Kevät ja kiima saavat jänikset toden teolla liikkeelle. Sen näki maaliskuusta alkaen myös metsässä: lumijälkien määrä moninkertaistui sydäntalveen nähden.
Pellonreunuskuusikkoon perustamallani kauriiden ruokintapaikalla vieraili tänäkin talvena säännöllisesti myös metsäjäniksiä ja rusakoita. Tavallisesti ne välttelivät toisiaan ruokaillen eri aikaan, mutta keväällä sekin muuttui.
Riistakamerakuvien perusteella rusakko yritti useana yönä häätää metsäjänistä ruokamailta – laihoin tuloksin. Valkoturkki pisti kampoihin käyden pelottomasti taistoon.
Sekuleiden teossa?
Kahden eri jänislajin otattelu pystynyrkein muistutti rusakoiden kiima-aikaisia välienselvittelyjä. Yllättäen mittelöissä voittajaksi selviytyi painoluokkaa pienempi metsäjänis. Toisaalta jo haavankaatoajoilta asti metsäjänisten on tiedetty olevan hanakoita puolustamaan ruoka-apajiaan muilta jäniksiltä.
Riistakameravalvonta paljasti myös kummallisuuksia. Eräänä yönä rusakko kumusi jäniksen selässä. Oliko kyseessä alkava tappelu vai orastava parittelu? Pelkkien still-kuvien perusteella oli mahdotonta sanoa edes sitä, olivatko kyseessä aiemmin tapelleet yksilöt saati sitä, kumpi oli uros ja kumpi naaras.
Vai oliko siinä syntymässä lajiristeymä? Metsästäjien epäilyt niin sanotuista sekuleista ovat 2000-luvulla voimistuneet. Metsästysslangissa sekuli tarkoittaa juuri rusakon ja metsäjäniksen risteymää.
Ulkoasu voi pettää
Risteymän tunnistaminen on vaikeaa pelkästään eläimen ulkoasun perusteella. Yli sata vuotta Suomea asuttaneet rusakotkin ovat sopeutuneet lumeen. Vanhoissa oppikirjoissa mainittu ruskea talvikarva on vahvasti väistymässä, ja etenkin vanhojen rusakoiden pää ja kupeet harmaantuvat talvella.
Itä-Suomen yliopiston biologian laitoksella tutkittiin kymmenisen vuotta sitten noin 200 jäniseläinnäytettä eri puolilta Suomea. Geenitutkija Jaakko Pohjoismäen työryhmä sai selville, että noin kymmenesosassa jäniksiä virtaa sekä rusakon että metsäjäniksen verta. Niiden vanhemmat tai esivanhemmat olivat siis pariutuneet keskenään.
Tulos vastasi aiempia ruotsalaistutkimuksia, joissa risteymien osuus oli samaa suuruusluokkaa. Silti tulos yllätti tutkijat, sillä jänisten risteytymistä ei pidetty Suomessa yhtä yleisenä Etelä-Ruotsia metsäisempien elinympäristöjen takia.
Metsäjänis alakynnessä
Jänisten mutkattoman risteytymisen on oletettu kiihdyttäneen entisestään metsäjänisten alamäkeä. Laji on taantunut vähälumisessa Länsi- ja Etelä-Suomessa huomattavasti. Vuoden 2010 uhanalaisuusluokituksessa metsäjänis määriteltiinkin ensi kertaa silmälläpidettäväksi lajiksi. Vuonna 2015 luokitus tosin muutettiin jälleen elinvoimaiseksi.
Tutkimusten mukaan metsäjänisten ja rusakoiden ris-teytyminen on yleisintä alueilla, joilla molempien lajien kanta on runsas. Tällaisia maakuntia ovat joensuulaistutkijoiden mukaan Pohjois- ja Etelä-Karjala, Pohjois- ja Etelä-Savo sekä Kainuu.
Suurin syyllinen lajien ris-teytymiseen on ilmastonmuutos. Ilman sitä jänisten risteytyminen olisi vähäisempää.
Jos talvet jatkuvat leutoina, nykyinen suuntaus tuskin muuttuu. Metsäjänis vetäytyy ja rusakko levittäytyy perässä. Niinpä nyrkit kohoavat tulevinakin talvina.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
