Metrin syvyinen, sammaleiden vuoraama kaivanto kulkee Petkeljärven kansallispuiston mäntykankaalla. Suurimmaksi osaksi syvänne kulkee pitkin harjua, mutta välillä se vaihtaa suuntaa harjun poikki.

Juoksuhauta kaivettiin syksyllä 1939. Se palveli suomalaisjoukkoja, jotka turvasivat maan puolustusta talvisodassa.

”Kaksi kolmasosaa Ilomantsiin hyökänneistä puna-armeijan sotilaista oli Oinassalmen päärintamalinjalla muutaman kilometrin päässä. Kansallispuiston alueella oli valtavan suuri merkitys sivustavarmistuksen takia, vaikka alueella ei suuria taisteluita käytykään”, kertoo historiaan opastava sotakamreeri Rauno Suhonen.

Jos vihollinen olisi päässyt kapeiden vesistöjen yli, se olisi voinut koukata helppokulkuisia männikkökankaita pitkin suomalaispuolustuksen selustaan.

Sauna maan alla

Suomen itäisimmäksi kansallispuistoksi vuonna 1956 perustettu Petkeljärven kansallispuisto on keskeinen kohde Ilomantsin Sotatiellä. Tie kokoaa Ilomantsin seudun kaikki rajavyöhykkeen ulkopuoliset sotahistorialliset kohteet 150 kilometrin reitille.

Juoksuhautojen verkoston lisäksi kansallispuiston metsistä löytyy romahtaneiden korsujen pohjia. Kuuluisin nyt jo kadonneista korsuista oli kansallispuiston opastuskeskuksen lähellä sijainnut, Lilaleiksi ristitty suuri, kymmeniä miehiä lauteilleen vetänyt saunakorsu.

Jostakin syystä korsu nimettiin yhdysvaltalaisen 1920- ja -30-lukujen mykkäelokuvatähden Lila Leen mukaan.

”Kansallispuiston alue oli suojainen paikka. Päärintamalinjan sotilaat kävivät siellä peseytymässä, jos ennättivät”, Suhonen sanoo.

Tuhansien kivien polut

Nenään tunkeva paahteisen mäntymetsän voimakas tuoksu ja veden liplatus rantakiviin ovat vastakohtia sotamuistoille. Lukuisten suppien seinämille nousseet vihreälehtiset koivut tuovat vaihtelua männiköiden hallitsemaan maisemaan.

Parin kilometrin mittainen, kapeaa Korkeasärkkää kulkeva polku laskee välillä järven pinnan tuntumaan ja nousee sitten jyrkkäseinäisen harjun laelle. Siellä, parikymmentä metriä vedenpintaa korkeammalla, tuuli tarraa vahvasti puiden latvuksiin ja jäähdyttää samalla patikoijaa.

Korkeasärkän polku on kansallispuiston muiden reittien tavoin sekoitus neulasmattoa, polun poikki kohoavia männyn juuria ja kivenmurikoita.

Kiviä poluilla onkin satoja tuhansia. Suurimmaksi osaksi ne eivät hidasta etenemistä, mutta välillä jalkojen asetteluun kivien ja juurien lomaan pitää keskittyä kunnolla. Kiveltä kivelle hyppely tuo siellä täällä vaihtelua askellukseen.

Päiväretkien kohde

Seitsemän neliökilometrin kansallispuisto on maamme pienin. Sen polkuverkostokaan ei ole maan laajin, mutta ne muutamat reitit ovatkin mainioita päiväretkien kohteita.

Yksi erikoisuus on, että puistossa ei ole reittien varrella lainkaan tuli- ja telttapaikkoja tai laavuja.

Yöpymismahdollisuudet, retkeilijän omatoimihuoltoa palvelevat rakenteet ja muu palvelu löytyvät puiston keskellä sijaitsevasta retkeilykeskuksesta. Sieltä löytyy muun muassa pieni karavaanialue – Suomen itäisin sekin.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.