Jos jokin on yksinkertaisuudessaan nerokas, niin metsänarvioinnin perusväline relaskooppi sitä on.

Kertauksena: Relaskooppi on metrin keppi, jonka päässä on kahden sentin hahlo. Sen kanssa tehdään samoilla jalansijoilla ympyrä ja lasketaan kaikki rungot, jotka täyttävät hahlon. Lukumäärä on sama kuin puuston pohjapinta-ala, neliöissä hehtaarilla.

Miksi on näin, se onkin mutkikkaampi selittää eikä metsänarvioinnin emeritusprofessori Simo Posokaan muista vastausta tuosta vain. Sen sijaan hän muistaa opiskeluvuosiltaan relaskoopin keksijän Walter Bitterlichin luennon, kun tämä oli kutsuttuna vieraana Helsingin yliopiston Metsätalolla.

Bitterlich oli itävaltalainen metsänhoitaja ja toisen maailmansodan tykistöupseeri, joka oli tottunut ajattelemaan kulmia ja asteita. Varsinaisen heureka!-oivalluksen hän kertoi saaneensa sodan jälkeen Wienissä seuratessaan Mozartin oopperaa. Musiikin soidessa ajatukset olivat lähteneet laukalle.

”Relaskooppi todella muutti metsänarviointia ja teki pohjapinta-alasta mitattavan suureen. Aiemmin puuston tiheys oli arvioitu ja luokiteltu silmämääräisesti”, Poso kertoo.

Kuutiomäärän arviointiin tarvitaan puulajeittaiset relaskooppitaulukot. Suomeen soveltuvat taulukot laati Aarne Nyyssönen pitkän tiedeuransa alkuvaiheissa.

Nykyään relaskooppiarviointi on vähän kaikkialla. Esimerkiksi metsänhoitosuositusten harvennusmallit perustuvat pohjapinta-aloihin, eikä digiaika ole syrjäyttänyt tuota metrin keppiä.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.