1960-luvulla suomalaismetsästäjät innostuivat teerien talviruokinnasta. Pian kuitenkin hoksattiin, että tarjoilu ilahdutti enemmän kanahaukkoja: suon keskellä hangella tepasteleva teeriparvi oli pedoille helppo maali. Teerien talviruokinta loppui siihen.

Suosituinta riistanhoitoa on aina ollut saalisarvoltaan merkittävien lajien ruokinta. Parasta pöytään on kannettu kanalintujen ohella hirville, peuroille, kauriille, villisioille ja jäniksille. Kestosuosikkien listalle on kuulunut myös vesilintujen pöntötys, joka sekin on tähdännyt suurempiin saaliisiin.

Harrastuksen lajikirjosta huolimatta kaikkinainen riistanhoitointo on pahasti hiipumassa. Vuonna 1993 metsästäjistä 78 prosenttia eli noin 230 000 henkilöä osallistui vuosittain riistanhoitotoimintaan. Vuonna 2008 osuus oli kaksi kolmannesta.

Viime vuonna metsästäjistä enää puolet huomioi edes kerran vuodessa riistaa, tuore tutkimus kertoo. Parhaillaan käynnissä olevan tutkimuksen alustavia tuloksia esitteli Luonnonvarakeskuksen tutkija Jani Pellikka tammikuussa Riistapäivillä Kuopiossa.

Nuorilla riittää intoa

3 000 metsästäjälle suunnattu kyselytutkimus piti onneksi sisällään paljon hyvääkin. Sukupolvesta toiseen parjatut nuoret ovat riistanhoitajien eliittiä. Ilman alle 30-vuotiaiden panosta pienpetojen ja rauhoittamattomien lintujen pyynti jäisi huomattavasti vähemmälle.

Vastaavasti riistalaskennat, pesäpönttöjen nikkarointi ja riistapeltojen pito oli osa keski-ikäisten ja iäkkäämpien metsäs-täjien arkea.

Kaikenikäisiä riistanhoitajia yhdisti yksi seikka: omatoimisuus, valtaosa metsästäjistä hoiti riistaa useimmiten yksin.

Bisnekseksi harrastuksesta ei tahdo olla. Tutkijoiden mukaan Suomessa on edelleen niin paljon riistanhoitajia, että ”riistatalkkari”-tyyppinen elinkeinotoiminta tuskin lyö leiville.

Julkaistu Metsälehti Makasiinissa 2/2017

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.