Tuuli suhisuttaa lehtiä päijäthämäläisessä koivikossa. Lähes pilvettömältä taivaalta paistavan auringon säteet siivilöityvät hollolalaisen Juha Uotilan kasvoille.

Tämän parihehtaarisen rauduskoivikon Uotila istutti vuosituhannen vaihteessa. Lehtomainen maaperä on suosinut rauduksia, ja 16 vuodessa paikalle on kehittynyt elinvoimainen nuori metsä.

”Maa on tässä tosi rehevää, joten istutin metrisiä taimia, niin suuria kuin taimitarhalta vain sai. Tähän on tehty pari kertaa heinäntorjunta ja vuonna 2008 taimikonhoito. Pihlajaa ja paskanmarjapensasta tulisi muuten liian paljon”, Uotila sanoo ja viittoilee perinteisesti ulkohuussien seinustoilla viihtyvän terttuseljan suuntaan.

Päivätöinään kiinteistöhuoltoyritystä pyörittävällä Uotilalla on kaikkiaan 70 hehtaaria metsää, joista lähes puolet on koivua. Vanhimman koivikon Uotila istutti rippikouluikäisenä 35 vuotta sitten.

”Kaikki lähti aikanaan siitä, että yksi lohko oli maannousemaa. Hoksasin, että koivu kasvaa nopeammin ja maaperäkin sitä suosii”, Uotila muistelee koivunkasvatusuransa alkuvaiheita.

Hyvien tulosten kannustamana hän istutti ja kylvi myöhemmin useamman vanhan kuusikon koivulle.

Koivun kiertoaika on lyhyt

Nyt 16-vuotias koivikko odottaa ennakkoraivausta ja ensiharvennusta. Uotila on tehnyt kaupan Koskisen konsernin puunhankintayrityksen Koskitukki Oy:n kanssa, ja koivikossa harppova hankintaesimies Heikki Nikkinen katselee hyväksyvästi nuoria rauduksia.

”Kyllähän kasvu tässä on järkyttävä. Ensi kesänä tästä saa noin 60 kiintoa hehtaarilta. Tuossakin on oikea malliesimerkki hyvästä rauduskoivusta, 17 sentin läpimittainen runko.”

Uotilan koivikko tuskin näkee omia viisikymppisiään, sillä rauduskoivun kiertoaika on lyhyt. Seuraava harvennus ajoittuu 2030-luvun alkuun, ja sen jälkeen koivikkoa vielä kasvatetaan maksimissaan 15 vuotta.

”Tämä on kasvanut vauhdilla eli nopeasti tästä tuloja tulee”, Uotila arvioi.

Nikkinen muistuttaa, että ensiharvennus ei vielä anna aihetta hatun heittoon, sillä varsinaiset rahat tulevat vasta toisesta harvennuksesta ja päätehakkuusta.

”Koivukuidun kuten muidenkin kuitujen hinta on kehno, mutta uusi kemerajärjestelmä tukee oikea-aikaisia perkauksia, taimikonhoitoja ja ensiharvennuksia.”

Hirvet viilensivät koivukuumeen

Koivuinnostus oli kuumimmillaan 1990-luvun alkupuolella, jolloin viljelyala oli enimmillään 15 000 hehtaaria vuodessa. 2000-luvulle tultaessa viljelyala on romahtanut vain muutamaan tuhanteen hehtaariin.

Syynä innostuksen lopahtamiseen ovat olleet pellonmetsitysten väheneminen EU-metsitystukien poistuttua sekä erityisesti hirvituhojen merkittävä lisääntyminen.

”Koivun hirvituhoriski on suuri niillä alueilla, missä hirviä ei häiritä. Viime vuosina koivunistutukset ovat yleensä olleet lähellä liikennöityjä teitä ja asutuksia”, kertoo koivuun perehtynyt tutkija Pentti Niemistö Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Hirvituhoriskin pienentämiseksi voi Niemistön mukaan kokeilla istuttamisen sijaan kylvöä tai luontaista uudistamista niillä paikoilla, joissa se on mahdollista.

”Jos luontainen uudistaminen tai kylvö onnistuu, niin hirvelle on runsaasti valinnanvaraa, ja rauduskoivuntaimia voi jäädä riittävästi jäljelle”, Niemistö sanoo.

Toisaalta hirvi osaa olla tarkkasilmäinen ja -makuinen. Niemistön omassa, männylle viljellyssä metsässä on notkelma, johon oli tullut koivuja luontaisesti.

”Suurin osa oli hieskoivua ja ehkä yksi sadasta raudusta. Hirvi oli ollut tarkka, sillä järjestään rauduskoivuntaimet oli järsittyjä, mutta hieskoivuihin ei ollut koskettu. Jokin siinä on, että rauduskoivu maittaa hirvelle hiestä paremmin”, Niemistö kertoo.

Juha Uotilan metsissä alueen runsas hirvikanta ei ole vitsannut koivikoita, sillä sarvipäät ovat herkutelleet mieluummin männyntaimilla. Hirvet pilasivat esimerkiksi 10 vuotta sitten istutetun parihehtaarisen männikön kokonaan.

Koskitukin Heikki Nikkinen suosittaa hirvituhojen torjuntaan taimikoiden mahdollisimman huolellista perkaamista ja varhaista käsittelyä.

”Hirvi on saaliseläin, ja se hakee ruuan lisäksi suojaa. Kun taimikko on harvennettu hyvin, niin se ei ole enää hirvien lymypaikka.”

Laatutyvistä lisärahaa

Nikkinen kertoo, että vaikka kuusenviljely lehtomaisella maalla antaakin kiertoajassa parhaan taloudellisen tuloksen ja koivukuidun hinta matelee, rauduskoivunviljelijällä on käytössään yksi villi kortti:

”Laatutyvet kasvattavat kokonaistukkierän hintaa. Laatutyven pitää olla oksaton ja virheetön, järeähkö, 26 senttiä latvasta ja keskellä saa olla kolmasosa kovaa värillistä puuta. Me erottelemme laatutyvet systemaattisesti eroon muista tukeista ja maksamme niistä isännälle lisähinnan.”

Koskitukin laatutyvet menevät huonekaluteollisuuden käyttöön ja niistä tehdään Hirvensalmella ohutviiluvaneria.

”Koivulla on rajattomasti käyttökohteita ja varsinkin arkkitehdit pitävät siitä kovasti.”

Luken Pentti Niemistön mukaan laatutyvien kasvatus saa parhaan alun, jos koivikko on tasainen ja tiheydeltään normaali eli 1 600–2 000 tainta hehtaarilla.

Nuoret koivut kannattaa karsia kahdessa vaiheessa: ensin kolmeen metriin ja muutaman vuoden kuluttua pari metriä lisää, jotta tyvitukki saadaan oksattomaksi.

Koivutukille on ottajia

Koivu taipuu moneen. Tulevaisuudessa saatamme esimerkiksi pukeutua koivusta kehitettyihin longcell-kuituisiin vaatteisiin.

Juha Uotilan teini-ikäisestä koivikosta tulee ensi kesänä perinteistä kuitua. Seuraavasta harvennuksesta saadaan jo vaneria ja päätehakkuussa laatutyveä.

Hollolalainen metsänomistaja uskoo koivuun ja sen uuteen tulemiseen.

”Minulla on visio, että koivu on tulevaisuuden puu.”

Myös Koskitukki Oy:n hankintaesimies Heikki Nikkinen vannoo koivun nimeen:

”Olen aina uskonut koivuun. Rohkaisisin metsänomistajia suosimaan enemmän koivua. Tällä hetkellä kauppa käy hyvin, koivutukki on haluttu ja vanerimarkkina kehkeytyy parempaan suuntaan.”

Koskisen Oy on viime aikoina kasvattanut vanerin tuotantovolyymiaan. Yhtiön Järvelässä sijaitseva valmisvaneritehdas pystyy tuottamaan myyntikelpoista koivuvaneria 100 000 kuutiota vuodessa. Sen valmistamiseksi yhtiö tarvitsee 350 000 kuutiota koivutukkia.

Nikkinen uskoo myös koivukuitumarkkinan vähittäiseen virkistymiseen.

”Pikku hiljaa investointeja tulee myös koivumassapuolelle, että kyllä koivukuitukin tästä liikkuu.”

Juttu julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 5/2017

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.