Variksenmarja eli kaarnikka on tärkeä kasvi metsänomistajille. Se kuuluu metsän opaskasveihin, joiden avulla määritetään metsätyyppejä.
Variksenmarja viihtyy kuivilla ja kuivahkoilla kankailla, kuten myös mustikka, juolukka ja puolukka. Onpa variksenmarjalla ihan omakin metsätyyppinsä: variksenmarjakoivikoita esiintyy tuntureiden rinteillä.
Variksenmarja on kuitenkin paljon muutakin kuin opaskasvi. Se on erinomainen hyötymarja, jota tosin käytetään vähän. Kasvitieteilijä Carl von Linné moitti aikoinaan 1700-luvulla variksenmarjoja myrkyllisiksi, ja siitä asti ovat yrttikirjojen tiedot pohjanneet Linnén vääristyneisiin käsityksiin.
Samaan harhaan viittaa myös kasvin nimi. Variksille marjat kyllä kelpaavat, mutta eivät ihmisille.
Pitkäikäinen marjakasvi
Maamme variksenmarjat ovat kahta eri lajia: pohjan- ja etelänvariksenmarjaa. Näiden muotojen ulkoiset erot ovat pieniä, mutta pohjanvariksenmarja on kaksikotinen ja etelänvariksenmarja yksikotinen. Yksikotisella kasvilla hede- ja emikukat ovat samassa yksilössä, kaksikotisella eri yksilöissä.
Variksenmarjan molemmat muodot kasvavat ympäri Suomea. Pohjanvariksenmarja yleistyy kuitenkin pohjoista kohti, kun taas etelänvariksenmarja on yleisempi etelässä.
Variksenmarjan kasvustot voivat olla laajoja, neljästä viiteen metrin levyisiä. Usein variksenmarja saavuttaa myös melko korkean iän, Etelä-Suomessa lähes 30 vuotta ja Lapissa jopa 80 vuotta.
Pohjanvariksenmarja tuottaa marjoja huomattavasti paremmin kuin eteläinen muoto. Sen marjat ovat lisäksi isompia ja mehukkaampia.
Pohjanvariksenmarja tuottaa myös batatasiini-3-bentsyyliyhdistettä. Tällä kemikaalilla se estää haavan-, koivun-, kuusen- ja männyntaimien alkukasvua. Ruotsalaisissa tutkimuksissa metsän uudistaminen onnistuukin huonosti variksenmarja-mäntykankailla. Suomessa pohjanvariksenmarjan kemiallinen vaikutus ympäristöön on heikompi.
Retkeilijän janojuoma
Vaikka variksenmarjaa ei Suomessa juuri ole käytetty, se on ollut käyttömarja muualla. Variksenmarjoja poimitaan yleisesti Pohjois-Venäjällä, Norjassa ja Islannissa, ja myös Kanadan inuiitit hyödyntävät niitä.
Islannissa variksenmarja on ainoa marjakasvi, ja sitä poimitaankin hyvin yleisesti mehujen ja viinien raaka-aineeksi. Norjassa variksenmarjoja on käytetty myös lankojen värjäykseen.
Nyt mielenkiinto variksenmarjoihin on herännyt Suomessakin. Saatavilla on jo kotimaista variksenmarjalikööriä sekä kaarnikkaviiniä ja -mehua. Paras variksenmarjan käyttötapa olisikin tehdä marjoista erilaisia mehuja ja kotiviinejä. Marjat sisältävät valmista mehua niin runsaasti, että ruskaretkillä tunturien rinteillä saa helposti janon sammumaan kourallisella variksenmarjoja.
Superbakteerien taltuttaja?
Variksenmarjoilla oli ennen myös lääkinnällistä käyttöä. Marjat sisältävät runsaasti C-vitamiinia, joten ne olivat tärkeitä keripukin hoidossa. Niillä hoidettiin myös muun muassa kuumetta, päänsärkyä ja väsymystä.
Tuoreimpien lääketieteellisten tutkimusten valossa variksenmarja saattaa tuoda helpotusta myös sairaalabakteerien aiheuttamaan uhkaan. Näihin antibiooteille vastustuskykyisiin bakteereihin eivät nykyiset antibiootit enää tehoa.
Oulun yliopistossa variksenmarjoista on löytynyt mikrobeja, jotka tuottavat bakteereja tuhoavia kemikaaleja. Ensimmäiset sairaalahygieniaan variksenmarjojen avulla panostavat yrityksetkin on jo perustettu. Aikanaan nähdään, auttoiko variksenmarja myös superbakteerien torjunnassa.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
