Puu poksuu tunnelmallisesti kahdessa tulipesässä. Humina käy ja kipunat lentävät, kun keraamikko Päivi Vikberg kurssilaisineen ja kollegoineen iskee säännöllisesti lisää pökköä pesiin. Puolimetrisistä haloista koostuva halkopeti palaa tulipesässä hetkessä alla olevan kekälepedin kuumuudessa.

”Uunilla alkaa olla nälkä”, Vikberg sanoo.

Käsillä on keramiikan perinteikkäimmän ja vanhimman polttotavan, puupolton, kuudestoista tunti. Siinä savesta tehdyt esineet poltetaan huokoisesta massasta kestäväksi keramiikaksi sähkön tai kaasun sijaan puilla.

Toukokuinen lauantaiyö on kylmä ja pimeä. Lämpötila ulkona lähentelee nollaa, mutta kuumuutta huokuva uuni tulipesineen pitää ruokkijansa lämpiminä.

Hyvinkäälle Vikbergin keramiikkapajan takapihalle rakennettua uunia on lämmitetty aamuseitsemästä asti. Uunin sisällä lämpötila lähentelee 1 200 astetta. Holvin oviaukon eteen ladottujen tiilien raoista hohtaa oranssina läikehtivä kuumuus.

Vielä sata astetta ja poltto saavuttaa tavoitelämpötilansa 1 300 astetta.

Vuonna 2006 talkootyönä virolaisen uunimestari Andres Allikin johdolla rakennettu uuni lämpenee nyt 34. kerran. Kymmenestätuhannesta kilosta venäläisiä tulitiiliä koostuva uuni on nimetty Viiviksi. Se kätkee uumeniinsa noin kahdeksan neliömetrin edestä keramiikkaa. Niiden valmistus on vienyt viikkoja ja yksin uunin täyttö esineillä kaksi päivää.

Pihkapuu on paras

Koivuhalkojen sijaan uuni lämpenee pihkapuulla. Uunin viereisen katoksen puupinot kuluvat vauhdilla. Kaikkiaan halkoja kuluu noin neljä pinomottia.

Uunin kyljessä oleviin tulipesiin on rakennettu puita varten tulitiilestä kynnet. Niiden varaan määrämittoihin pätkityt halot asetellaan tasaiseksi pediksi, jonka alla olevat kekäleet sytyttävät. Liekki sukeltaa pienestä matalasta holvista esineiden puolelle. Siellä se pyörii ja sukeltaa jälleen alaspäin päästäkseen nelisen metriä korkeaan piippuun ja taivaalle.

Koivuhaloista palaessa muodostuvat kekäleet ovat liian pitkäikäisiä ja kekälepeti nousee siten herkästi turhan korkeaksi. Se tukkii liekin reitin esineiden luo. Tällöin veto loppuu ja liekki ei tee tehtäväänsä.

”Kuiva pihkapuu on kaikkein paras. Pihkapuussa on pitkä liekki ja lyhytikäinen kekäle”, Vikberg kertoo.

Tällä kertaa poltossa hyödynnettiin myös vuodesta 1985 makuuhuoneen katossa kuivuneet ja remontin yhteydessä irrotetut kuusipaneelit. Ne hakattiin kirveellä ohuiksi säleiksi. Niillä uunia lämmitettiin aluksi tulipesien sivuun muuratuista aukoista. Kun kekälepeti nousi riittävän korkeaksi ja lämpötila kohosi 300 asteeseen, oli järeiden puolimetristen kuusi- ja mäntypöllien vuoro.

Puupolton aikana töitä hivelevät liekit ja niiden mukana leijaileva tuhka. Ne jättävät töihin jälkensä. Esineiden pinnat kuultavat lämpimän ja elävän sävyisinä, kuten tuli.

Hymyä ja kyyneliä

Lintujen laulun ja tuulenvireen lomassa kuuluu ihastuneista huokauksia. Hymy on herkässä, kun uunin suuaukkoa peittäneet tiilet ladotaan sivuun ja työn lopputulos paljastuu.

Kaikkiaan liki yhdeksäntoista tuntia kestäneen polton jälkeen uunin on annettu jäähtyä puolitoista vuorokautta. Esineet ovat edelleen noin 70-asteisia. Ne nostellaan yksitellen lämmönkestävin hansikkain varovasti päivänvaloon.

Pitkä uurastus on palkittu. Sen sijaan, että olisi napsautettu sähköuuni päälle ja odotettu, näiden töiden polton eteen on kymmenkunta ihmistä tehnyt töitä liki vuorokauden ympäri. Tulipesät ovat vaatineet puuta viiden minuutin välein jatkuvalla syötöllä yön pimeille tunneille asti.

Osalla polttoon osallistuneista poskelle vierähtää onnenkyynel. Jokainen keramiikkatyö on saanut liekkien loimussa yksilöllisen värityksen. Toista samanlaista ei löydy.

”Meidän energia ja liekin energia ovat esineessä, ja sen vain jotenkin tietää ja tuntee”, Vikberg kiteyttää.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 10/2019

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.