Kolme vuotta sitten oli Pariisissa näihin aikoihin ennätyslämmin päivä. Lämpötila kipusi paikoin yli 25 asteeseen, mikä oli varsin poikkeuksellista syksyiseen ajankohtaan nähden. Lehtipuiden syysvärityksestä ei ollut vielä tietoakaan.

Puistoalueella erään kookkaan lehtipuun korallikasvustoilta näyttävät marjatertut loimusivat kirkkaan punaisina. Puolukkaa puolta pienemmät marjat muistuttivat kuivan syksyn näivettämiä keskenkasvuisia minipihlajanmarjoja. Puun tanakat lehdet olivat kuin sitruuna- tai appelsiinipuusta. Puu onkin niille sukua, kuuluen samaan ruutakasvien heimoon.

Kiinanherupuu (Tetradium daniellii) on kotoisin Lounais-Kiinasta, Tiibetistä ja Mongoliasta, joissa sitä voi tavata paikoin jopa yli kolmen kilometrin korkeudella. Puuta viljellään etupäässä puistopuuna lauhkealla ilmastovyöhykkeellä Koreasta Keski-Aasian kautta aina Puolaan, Ranskaan ja Yhdysvaltojen itärannikolle.

Puu on virallisesti nimetty 1800-luvulla eläneen brittiläisen sotilaslääkäri ja kasvitieteilijä William Freeman Daniellin mukaan. Mies niitti mainetta uutterana ”kasvien metsästäjänä” etenkin Afrikassa, joskin hän piipahti myös Kiinassa. Armeijatehtäviensä ulkopuolella hän oli erityisen kiinnostunut kasveista, joilla olisi taloudellista ja lääketieteellistä arvoa.

Makeaa apetta ihmisille ja mehiläisille

Kiinanherupuu voi parhaimmillaan saavuttaa parinkymmenen metrin mitan, mutta jää usein pienemmäksi. Sen lehdet ja kukat ovat kylmänherkkiä, joskin kookkaan puun sanotaan tilapäisesti kestävän jopa kahdenkymmenen pakkasasteen lyhytaikaisia lukemia.

Ripeäkasvuinen puu kukkii kotiseuduillaan tavallisesti elokuussa, ja punaiset marjat kypsyvät lokakuun puolella. Marjat ovat periaatteessa syötäviä, ja niiden siemenistä puristettua öljyä on käytetty muun muassa lamppu- ja hiusöljynä, hyönteiskarkotteena ja paikoin jopa ruuanlaitossa. Näin etenkin entisaikaan. Nykyään sen käyttö painottuu koriste- ja maisemointitarkoituksiin.

Puu on hyönteispölytteinen, ja valkoisten kukintojen mesipitoisuus on korkea. Englanniksi puuta kutsutaan lempinimellä bee-bee-tree (suomeksi ”mehiläispuu”). Suhteellisen myöhäisen kukinta-aikansa takia kiinanherupuun sanotaan tarjoavan talvehtimaan vetäytyville mehiläisille pesähunajaa myös omaan käyttöön, kun mehiläispesien hoitajilla keruuinto laantuu loppukesän hunajakadon avittamana.

Pariisin lokakuisessa puistossakin pörräili vielä muutamia eksyneenoloisia mehiläisiä, joille loppusyksyn kiinanherupuusta ei ainakaan mettä enää herunut. Allekirjoittanutta mielestäni tuimasti pälyilevän jättimehiläisen jätinkin kaikessa rauhassa ruokailemaan läheisen banaaninkukan suojaan.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.