Pellot viettävät aurinkoisilla, etelänsuuntaisilla rinteillä kohti Puula-järveä. Viljelysmaan ja laitumien reunamilla on joka puolella vaihtelevaa puustoa: pusikkoa, lehtipuita, järeitä kuusiakin.
Tällainen maisema avautuu Päivärinteen pientilan pihasta Kangasniemellä Etelä-Savossa. Karjalan evakkojen sodan jälkeen perustama ja raivaama tila on ollut vuoden ajan Sara Lankinen-Timosen ja Petteri Timosen sekä heidän kahden lapsensa koti.
Helsingin yliopistossa maatalous- ja metsätieteiden maistereiksi kouluttautunut pariskunta viljelee nyt luomuvihanneksia ja -marjoja myyntiin 20 hehtaarin pientilalla. Samalla pyritään ruokaomavaraisuuteen. Tilasta suurin piirtein puolet on viljelysmaata ja puolet metsää.
Metsällä on pientilallisille merkitystä ensisijaisesti aivan muuna kuin teollisuudelle myytävänä puuna. Lähimetsästä saadaan maatilan tarvepuut ja lämmitykseen tarvittavat polttopuut.
Koska polttopuuvarastoa on jo entuudestaan, pariskunta on kaatanut puita rauhaisaan tahtiin käsin pokasahalla ja pilkkonut klapeiksi kirveellä.
”Pokasaha hidastaa tahtia ja opettaa kärsivällisyyttä”, Petteri Timonen sanoo.
Monipuolinen puulajivalikoima
Metsillä on luomutilalla tärkeä merkitys myös peltojen reunavyöhykkeinä. Pellonreunojen metsät tukevat monimuotoisuutta ja sitä myöten viljelyä.
Reunametsien pusikoilla ja puulajeilla on merkitystä esimerkiksi pölyttäjähyönteisten kannalta.
”Pyrimme säilyttämään puulajien monipuolisuuden. Esimerkiksi isommat puumaiset raidat säästetään kaikki”, Sara Lankinen-Timonen sanoo.
Kuiva ja helteinen alkukesä osoitti, että puilla on Suomen muuttuvissa olosuhteissa myös erilainen mutta tärkeä rooli tilan kotitarvekarjan eli lampaiden ja lehmien kannalta.
”Istutamme tammia ja muita lehtipuita talon ympäristöön ja pellolle myös siitä näkökulmasta, että puut tuovat varjoa”, Lankinen-Timonen kertoo.
Metsillä monta käyttötarkoitusta
Pariskunnalla ei ollut ennen Päivärinteen tilalle muuttoa lainkaan kokemusta Kangasniemestä.
”Ei ole kaduttanut yhtään”, Sara Lankinen-Timonen sanoo.
Hän työskentelee maatilan töiden ohella Metsähallituksella suunnittelijana ja kartoittaa suojelualueiden luontotyyppejä. Lankinen-Timonen on vuoden aikana ehtinyt tutkia ja kartoittaa varsin tarkasti myös pientilaan kuuluvat metsät.
Niin viljelyä kuin metsien käsittelyä ohjaa tilalla kolme teemaa: monimuotoisuus, vesiensuojelu ja ilmastonmuutos.
”Pyrimme osallistumaan osaltamme ilmastonmuutoksen hillintään ja toisaalta myös siihen sopeutumiseen. Pidämme metsät elinvoimaisina emmekä vähennä metsäpinta-alaa”, Sara Lankinen-Timonen sanoo.
Pariskunta aikoo jättää osan metsistä kokonaan käsittelyn ulkopuolelle. Luontoa huomioidaan myös muuten.
”Metsistä pysytään lintujen pesintäaika pois, eikä sinne tietysti viljelyltä aika riitäkään kesäisin”, Petteri Timonen kertoo.
Pariskunta aikoo käsitellä metsiä jatkuvan kasvatuksen periaattein, joten kesäaikaisia puunkaatoja tulee välttää myös puita lahottavan juurikääpäsienen leviämisen estämiseksi. Puula-järven rantavyöhykekin luo vielä oman erikoisuutensa tilan puustoon.
”On hyvä pyrkiä ymmärtämään, mitä metsissä tulee tehdä ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi ja luontokadon hillitsemiseksi – ja mitä toisaalta jättää tekemättä”, Sara Lankinen-Timonen sanoo.
Metsillä on hänen mukaansa monta käyttötarkoitusta, jotka tulee yhteensovittaa. Ihmisen toiminta luonnossa ei saa viedä mahdollisuuksia muilta lajeilta.
”Mekin käytämme puuta, mutta yritämme tehdä sen niin, ettei puunkäyttö heikennä metsää elinympäristönä.”
Luonnon asettamissa rajoissa
Päivärinteen pientilan pelloilla pariskunta viljeli ensimmäisenä kesänään pääasiassa valkosipulia ja mansikkaa. Petteri Timosen mukaan kotimaiselle valkosipulille on markkinoilla kysyntää, ja valkosipuli on tuottava sekä tuhonkestävä viljelykasvi. Säilyvänä ja kevyenä valkosipulia on helppo varastoida ja kuljettaa.
Pelkkä päähänpisto pientilalle muutto ei ollut. Petteri Timonen teki laskelmia ja pohdintoja oman tilan perustamisesta ainakin viisi vuotta. Viljelyssä pientilan selviytymisstrategiana on ketteryys ja monipuolisuus. Pellon kasvuolosuhteiden vaihtelut tulee tuntea, maan kasvukunnosta huolehtia ja viljelyvalikoimaa muuttaa tarpeen mukaan.
”Maatilojen kokoa on pyritty pitkään suurentamaan, ja edelleen on kannattavuus huonoa. Pitäisikö ajatella myös jotenkin toisin?” Petteri Timonen kysyy.
Pientilalla investoinnit koneisiin ja muuhun viljelyinfraan on pidettävä maltillisina.
”Voimme vaihtaa viljelykasveja nopeasti, kun ei ole miljoonainvestointia, jonka kattamiseksi pitäisi joka vuosi saada tietynlainen sato”, Petteri Timonen sanoo.
”Yritämme käyttää peltojen ja metsien resurssit hyödyksi luonnon asettamissa rajoissa”, pariskunta kiteyttää.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
