Puut säiden armoilla

Metsäpuumme ovat selvinneet leudossa talvessa hyvin, mutta äkillinen pakkanen voi koitua niiden kohtaloksi.

Lunta oli niukalti ja lämpötila muutaman asteen plussalla savolaisessa metsässä tammikuun lopulla. (Kuvaaja: Sami Karppinen)
Lunta oli niukalti ja lämpötila muutaman asteen plussalla savolaisessa metsässä tammikuun lopulla. (Kuvaaja: Sami Karppinen)

Poikkeuksellisen leuto talvi on saanut kirsikkapuut kukkimaan Tukholmassa ja narsissit Helsingissä. Miten pärjäävät metsäpuumme mänty, kuusi ja koivu?

Hyvin, arvioi Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Jaana Luoranen. Hänen mukaansa metsäpuut ovat vielä lepotilassa.

Samaa sanoo kasvitieteilijä Seppo Vuokko. Kun puut asettuvat syksyllä lepotilaan, eivät lämpötilan muutokset hänen mukaansa herätä niitä ennen kuin niiden sisäinen kello sen sallii.

”Useimmilla meikäläisillä kasveilla sisäisesti määräytynyt lepotila purkautuu vuodenvaihteen tienoilla. Kasvit ovat nyt rajatilassa. Monilla puilla sisäinen lepotila on purkautunut, mutta lämpötila ei vielä riitä herättämään niitä.”

Lepotilan purkautuminen vaatisi Vuokon mukaan vuorokauden keskilämpötilan nousun viiden lämpöasteen paikkeille.

Kohtalokkaampaa puiden kannalta on, jos sää kylmenee yhtäkkiä huomattavasti. Lämpimät säät saattavat heikentää puiden pakkasenkestävyyttä, jolloin nopeasti tulevat kovat pakkaset altistavat ne pakkasvaurioille.

”Pakkanen saattaa vaurioittaa varsinkin silmuja, jolloin ne eivät puhkea keväällä kunnolla tai ollenkaan”, Luoranen sanoo.

Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikön Antti Mäkelän mukaan on mahdollista, että luminen ja kylmä talvi vielä koetaan. Lyhyeksi se hänen mukaansa kuitenkin jää.

Lisää päästöjä

Leuto talvi lisää ojitettujen soiden hiili- ja typpipäästöjä. Jos maa olisi jäässä, mikrobitoimintaa ei olisi ja ravinteet eivät kulkeutuisi veden mukana. Leutoja talvia suurempi ongelma ovat kuitenkin kuivat kesät, sanoo Luken johtava tutkija Mika Nieminen.

”Vedenpinta laskee kuivana kesänä hyvin alas, jolloin happea virtaa syvälle suohon. Se lisää turpeen hajotusta. Kun sateet syksyllä alkavat, lähtee turpeesta vapautunut orgaaninen aines liikkeelle.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 1/2020.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Kuvat