”Agrilus ater, haavanjalosoukko! Tule ottamaan kiinni!” huutaa hyönteistutkija ja -harrastaja Jussi Vilén innoissaan.

Noin senttimetrin mittainen kapea pronssinhohtoinen kovakuoriainen vipeltää säästöhaavan paksulla rungolla. Vilénin kollega hyönteistutkija Tom Clayhills harppoo haavi kädessä salamana paikalle. Clayhills ja Vilén ovat kiinnostuneita etenkin vaarantuneista kovakuoriaisista sekä kertaalleen hävinneistä paluumuuttajista, juuri sellaisista kuin haavanjalosoukko.

”Aikaisemmin se oli hävinnyt Suomesta, mutta nyt se on palannut. Se elää elävän haavan paksussa kaarnassa. Riittää, että tällainen haapa löytyy”, Clayhills kertoo ja osoittaa hakkuuaukealla taivaisiin kurkottavaa kookasta puuta.

Olemme kokemassa hyönteispyydyksiä Joutsenon Kuurnanpohjassa Venäjän rajan tuntumassa. Hyönteistutkijat ovat kiertäneet alueella kautta aikain, sillä merkittävä osa lajeista saapuu Suomeen Karjalankannaksen kautta. Clayhills ja Vilén ovat kartoittaneet alueen kovakuoriaislajistoa vuodesta 2009. Sinä aikana Vilénin rakentamien runkoikkunapyydysten avulla alueelta on löytynyt yhteensä useampi sata kovakuoriaislajia.

Feromonien sijaan säästöhaapoihin kiinnitettyihin pyydyksiin päätyy vanhan haavan paikalle houkuttelemia lajeja.

Käänteentekevä nuotioilta

Suomen uhanlaisten lajien joukosta löytyy runsaasti haavasta riippuvaisia lajeja. Haapaa pidettiin metsäalalla pitkään rikkaruohona, joka piti kitkeä pois metsistä kaikin keinoin. Haapoja kaulattiin ja taskutettiin eli tapettiin myrkyllä, koska pelättiin haapojen houkuttelevan hirviä ja levittävän männynversoruostetta männyntaimikoihin. Haapojen harvetessa katosi myös moni niistä riippuvainen laji. Eniten haapoja tarvitsevia lajeja oli mukana uhanalaismietinnöissä 2000-luvun alussa.

Nyt monien lajien tilanne on muuttunut paremmaksi. Kiitos kuuluu metsänomistajille, jotka ovat jättäneet hakkuuaukeille säästöpuita.

”Säästöhaapojen ja koivupökkelöiden ansiosta monet lajit tulevat hissukseen takaisin. Myös ilmastonmuutos on vauhdittanut paluuta. Haavanjalosoukko on yksi laji, joka on runsastunut säästöhaapojen ansiosta”, Clayhills kertoo.

Haapoja alettiin säästää hakkuissa 1990-luvulla ja käytäntö vakiintui vuosituhannen vaihteessa. Säästöhaapojen tulemista mahdollisesti edesauttoi yksi nuotioilta Talaskankaan metsäkiistan aikoihin vuonna 1989. Clayhills oli ystävänsä hyönteistutkija Ilpo Rutasen kanssa paikalla ympäristöministeriön suunnittelijan Pertti Rassin kutsumana. Iltanuotiolla Clayhills kertoi silloiselle Metsäntutkimuslaitoksen ylijohtajalle Eljas Pohtilalle haapojen merkityksestä monimuotoisuudelle.

”Pohtila totesi keskustelun päätteeksi, että jos asia todella on näin, sille pitää tehdä jotain. Muutama vuosi myöhemmin säästöhaapoja, niin eläviä kuin kuolleita, alkoi näkyä hakkuuaukoilla ja teiden varsilla”, Clay­hills hymähtää.

Viiden tähden hyönteishotelli

Kaatuneeseen haapaan on kiinnitetty kuusi suppilomaista pyydystä. Pyydysten pohjalla on suolaliuosta, jonka ansiosta pyydykseen sujahtaneet hyönteiset säilyvät ja raatokuoriaiset pysyvät loitolla. Vilén ja Clayhills tyhjentävät pyydyksiä elokuun alun helteessä kolmatta kertaa tänä kesänä. Yleensä yhteen pyydykseen päätyy muutamasta sataan hyönteistä. Lisäksi mukana kulkevat haavit, sillä koskaan ei tiedä, mikä kuoriainen ohi lentää.

Vanha haapa on hyönteisille ihanteellinen elinympäristö, todellinen viiden tähden hyönteishotelli.

”Haapa on ihan ylivoimaisesti tärkein säästöpuu, koska sillä elää niin paljon lajeja ja se kasvaa niin isoksi ja vanhemmiten onttoutuu. Onttous on tärkeä tekijä monelle vaateliaalle lajistolle. Ontoissa haavoissa elää ihan omat lajit, joita ei ole muualla”, kertoo metsäkovakuoriaisista väitellyt tutkija Petri Martikainen.

Osa metsänomistajista kiiruhtaa hakemaan haavat polttopuuksi niiden kaaduttua. Näin ei kuitenkaan pitäisi toimia, sillä säästöhaavat ovat monimuotoisuudelle tärkeimpiä juuri kuollessaan ja tuottaessaan lahopuuta, jota talousmetsissä muutoin on niukalti.

Yhdestä kookkaasta ontosta säästöhaavasta voi löytyä jopa sata eri kovakuoriaislajia. Hyönteisten lisäksi haavoista hyötyvät muun muassa monet käävät, kolopesijät ja tikat.

Myös Clayhillsin ja Vilénin tutkimista säästöhaavoista on löytynyt monenlaisia asukkeja.

”Tuolla on yksi haapa, jossa oli ensin palokärki, sitten helmipöllö, sen jälkeen välissä oli herhiläispesä ja tänä vuonna siellä pesii telkkä”, Vilén kertoo.

Pyydyksistä on löytynyt jopa liito-oravan papanoita sekä liito-oravan kirppuja, jotka ovat vielä lentävää rukkastakin uhanalaisempia.

Koti vuosikymmeniksi

Säästöhaavoissa viihtyvät paahteisen lämpimän paikan lajit, mutta myös osa alun perin aarnimetsän lajeiksi mielletyistä uhanalaisista kuoriaisista on löytänyt säästöhaavoista kodin. Martikaisen väitöskirjatutkimuksessa selvisi, että monelle uhanalaiselle lajille paahteisuutta tai varjoa tärkeämpää on sopiva haapalahopuu.

Myös haavan hidas luontainen kuolema osoittautui tutkimuksessa monimuotoisuudelle ensiarvoisen tärkeäksi. Jokainen lahovaihe elättää siihen erikoistunutta lajistoa. Erityisesti kuolevan puun kuoren alla oleva nilakerros on monelle lajille otollinen elinympäristö. Kaulaamalla tai taskuttamalla tapettu haapa kuolee nopeasti, kuori kuivuu ja putoaa lähes kerralla alas eivätkä ensimmäisen lahovaiheen lajit siitä hyödy.

”Elävä säästöhaapa saattaa olla kymmeniä vuosia hengissä. Se vikaantuu ja onttoutuu pikkuhiljaa ja on koko ajan elinympäristö. Taskuttamalla tapettu maahan kaatunut puu alkaa parinkymmenen vuoden päästä olla niin pitkälle lahonnut, ettei siinä kovin kummoista lajistoa ole”, Martikainen sanoo.

Monimuotoisuuden kannalta haapojen kaulaaminen ja jättäminen hakkuualalle on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin haapojen poisto kokonaan. Esimerkiksi jos pelkää haavoissa lisääntyvän männynversoruosteen leviävän männyntaimikkoon, kannattaa säästöhaavat mieluummin kaulata kuin hävittää täysin. Jopa kaadettu ja pölleiksi pinottu haapa tarjoaa kodin osalle lajistoa, kunhan sitä ei haketeta ja kuljeteta muutaman vuoden päästä pois.

Kaikkia lajeja säästöpuut eivät kuitenkaan pelasta. Mikäli omasta metsästä löytyy itselle tärkeä alue, joka täyttää Metso-ohjelman kriteerit, voi sen suojella korvausta vastaan tuleville sukupolville muistoksi ja lajistolle turvaksi.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.