”Kuulkaa korpeimme kuiskintaa,
jylhien järvien loiskintaa!
Meidänpä mainetta mainivat nuot
koskien ärjyt ja surkeat suot!
Meidänpä vapautta vaarat on nää!
Meidän on laulua lahtien pää!
Meille myös kevätkin keijunsa toi,
rastas ja metso täälläkin soi.”

Ensimmäinen säkeistö Nälkämaan laulusta. Sanat Ilmari Kianto, sävel Oskari Merikanto.

 

Suomussalmesta tulevat ensimmäisenä mieleen talvisodan mottitaistelut ja korpikirjailija Ilmari Kiannon sanoittama Nälkämaan laulu. Nämä yhdistyvät löyhästi toisiinsa Suomussalmen koilliskulmalle perustetulla Martinselkosen luonnonsuojelualueella. Kesäretkellä Martinselkosella pääsee oivasti siihen tunnelmaan, jonka vain suomalainen metsä voi tarjota kulkijalleen.

Martinselkonen on tyypillistä kainuulaista pienipiirteistä metsäerämaata. Puustoltaan mänty- ja kuusivaltaisten kankaiden väleissä on runsaasti pieniä soita, rämeitä ja soistuvia kankaita, muutama pienehkö järvi ja runsaasti lampia. Vesistöjä ja soita reunustavat kelojen vyöt.

Nälkämaan laulun sanoja voi muistella kävellessään pitkin Martinselkosen kankaita ja soita halkovia polkuja ja pitkoksia. Kianto kirjoitti laulun sanat 1911 Kajaanin maanviljelysseuran tilauksesta. Sävellys ostettiin Oskari Merikannolta.

 

Puna-armeija, Ilmari Kianto ja karhut

”Taival lie hankala – olkoon vaan!
Luonto lie kitsas – siis kilpaillaan!
Kolkassa synkeän syntymämaan
pirttimme piilköhöt paikoillaan!
Vainojen virmat, oi vaietkaa!
Rapparit, ryöstäjät, kaijotkaa!
Miekkaa ei tarvis – tarmoa vaan
puolesta hengen ja heimon ja maan.” 

Puna-armeijan 163. divisioonan hyökkäys Suomussalmelle joulukuussa 1939 suuntautui Martinselkosen pohjoispuolelta ensin Juntusrantaan ja siitä aina Suomussalmen kirkonkylän keskustaan asti. Matkalla vallattiin myös Kiannon kirjailija-asunto, Turjanlinna. Evakkoon lähtiessään Kianto oli kirjoittanut sikaarilaatikon kanteen viestin valtaajille: ”Venäläiset toverit. Kunnioittakaa ohimenollanne tätä taloa. Täällä asuu köyhä kirjailija.”

Kirjoituksesta napsahti Kiannolle talvisodan jälkeen puolen vuoden tuomio maanpetoksen yrityksestä.

Kiannon tunnetuin teos, Ryysyrannan Joosepin lisäksi, on Punainen viiva vuodelta 1909. Kirja alkaa ja päättyy karhun vierailuun Topi Romppaisen Korpiloukko-mökin pihapiirissä, lopussa kohtalokkaalla tavalla.

Enää karhut eivät käy lehmien kimppuun, vaan nauttivat tarjottuja eväitä hyvällä ruokahalulla niitä varten perustetuilla katselupaikoilla. Näin karhut ovat nousseet yhdeksi Suomussalmen matkailuvaltiksi. Suomessa ehkäpä varmin paikka karhun näkemiseen on Martinselkosen eräkeskus Pirttivaarassa.

 

 

 

 

Oivaa vaellusmaastoa

Martinselkonen ei ole mikään uuvuttavan rannaton erämaa. Ripeäjalkainen vaeltaja astelee helposti sen halki yhdessä päivässä. Polkuja on riittämiin, samoin laavuja, ja pari kämppääkin löytyy. Alueella saa liikkua vapaasti kävellen tai hiihtäen, marjastaa, onkia ja pilkkiä jokamiehenoikeudella sekä metsästää tarvittavin luvin.

Näin Martinselkonen tarjoaa oivan vaellusmaaston kainuulaiseen erämetsään tutustumiselle ja mitä tärkeintä: lähes omaa rauhaa.

 

”Nosta jo rintaasi maausko uus,
taannuta taika ja vanhoillisuus!
Maamies, muista, miss’ onnesi on,
riihesi rikkaus riippumaton!
Kainuhun kansa, ah arpasi lyö!
Missä on ryhtisi, kunniatyö?
Meidän on uudesta luotava maa,
raukat vaan menköhöt merten taa!”

 

Juttu julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 12/2017.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.