Aloitetaan isoilla luvuilla. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa kulutettiin viime vuonna energiaa, siis lämpöä ja sähköä, yhteensä 377 terawattituntia.

Luku ei ehkä kuulosta isolta, mutta se on sitä. Tera tarkoittaa biljoonaa, siis lukua, jossa ykkösen jälkeen vilistää kaksitoista nollaa. Yksi terawattitunti on miljardi kilowattituntia.

Lukema on tosin melkoinen yliarvio. Se kuvaa energian bruttotuotantoa, joka sisältää myös hävikin. Tuotetun bruttoenergian ja myytävän nettoenergian ero on valtava erityisesti ydinvoimaloissa, koska ydinvoiman hyötysuhde on vain 33 prosenttia. Tilastoidusta 68,8 terawattitunnista 45 terawattituntia lämmittää käytännössä vain Selkämerta ja Suomenlahtea.

Ajatus perustaa Suomen koko energiantuotanto uusien ydinvoimaloiden varaan on siis mahdoton. Laitoksia tarvittaisiin kymmeniä.

Entäpä puu? Puuenergian hyötysuhde on huomattavasti parempi kuin ydinvoiman, noin 85 prosenttia. Voisiko puulla tyydyttää Suomen energiantarpeen, edes teoriassa?

Vastaus on yksiselitteinen ei. Puukuutiometristä saadaan noin kaksi megawattituntia energiaa. Suomen vuotuinen energiankulutus vastaa siis 190 miljoonan puukuutiometrin energiasisältöä. Se on enemmän kuin kaksi kertaa Suomen metsien vuotuinen hakkuumahdollisuus.

Kolmannes energiasta puuta

Yllä oleva laskuharjoitus osoittaa, että energiahuollossa on pakko tukeutua useisiin lähteisiin. Se ei muuta miksikään sitä, että puu on tärkein yksittäisistä energianlähteistä. Kun puuainesta poltetaan sellutehtaiden soodakattiloissa, voimalaitoksilla ja omakotitalojen uuneissa, saadaan 30 prosenttia Suomessa käytetystä sähkö- ja lämpöenergiasta.

Esimerkiksi tuulivoiman osuus energiantuotannosta oli viime vuonna kaksi prosenttia. Aurinkoenergia peittyy tilaston marginaaliin.

Puuenergiasta suuri osa tuotetaan sellutehtailla, yli kaksi kertaa enemmän kuin energiantuotantoa varten korjatusta puusta biovoimalaitoksilla.

Sellutehtaiden energianlähde on mustalipeää, jota muodostuu, kun sellukattilasta tulevaa sellumassaa pestään valkolipeällä. Tällöin sellun seassa oleva sulamaton puuaines, ligniini, liukenee lipeään. Sellu vaalenee ja lipeä mustuu. Kun mustalipeää poltetaan, siihen liuennut ligniini palaa ja sen sisältämä energia saadaan talteen. Samalla lipeä puhdistuu, ja se kierrätetään uudelleen sellun pesukemikaaliksi.

Myös sellutehtaiden puujäte ja kuori käytetään energiantuotannossa, joten kaikkiaan selluntuotannon sivutuotteena saadaan vuosittain yli 50 terawattituntia energiaa. Se vastaa 25 miljoonan puukuutiometrin energiasisältöä.

Lisäksi sahauksen sivutuotteena syntyy mittava määrä kuorta ja purua, jotka nekin käytetään energiantuotannossa joko sahalaitoksilla tai biovoimalaitoksissa.

Kuoren ja purun, kuten myös mustalipeän, määrä on riippuvainen metsäteollisuuden ja sahojen puunkäytöstä. Tuotantoa ei voi lisätä energian tarpeen kasvaessa.

”Pienpuun tuesta ei pitäisi luopua”

Metsänomistajille tutuin puuenergian muoto – omassa liiterissä olevien klapien jälkeen – on metsähake. Se näyttäytyy rankapinoina tienvarsilla ja hakkuutähdekasoina aukkojen laidoilla.

Hakkuutähteiden määrä riippuu siitä, paljonko päätehakkuita tehdään. Päätehakkuiden määrä taas riippuu paljolti metsäteollisuuden vientisuhdanteista, mutta jatkossa myös hakkuutavoista.

”Jos jatkuvapeitteinen metsänkäsittely yleistyy avohakkuiden kustannuksella, hakkuutähteiden saatavuus heikkenee, koska jatkuvan kasvatuksen hakkuilta ei kannata kerätä hakkuutähteitä”, sanoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) ryhmäpäällikkö Lauri Sikanen.

Parhaiten kasvavaan energian kysyntään voidaankin vastata korjaamalla lisää puuta nuorten metsien harvennuksilta ja ensiharvennuksilta.

Metsähakkeen käyttö energian tuotannossa on lisääntynyt parissa vuodessa kolmanneksella. Lisäys on pienpuuta, joka suurelta osin on kotimaista alkuperää.

Rahkeet riittäisivät suurempaankin määrään. Sikanen arvioi, että puuperäisen energian tuotantoa olisi varaa lisätä jopa niin, että turpeesta ja Venäjältä tuodusta puusta tuotettu energia pystyttäisiin korvaamaan.

”Pienpuun korjuutuesta ei pitäisi luopua. Tuki on kannustin metsänomistajille ja hillitsee kuitupuun ohjautumista energiantuotantoon. Energian kallistuessa tuottajien puustamaksukyky vahvistuu, joten ilman pienpuun korjuutukea kuitupuun virtaamista energialaitoksiin ei voitaisi estää.”

Uhkan puuenergian kasvulle luovat EU:n pyrkimykset rajoittaa runkopuun korjuuta energiapuuksi. Toteutuessaan komission suunnitelmat romuttaisivat Suomessa tuotetun puuenergian kasvuedellytykset.

”Huoltovarmuus hiilinieluja tärkeämpi”

Sikanen ei pidä pahimpia EU-skenaarioita todennäköisinä.

”EU-politiikka on vaikeasti ennakoitavaa. Usein esitykset ovat olleet raflaavia, mutta lopulliset päätökset ovat olleet Suomen kannalta siedettäviä. Ihmettelisin, jos EU tässä geopoliittisessa tilanteessa rajoittaisi vahvasti puun polttoa. Biomassa ja puu ovat merkittäviä uusiutuvan energian lähteitä koko EU:n alueella.”

Sikasen mukaan puun riittävyys ei ole ainoa rajoite energiapuuhuollon järjestämisessä. Hakkuumahdollisuuksien rajoja hipovat hakkuut alentavat vääjäämättä metsien hiilinielua. Sikanen sivuuttaisi kuitenkin hiililaskelmat vallitsevan kansainvälisen poik-keustilanteen ajaksi.

”Omavarainen energiahuolto on iso asia tällaisena aikana, mielestäni jopa isompi kuin hiilinielun tilapäinen aleneminen. Tässä on kuitenkin kyse ihmisten kotien lämmittämisestä. Ja jostainhan Suomi sen energian joka tapauksessa ostaa, jos omat metsät jätetään käyttämättä.”

Vaihtoehtoisia puuenergian lähteitä voisivat olla esimerkiksi Etelä-Amerikan plantaaseilta tuodut puubriketit tai Pohjois-Amerikasta tuotava puupelletti.

Sikasen mukaan metsien hiilitaselaskelmat ovat vielä epätarkkoja ja kehittyvät jatkuvasti. Esimerkiksi maaperän hiilen kulku tunnetaan edelleen huonosti.

”Tarvitaan ainakin kymmenen vuotta töitä ja lisää osaamista sekä tietoa, ennen kuin hiilitaselaskelmista saadaan kattavia ja luotettavia.”

Energiapuuhuolto haastaa logistiikan

Korjattavissa olevan energiapuun määrästä on esitetty hyvin monenlaisia arvioita. Valtakunnan metsien inventoinneista (VMI) saatujen tulosten perusteella on laskettu, että suurin ylläpidettävä energiaksi käytettävän pien- ja harvennuspuun korjuumäärä on 8,4 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Sikanen huomauttaa, että hakkuumahdollisuuksien riittävyyden lisäksi haasteena on metsähakkeen kuljetus.

”Runsaimmat energiapuuvarat suhteessa alueen omaan käyttöön ovat Itä-Suomessa, ja suurin tarve puupolttoaineista suhteessa niiden saatavuuteen on etelässä ja lounaassa. Ratkaisevaa on, pystytäänkö kuljetukset järjestämään tehokkaasti.”

Lukessa on VMI-tietojen perusteella löydetty hoitamatta jääneitä ensiharvennuksia ja nuoria metsiä yhteensä 1,3 miljoonaa hehtaaria. Se tarkoittaa 50–100 miljoonaa kuutiometriä pienpuuta energian raaka-aineeksi.

Rästiharvennukset lisäisivät myös tulevia hakkuumahdollisuuksia ja puuston arvokasvua. Niiden toteutuksella otaksuisi olevan kiire, jotta metsien kasvukunto voidaan turvata. Näin voisi siis olettaa, että pienpuuta saisi lähivuosina hakata sen mitä koneista lähtee.

VMI-aineistojen perusteella arvioituja energiapuun suurinta ylläpidettävää korjuumäärää – joka siis on 8,4 miljoonaa kuutiometriä vuodessa – ja rästiharvennusten määrää – joka siis on 1,3 miljoonaa hehtaaria – on vaikea sovittaa yhteen. Mistä ennusteiden epäsuhta johtuu, Luken johtava tutkija Kari T. Korhonen?

”Olemme itsekin tunnistaneet epäsuhdan. Kyse on siitä, että suuri osa rästikohteista on taloudellisesti kannattamattomia korjuukohteita. Toisaalta myös kuitu- ja energiapuun oletetut hintasuhteet vaikuttavat arvioon energiapuun saatavuudesta.”

Poikkeusoloissa kuitupuuta energiaksi

Luken tutkijan Kari Härkösen mukaan energiapuun suurin ylläpidettävä korjuumäärä perustuu viime vuosikymmenen puolivälissä vallinneisiin energia- ja kuitupuun hintasuhteisiin sekä silloiseen korjuuteknologiaan.

Energiapuu oli silloin selvästi halvempaa kuin kuitupuu, ja energiapuun korjuu oli kallista. Nyt tarjolla on tehokkaampaa korjuuteknologiaa, ja energiapuun hinta on lähellä kuitupuun hintaa.

Mitä enemmän energiapuusta maksetaan, sitä suuremmaksi kannattavasti korjattava määrä kohoaa ja pieniläpimittaisimmat kuitupuurungotkin ohjautuvat todennäköisesti energian tuotantoon.

”Jos energia- ja kuitupuun hinta olisi sama, saattaisi olla kannattavampaa myydä energiapuuta, koska sen saanto on parempi, jos oksamassaa ja mahdollista pienpuuta korjataan mukaan”, Härkönen pohtii.

Hän muistuttaa, että puun myynnin kannattavuus on metsänomistajan näkökulma. Energiahuollon turvaaminen on metsäpolitiikan asia.

Luken tutkimusten mukaan uusilla jatkuvatoimisilla giljotiinikourilla jopa runkokooltaan 15-litraiset puut voidaan korjata kannattavasti. Lisää pelivaraa energiapuun hankintaan saataisiin myös tarkastelemalla uudelleen kuitu- ja energiapuun rajaa.

”Normaaliolosuhteissa kuitupuu kannattaa jalostaa tarkoin sellutehtailla, mutta nyt ollaan kaikkea muuta kuin normaalitilanteessa, joten osa kuitupuusta kannattaisi mielestäni ohjata polttoon energian tuotannon turvaamiseksi”, Härkönen esittää.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.