Puukauppa | Jatkuuko hintaralli?

Juhannusviikko on tavannut olla myös kantohintojen huippuviikko. Tämä vuosi saattaa olla toisenlainen.

  (Kuvaaja: Mikko Riikilä)
(Kuvaaja: Mikko Riikilä)

Puumarkkinoilla alkukesä on mennyt nimellisiä hintaennätyksiä puhkoessa. Inflaatiolla oikaistut reaalihinnat nousivat kuitenkin finanssikriisiä edeltäneessä vuoden 2007 korkeasuhdanteessa hetkellisesti lähes 20 prosenttia korkeammalle.

Muutamana viime vuonna kantohintojen nousu on katkennut lomakauteen. Tänä vuonna nousun taittumiselle on ainakin teoriassa vielä suuremmat paineet, sillä nousukulma viime vuoden viimeisen neljänneksen aallonpohjasta on ollut erityisen jyrkkä.

Miksi hintahuippu osuu juhannuksen alle, siihen ei ole tyhjentävää vastausta. Jotenkin asia liittyy pystyvarastojen väliarviointiin ja siihen, että alkukesän kiivaalla ostotahdilla pyritään varmistamaan, että syksyllä on korjattavaa. Jos ostot ovat sujuneet hyvin, ostopainetta voidaan höllätä.

Syksyllä kaupankäynti alkaa painottua talvileimikoihin, jotka ovat vaikeammin korjattavia, ja usein myös pitempi metsäkuljetusmatka syö kantohintaa.

Edellytyksiä erilaiseen vuoteen

Metsäekonomisti Olli Korhonen Pellervon Taloustutkimuksesta pohtii, että luultavasti vuoden hintahuippu jo oli tai on lähiaikoina.

”Markkinatilanne on sellainen, ettei yllätä, jos kehitys ei noudata täysin edellisten vuosien kaavaa.”

Etenkin sahatavaramarkkinoilla on epävarmuuksia, mutta sellun hinnan piristyminen on valopilkku.

”Hitaasta elpymisestä huolimatta puuntuonnin paluu menneiden vuosien tasolle ei näytä todennäköiseltä ainakaan lähivuosina.”

Syksy ihan kysymysmerkki

Junnikkala Oy:n metsäjohtaja Jussi Joensuu ei sano hintahuipuista juuta eikä jaata, mutta toteaa, että sahatavaran hinnannousu syvästä kuopasta tapahtui vuoden alkupuoliskon aikana.

”Tällä hetkellä näyttää, että nousu ei jatku ainakaan lähikuukausina ja nykyisellä tukin hinnalla tilanne on sahurille erittäin tiukka.”

Junnikkalalla osa ostoväestä on töissä heinäkuussa ja ostolistalla ovat edelleen etenkin kesäkohteet. Talvileimikoiden ostot isommassa mitassa ajoittuvat myöhempään syksyyn ja alkutalveen.

Myös Metsänhoitoyhdistys Oulun Seudun johtaja Tapio Kylmäselle syyskausi on enemmän kuin vaikeasti ennustettava.

”On ihan kysymysmerkki, jatkuuko nousu. En ole uskaltanut antaa metsänomistajille minkäänlaisia suosituksia.”

Kylmäsen tuntuman mukaan kysymysmerkki on tukilla isompi kuin kuidulla, jonka nousulle on paremmat edellytykset.

”Hillitsemme itseämme”

Harvestia Oy:n toimitusjohtaja Mikko Palmroth uskoo, että hintakäyrät menevät entisen kaavan mukaan tänäkin vuonna.

”Kun lomakausi alkaa, niin ostovolyymit lähtevät laskuun ja se hillitsee myös hintoja.”

Palmroth sanoo Harvestian varastotilannetta hyväksi.

”Nyt hillitsemme itseämme ja katsomme, miten markkina lähtee soljumaan.”

Ostotoiminta ei ole lomalla, vaan toimii tuuraajien ja harjoittelijoiden voimin.

Hinnannousu loiventunut

”Tuntuma on, että tukilla hinnannousu on tasaantunut, mutta kuitupuulla se on jatkunut”, tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen MTK:n metsälinjalta sanoo.

”Sellaisia viestejä on, että vienti ja rakentaminen eivät vielä isosti elvy tänä vuonna. Koronlasku ei ehdi vaikuttaa ja kuluttajien investoinnit ovat ainakin Euroopassa vähäisiä.”

Karttunen on yhtä mieltä sahureiden kanssa, että tukin hinta on varsin korkea suhteessa sahatavaraan.

Puukauppaa käydään nyt kuiduttavan teollisuuden vedolla, mikä on näkynyt kuitupuun jyrkkänä hinnannousuna, ja vaikutukset yltävät myös tukin hintatasoon.

Alkuvuoden kauppamäärät ovat kymmenisen prosenttia viime vuotta matalammat.

”Myös tarjonnan niukkuus suhteessa kysyntään pitää hintoja korkealla.”

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa