Mäkäräisiä. Ne tunkevat nyt joka paikkaan.

Kesäkuun alussa 1992 tilanne oli toinen. Savu ja kuumuus pitivät inisijät poissa, kun muun muassa rajavartijoista koostuva yli sadan sammuttajan joukko yritti hillitä nopeasti leviävää tulta.

Metsähallituksen metsäasiantuntija Matti Hiltunen joutui ajamaan kuin toimintaelokuvan sankari lieskojen keskeltä, kun kymmenien mottien rankakasat metsäautotien molemmin puolin paloivat.

”Siinä piti ajaa todella vauhdilla. Kuumuus tuntui auton ikkunankin läpi”, bensatäydennystä palorintaman toiselle puolelle kuljettanut Hiltunen muistelee.

Nyt dramatiikasta ei kuitenkaan ole tietoakaan.

Olemme Pohjois-Karjalan Lieksassa, Kitsin kylässä. Patvinsuon kansallispuistoon on matkaa 12 kilometriä, saman verran kuin valtakunnan itärajalle.

Kuljemme rajuimman palon alueella, ja huomiomme kiinnittyy vaalean jäkälikön lisäksi lukuisiin, maassa makaaviin runkoihin.

Kaatuneet puut ovat liekkien kuumuudessa kuolleita mäntyjä. Palon aikaan yli satavuotiaat puut pysyivät pystyssä vielä oman aikansa palon jälkeen mutta ovat kellahtaneet pikkuhiljaa.

Metsäpalon jälkeen syntyneet männyt ovat levittäytyneet alueelle ryhmittäin. Paikoin kymmenen neliön länteillä ei ole yhtään puuta, paikoin samankokoisella alalla voi olla toistakymmentä puuta.

Myös muutama suuri kelo on pystyssä nuoren puuston keskellä. Mustaksi hiiltyneen puun ja palokorojen perusteella tuli on pyyhkäissyt niiden päältä jo useamman kerran.

Ainoa laatuaan Suomessa

Palo levisi lopulta yli 140 hehtaarille. Palaneesta metsästä tehtiin luonnonsuojelualue, johon liitettiin ympäröiviä vanhoja metsiä. Tienvarren opastaulu kertoo, että koko suojelualue on 224 hehtaaria.

Luontaisesti kehittymään jäänyt metsäpaloalue on ainutlaatuinen näyteikkuna luonnontilaisen metsän varhaissukkessioon Suomessa, sanoo Itä-Suomen yliopiston metsäekologian professori Jari Kouki.

”Nuoret, isojen häiriöiden jälkeen syntyneet metsät ovat todella harvinaisia. Suomessa ei juuri muualla pysty vastaavaa näkemään”, Kouki sanoo.

Kitsissä on tehty kymmeniä metsäpaloihin kytkeytyviä tutkimuksia. Niiden jäljiltä ydinhavaintoja ovat, kuinka tuli polttaa suomalaismetsien puumateriaalista vain osan ja kuinka paloalueilla elää rikas eliölajisto.

”Voimakkaassakaan palossa kaikki metsän puu ei pala. Neulaset ja pienet oksat kyllä, mutta pystyssä oleva runkopuu jää pitkälti jäljelle”, Kouki sanoo.

Hänen mukaansa Kitsissä voimakkaimman paloalueen puut olivat kuolleina pystyssä 10–20 vuotta.

”Yhä edelleen ennen paloa vallinneen metsän puutilavuudesta on melkein kaikki tallella, tosin osittain lahonneena maapuuna. Talousmetsien taimikoissa vastaavaa ei näe.”

Mäntyjen valtakunta

Reilun sadan metrin notkelman jälkeen maa jälleen kohoaa. Palorintama kulki myös tämän, Pöytäkankaaksi nimetyn harjanteen yli.

Täällä metsä näyttää aivan toisenlaiselta. Syykin on selvä. Tällä kohtaa tuli eteni lievempänä maapalona. Sen seurauksena koivut ja kuuset kuolivat, mutta männyt säilyivät elossa.

Palosta kertovaa hiiltynyttä puuta ei tunnu Pöytäkankaalta löytyvän lainkaan. Sen sijaan mäntyjen itäisen kyljen kuori on irronnut ja näkyvillä on hiiltymättömiä palokoroja. Kova kärvennys 32 vuotta sitten ei riittänyt mäntyjä tappamaan, vaan ne seisovat edelleen eläväisinä puolukan poimijan unelmamaastossa.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.