Luopajärven Sahan metsäpäällikkö Juha Anttilan työhuoneen seinälle ripustetusta kartasta selviää sahan puunhankinta-alue. Se ulottuu Luopajärveltä 30:n ja joskus harvoin 50 kilometrin päähän kaikkiin ilmansuuntiin.

Kurikan Jalasjärvellä sijaitseva saha ostaa vuosittain puuta kaikkiaan noin 55 000 kuutiota. Siitä 42 000 kuutiota on tukkeja. Loppu kelpaa joko energia- tai kuitupuuksi. Valmista sahatavaraa syntyy noin 20 000 kuutiota.

Sahattavasta puusta reilut 60 prosenttia on mäntyä, loput kuusta. Vientiin Luopajärvellä syntyvästä sahatavarasta lähtee 75–80 prosenttia. Tärkeimmät vientimaat ovat Kreikka, Espanja, Turkki ja Egypti.

Laatupuu on vanhaa

Juha Anttilalla on puuta myyville metsänomistajille selkeä neuvo.

”Puuta kannattaa myydä aina. Kun myy joka vuosi vähän, niin näkee sekä aallonharjat että aallonpohjat. On järkevää hakkauttaa ja myydä silloin, kun metsä on iältään tarpeeksi vanhaa. Jos vain odottaa arvonnousua, voi huippu mennä ohi.”

Juha Anttila omistaa sahan yhdessä veljiensä Harri ja Mikko Anttilan kanssa. Puun hankinnan kireerit ovat selvät.

”Lähtökohta on tietenkin puun laatu. Puun pitää olla tarpeeksi järeää ja suoraa. Oksistoltaan se ei saa olla liian isoa. Männyssä ei oksistoa saa näkyä puun tyvessä ollenkaan.”

Kun puu täyttää kaikki laatuvaatimukset, se on helposti jo yli satavuotista. Nuorempiin metsiin Luopajärven Sahan intressit eivät tahdo riittää. Yli satavuotiasta puuta on toistaiseksi riittänyt.

”Harvennuksista hankittua puuta pyritään välttämään. Meidän korjuukalusto on kuitenkin aika rajallinen. Sitä pystytään kuitenkin käyttämään hyvin aukkohakkuissa.”

Myös paikalliset metsänhoitoyhdistykset ja Ilmajoella toimiva metsäpalveluyritys T. Rantala toimittavat tukkia Luopajärven Sahalle. Tuolloin mukana on myös harvennushakkuista tulevaa puustoa.

”Siitä tulee sitten halvemman sortin sahatavaraa”, Anttila kertoo.

Suojelumääräykset mietityttävät

Juha Anttila kertoo huomanneensa, että metsänomistajia vaivaavat mahdolliseti odotettavissa olevat hakkuumäärien tiukennukset.

”Niiden takia on sitten hakkautettu isojakin määriä metsää. Kyllä joissakin leimikoissa kierrellessä käy mielessä, että omistajilla saattaa olla myymiseen syynä se, että he pelkäävät uusia säädöksiä.”

Mitää laumareaktiota ei Anttila kuitenkaan ole havainnut, vaan kyse on pikemminkin yksittäisten metsänomistajien ajatuksista ja niiden toteuttamisesta.

Kilpailu puusta kiristymässä

Luopajärven Sahan kanssa samoista apajista kilpailevat paitsi toiset lähialueen sahat myös isot metsäyhtiöt. Varsinkin hyvistä kelirikkoleimikoista käydään Anttilan mukaan kovaakin kisailua.

Suomen kaikkien aikojen suurimman sahapanostuksen, viime vuonna käynnistyneen Metsä Groupin Rauman mäntysahan myötä samoihin puunhankintakuvioihin tuli yksi uusi toimija lisää.

”Kyllä se näkyy. Metsä Group on aika aktiivisesti täällä samoilla markkinoilla liikkeellä.”

Metsänomistajasukupolven vaihtuminen nuorempiin kaupunkilaisiin etämetsänomistajiin sekä perikuntien metsäkiinteistökauppojen lisääntyminen on Anttilan mukaan muuttanut kaupankäyntitapoja.

”Kun omistaja ei asu samalla alueella missä metsät ovat, heidän on helpompi myydä puuta isoille metsäyhtiöille kuin paikalliselle toimijalle. Meillä ei ole sellaista palvelua kuin isoilla yhtiöillä, eikä toimistoja kaupungeissa”, hän toteaa.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.