Elämän ehtymisestä ja metsäperinnöstä on vaikea keskustella ilman, että astuu kenenkään varpaille. Kaiken lisäksi metsätilan sukupolvenvaihdoksen eli ammattikielellä SPV:n veroratkaisut vaikuttavat maallikolle siltä kuuluisalta heprealta.

Lappajärveltä, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan rajalta, löytyy kuitenkin esimerkki siitä, kuinka metsätila voi vaihtaa omistajaa hymyssä suin. Johanna Vanhamäki-Hanhikoski, 38, ja Pertti Hanhikoski, 41, ostivat viime tammikuussa metsätilan Johannan vanhemmilta.

”Tiesin aina, että se hetki tulee, mutta silti oli jännittävää allekirjoittaa paperit. Kosketti, kun tajusin, että nyt on se päivä, kun pitää ruveta huolehtimaan metsistä”, Johanna Vanhamäki-Hanhikoski kertoo lapsuudenkodissaan Lappajärvellä.

Metsän laidassa sijaitseva talo lohkottiin kaupassa vanhemmille, mutta se toimii yhä metsätilan tukikohtana. Omistaja vaihtui, mutta metsistä huolehditaan edelleen yhdessä.

”Olimme lasteni ja isäni kanssa metsässä ja isä sanoi tyttärelleni, että ‘kun olet iso, niin tämä taimikko on metsä’. Saman isä sanoi minulle aikoinaan”, Vanhamäki-Hanhikoski kertoo.

Ensiksi tila-arvio

Ostopapereiden kirjoitukseen johtanut tapahtumaketju alkoi viime syksynä. Metsäperinnön kohtalosta oli keskusteltu perheessä useaan otteeseen. Johannan isä Erkki Vanhamäki päätti lopulta, että nyt asia hoidetaan kuntoon.

”Ajattelin, että näin vanhana en enää tee omaisuudella mitään. On seuraavien vuoro”, Erkki Vanhamäki sanoo kotitalon tuvassa.

Erkki, 83, on tehnyt metsätöitä vuosikymmenten ajan. Puoliso Hillevi Vanhamäki, 76, hoiti puolestaan muun muassa pariskunnan metsäveroasiat.

Omistajavaihdoksen suunnittelu alkoi yhteydenotolla paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen. Ensimmäisenä oli vuorossa metsän arvon määrittäminen metsätila-arviolla.

Metsäammattilaisen tekemä tila-arvio on tavallisesti lähtökohta sukupolvenvaihdoksen suunnittelulle. Aina sitä ei tarvita. Esimerkiksi Etelä-Suomessa tila-arvio ei ole välttämätön alle 15 hehtaarin metsätiloilla, joiden arvo voidaan määritellä metsämaan keskiarvohintojen perusteella.

Tila-arvio auttaa kuitenkin jatkajaa tietämään, mitä metsissä on: paljonko on puuta, mitä voi hakata ja minkä arvoinen metsätila oikeasti on.

Vanhamäen-Hanhikosken perhe myöntää, että prosessin aloittaminen oli vaikeaa ja asian monimutkaisuus pelotti aluksi suuresti.

”Olimme hakeneet netistä tietoa verottajan sivuilta ja muualta, mutta aikamoista hepreaa tiedonhaku on. Ei kuitenkaan kannata öitänsä pilata valvomalla tämän takia. Apua saa”, Pertti Hanhikoski sanoo.

Puuston määrä ratkaisi

Tila-arvion jälkeen ryhdyttiin miettimään sopivaa siirtotapaa yhdessä yhdistyksen metsäneuvojan kanssa. Ensimmäisessä tapaamisessa otettiin paperit ja laskimet esiin ja sijoitettiin eri vaihtoehtoihin summia sekä vero-osuuksia.

Metsätila voi siirtyä eteenpäin joko lahjana, kaupalla tai perintönä. Vanhamäen-Hanhikosken perheelle perintö oli ensimmäinen ajatus siirtotavasta.

”Emme aluksi tienneet miten siirto tullaan hoitamaan. Ajattelimme, että metsät siirtyisivät suoraan meidän lapsillemme, mutta metsäomistuksen hallinta ja vaikutukset esimerkiksi lasten mahdollisiin opintotukiin tekivät asian liian monimutkaiseksi”, Johanna Vanhamäki-Hanhikoski kertoo.

Perinnön sijasta päädyttiin kauppaan. Tähän vaikuttivat eniten tilan puuston määrä ja hakkuumahdollisuudet. Toteutusta helpotti se, että Johanna on ainoa perillinen.

”Ostaminen valikoitui melko nopeasti meille parhaimmaksi vaihtoehdoksi, sillä metsissä on paljon puustoa ja tilaisuus hyödyntää metsävähennystä. Kun puunmyyntiä tulee heti, kauppa on hyvä tapa”, Johanna Vanhamäki-Hanhikoski kertoo.

Metsävähennyksen avulla metsätilan ostajat voivat vähentää tulevien vuosien metsätuloista summan, joka on 60 prosenttia metsätilan hankintamenosta. Hankintamenoon kuuluvat metsätilan varsinaisen kauppahinnan lisäksi muun muassa lainhuudatus- ja tila-arviokulut.

Kauppa ei ollut lahjaluontoinen, sillä nuorempi polvi maksoi metsistä summan, joka oli yli 75 prosenttia metsätilan käyvästä arvosta. Ostajille jäi lisäksi maksettavaksi neljän prosentin varainsiirtovero.

Metsänomistusta on tarkoitus harjoittaa yhdessä, ja kauppa oli hyvä tapa myös aviopuolisoiden kannalta.

”Aviopuoliso on kaupassa tasa-arvoisena mukana. Kun näkee eri vaihtoehtojen lopulliset summat, vaihdostilanteen ratkaisun ymmärtää parhaiten”, vävypoikana metsänomistajaksi tullut Pertti Hanhikoski sanoo.

Puukaupoista lainanlyhennystä

Metsätilakauppa rahoitettiin pankkilainalla. Ostettu metsä on lainan vakuutena.

Kauppasumma maksettiin kerralla. Verottaja oli tarkka siitä, että rahat todella liikkuivat jatkajien ja luopujien välillä.

”Sitä mukaa, kun metsästä tulee tuloja, velkaa on tarkoitus lyhentää aina vähän enemmän”, Johanna Vanhamäki-Hanhikoski kertoo.

Kaupalla toteutettavasta sukupolvenvaihdoksesta voidaan tehdä myös maksujärjestelysopimus luopujan ja jatkajana välille, kertoo Keskipohjan metsänhoitoyhdistyksen metsäkiinteistöasiantuntija Timo Heikkilä. Heikkilä avusti Vanhamäen-Hanhikosken perhettä metsien omistajanvaihdoksessa koko prosessin ajan.

Maksujärjestelysopimuksella kaupalle annetaan maksuaikaa eli tavallaan korotonta lainaa.

”Kauppaa voidaan rahoittaa esimerkiksi metsistä saatavilla puukauppatuloilla vaikkapa 10 vuoden aikana”, Heikkilä sanoo.

Maksusuunnitelman ehtona on verottajan näkökulmasta uskottavuus. Jos luopuja on jo iäkäs, kovin pitkä maksuaika ei ole uskottava. Usein uskottavuuden mittarina käytetään pankkien laina-aikoja, joten esimerkiksi 10 vuotta on käypä maksusuunnitelma.

Metsä ja tunteet

Tilat pysyvät sukupolvenvaihdoksissa yleensä suvun piirissä. Vuoden 2009 tilaston mukaan 45 prosenttia metsätiloista vaihtaa omistajaa perintönä tai lahjana, 40 prosenttia sukulaiskaupalla ja vain 15 prosenttia vapailla metsätilamarkkinoilla. Omistajaa vaihtaa vuosittain noin 11 000 tilaa.

Tällä vuosituhannella metsätilojen omistajavaihdokset ovat mutkistuneet muun muassa maanviljelyksessä tapahtuneiden muutosten myötä. Kun yhdistetty maa- ja metsätila ennen vaihtoi omistajaa, maanviljelyä jatkanut perillinen otti usein samalla hoitoonsa myös metsät.

Nyt maanviljelijöitä on entistä vähemmän, tilakoot kasvavat ja maatilan ja metsätilan omistajuudet eriytyvät toisistaan. Lakkautettuun maatilaan kuuluville metsille on useampi perijä, ja metsätilalle ei löydy selvää jatkajaa.

”Metsätaloudessa ei ole ollut sellaista porkkanaa, joka saisi iäkkäät ihmiset luopumaan metsäomistuksesta. Metsänhoidon kemeratukia saa vaikka satavuotiaaksi asti. Maanviljelyksessä EU-tukien saannissa on rajansa”, metsänhoitoyhdistyksen Heikkilä pohtii.

Heikkilän mukaan neuvonnalla voidaan vaikuttaa siihen, vaihtavatko metsätilat omistajaa sukupolvenvaihdoksella vai vasta perintönä.

”Sukupolvenvaihdoksen esiin ottaminen on tunnejuttu. Nuoret eivät uskalla ottaa asiaa puheeksi, koska ajattelevat vaikutelmaa, että tässä ollaan kärkkymässä vanhempien omaisuutta. Vanhemmat eivät monesti uskalla keskustella lastensa kanssa, kun lapsia on useita ja on vaikea päättää, mitä kellekin antaa. Asiat jäävät näin hoitamatta.”

Heikkilän mukaan vanhempien ja lasten yhteistapaaminen asiantuntijan kanssa on osoittautunut hyväksi lähtölaukaukseksi sukupolvenvaihdokselle.

”Neuvoja kertoo järjestelmästä ja vaihtoehdoista ja osoittaa, ettei sukupolvenvaihdoksen tekeminen ole liian vaikeaa.”

Katse tulevaisuuteen

Parhaimmaksi vaihtoehdoksi sukupolvenvaihdoksissa osoittautuu Heikkilän mukaan usein se, jos perheestä löytyy yksi henkilö, joka oikeasti haluaa metsänomistajaksi ja tilanne sopii muille perillisille. Muille lapsille voidaan jakaa metsän sijaan muuta omaisuutta.

Yhteisomistuksessa on haasteita. Mitä enemmän omistajia on esimerkiksi metsäyhtymässä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä metsänomistamiseen voi tulla mutkia. Mahdollisten ongelmien selvittämiseen on toki keinoja, kuten etukäteen laadittava hoito- ja hallintasopimus.

Myös tilan jakamisessa on pulmansa.

”Ei pidä ajatella pelkästään omia lapsia vaan yhden tai kahden sukupolven yli. Jos jaetaan pieni tila osiin ja se taas jaetaan jatkossa pienempiin osiin, tilanne muuttuu metsätalouden kannalta huonoksi”, Heikkilä sanoo.

Tilan omistusoikeuden ja hallintaoikeuden erottamista Heikkilä ei suosittele etenkään elinikäisellä hallintaoikeudella. Vanhemman sukupolven metsiin pidättämän hallintaoikeuden etuna on omistajanvaihdoksessa saatava pieni verohelpotus.

”Hallintaoikeus ei motivoi nuorta jatkajaa. Hallintaoikeuden omistaja myy yhä puut ja tekee ratkaisut.”

Kaikki tehtiin yhdessä

Vanhamäen-Hanhikosken perheen molemmat sukupolvet, niin jatkajat kuin luopujat, ovat tyytyväisiä ratkaisuun.

”Tärkeää oli, että teimme kaiken yhdessä loppuun asti. Äiti ja isä olivat mukana kaikissa tapaamisissa metsäneuvojan kanssa. Näin kaikille osapuolille oli selvää, mitä sovittiin ja miten asiat hoidetaan”, Johanna Vanhamäki-Hanhikoski sanoo.

Perheen Lappajärvellä sijaitseva noin 120 hehtaarin suuruinen metsätila on suurelta osin perintöä Erkki Vanhamäen vanhemmilta. Tilaan on liitetty vuosien varrella sopivia ostopalstoja. Mänty on metsissä valtapuu, mutta rinnealueilla kasvaa myös hyviä kuusikoita.

Perheen tunneside metsiin on vahva. Metsänomistus on perinnön vaalimista. Isä-Erkin puheissa vilahtelee hänen oma isänsä ja Johannan ja Pertin lapset ovat olleet jo mukana metsäretkillä ja istutustöissä.

”Missä tahansa haisee tuore puu ja moottorisahabensa, siitä tulee lapsuus mieleen. Olin lapsena isän mukana metsässä, istuin traktorissa tai majassa, kun isä sahasi”, Johanna Vanhamäki-Hanhikoski kertoo.

Hän luettelee kolme asiaa, jotka auttavat tuoretta metsänomistajaa: metsäammattilaisten apu, metsäsuunnitelma ja karttapalvelut.

”Kännykän kartasta näkee tarkalleen, onko omassa metsässä vai naapurin puolella.”

Siitä on Lappajärvellä hyötyä, sillä yksi metsäpalstoista on perinteinen pohjanmaalainen pitkittäispalsta: leveyttä 55–100 metriä ja pituutta kaksi kilometriä. Tärkeä apu on myös tietysti edellinen metsänomistajasukupolvi.

”Isä seuraa varmasti, mitä metsässä tapahtuu.”

Erkki Vanhamäki on kävellyt palstat läpi niin monet kerrat, että hänellä karttapalvelu on oman pään sisällä. Mies muistaa monta niin metsätöissä kuin pystykorvan kanssa kävellessä tehtyä metsähavaintoa.

Tytär Johanna on silti ainoa, joka on nähnyt karhun kotitilan lähistöllä.

”Ilman koiraa en enää lähde täällä lenkille.”

Kiitos työstä

Johanna Vanhamäki-Hanhikosken kotitalolta on muutaman kilometrin matka hehtaarin suuruiselle hakkuuaukolle. Siellä on tuoreiden metsänomis-tajien ensimmäinen työmaa.

Männyntaimien istutus viime keväänä laittoi uskon heti koetukselle. Istutuksessa käytetty pottiputki oli hankala saada uppoamaan kivikkoiseen kangasmaahan. Myös liikkuminen paksujen maanmuokkauskasojen keskellä oli hankalaa.

“Alue oli kuin pommituksen jäljiltä. Miten tänne ikinä panee yhtään tainta”, Pertti Hanhikoski kertoo taimikon laidalla, mitä ajatteli työmaasta keväällä.

Hyvin kuitenkin kävi. Terhakkaan näköiset männyntaimet seisovat lokakuussa pystyssä kuin ketunhännät.

“En olisi uskonut, että tätä katsellessa tuntee näin suurta tyytyväisyyttä”, Johanna Vanhamäki-Hanhikoski sanoo.

Niitä metsänomistuksen pieniä iloja.

Uusi metsänomistajasukupolvi asuu 45 kilometrin päässä Kaustisella. Alkukesän istutustöihin ehdittiin illalla töiden jälkeen.

”Kun isä kävi katsomassa istutustyömaata, niin näki, että hän oli helpottunut”, Johanna Vanhamäki-Hanhikoski kertoo.

“Ei tarvitse huolehtia enää. Sen kun syö hyvin ja nukkuu yönsä”, Erkki Vanhamäki sanoo.

Johannan mukaan yksi syy kauppaan oli myös se, etteivät isä ja äiti jäisi pelkälle kiitokselle elämäntyöstään metsän eteen.

“Toiveena on, että vanhemmat voisivat hyödyntää kaupasta saamiaan rahoja. Kovin on koitettu sanoa, että nyt Viroon kylpylään siitä. Voi nauttia tehdyn työn tuomasta palkkiosta.”

Julkaistu Metsälehti Makasiinissa 7/2016

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.