasketa kuten jutussa kerrotaan. Sen takia tätä yksinkertaista asiaa pitää yrittää ratkoa monimutkaisilla malleilla, joiden antamasta tuloksesta väitellään loputtomiin.
Paljon helpompaa olisi jos voitaisiin pitäytyä mittausdatassa: satelliittimittaukset ja maastomittaukset, jotka näyttävät antavan yhtenevän tulokset, Suomi on vahva hiilinielu.