MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola on harmissaan Inarin hakkuutilanteesta. Hän toivoo, että metsäteollisuus uskaltaisi asettua Inarin alueen hakkuita vastustavaa ympäristöjärjestö Greenpeaceä vastaan.

”Toivon, että metsäteollisuus uskaltaisi todeta ääneen, että Greenpeacen toiminta on haitallista niin ilmastolle kuin yhteiskunnallekin. Eihän siinä ole mitään järkeä, että Inarissa joudutaan käyttämään fossiilista energiaa paikallisen uusiutuvan energian sijaan”, Mäki-Hakola sanoo.

Hän viittaa alkukesästä nousseeseen kohuun, joka sai alkunsa siitä, että Inarin yhteismetsä teki metsissään hakkuita. Greenpeace uutisoi silloin, että Inarissa hakataan arvokasta ikimetsää pääasiassa energiaksi.

Mäki-Hakolan mukaan ympäristöjärjestö vääristelee asiaa. Hänen mukaansa hakatut puut menivät sekä energiapuuksi että rakennusmateriaaliksi.

”Vaikka puut olisivat menneet kokonaan energiaksi, sillä ei pitäisi olla väliä. Ennen energiapuuta tuotiin Venäjältä, nyt vaihtoehtona on käyttää fossiilista energiaa tai turvetta. Luulisi, että ne ovat Greenpeacenkin mielestä paikallista energiapuuta huonompia vaihtoehtoja.”

Ilmaston etua Greenpeace ei siis Mäki-Hakolan mielestä aja. Se, että päätehakattavat metsät ovat vanhoja, on hänen mukaansa väistämätöntä.

”Puuston kiertoaika on Lapissa pitkä. Metsät ovat herkästi 150-vuotiaita, kun ne tulevat päätehakkuuikään.”

Hämmentävintä Mäki-Hakolan mielestä on se, että Greenpeacelle ei riitä, että noin 70 prosenttia Inarin maapinta-alasta on suojeltu.

”Talouskäytössä olevien yksityismetsien osuus on noin viisi prosenttia. On vaikea nähdä, mitä ekologista hyötyä lisäsuojelusta olisi”, hän toteaa.

Moraalinen kysymys

Myös Tapion johtava asiantuntija Lauri Saaristo on sitä mieltä, että Lapin metsien monimuotoisuus on turvassa nykyisellä suojelualueverkostolla.

”Suojeluprosentin kasvattamisen tarve on Etelä-Suomen keskustelu – jos nyt ylipäätään halutaan prosenttikeskustelua käydä”, hän toteaa.

Inarin alueella kyse ei Saariston mukaan kuitenkaan enää tässä vaiheessa ole vain luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta, vaan alkuperäiskansojen elinkeinojen turvaamisesta, hiilivarastoista ja maailmanlaajuisesta näkökulmasta.

”Onko nykymaailmassa missään varaa tai edes tarvetta siihen, että luonnontilaisia metsiä otetaan muun maankäytön kuin suojelun piiriin”, hän pohtii.

Pitäisikö hakkuut siis lopettaa Inarin alueella kokonaan? Se on Saariston mukaan vaikea kysymys. Inarin taajama pitää pitää lämpimänä, mutta toisaalta Lapissa olisi nuoriakin metsiä, joista puuta pystytään korjaamaan.

”Tämä on myös moraalinen kysymys. Maanomistajilla on oikeus lähteä siitä, että lakisääteisen suojelun ulkopuolista metsää voi hyödyntää taloudellisesti.”

Paras ratkaisu tilanteeseen olisi Saariston mukaan, että Lapin jäljellä olevien luonnonmetsien suojeluun löytyisi lisää yksityisiä rahoitusmalleja. Esimerkiksi vuonna 2022 AA Sakatti Mining -kaivosyhtiö osti Inarin yhteismetsältä lähes 3 000 hehtaaria suojeluun. Se, että yhteiskunta käyttää vähät suojelurahansa Etelä-Suomeen on Saariston mielestä ymmärrettävää.

Metsätalouden osuus pieni

Inarin alueen metsien hakkuista on kiistelty vuosia. Metsänhoitoyhdistys Metsä-Lapin johtaja Annakaisa Heikkonen kertoo, että kiistat alkoivat valtion metsistä. Yksityismaille ne levisivät hänen mukaansa FSC-sertifiointijärjestelmään vuonna 2018 lisätyn riskinarviointivelvoitteen yhteydessä. Sen mukaan sertifikaattiin sitoutuneiden puunostajien ostama puu ei saa olla lähtöisin alueilta, joilla rikotaan perinteisiä oikeuksia tai kansalaisoikeuksia.

”FSC tarjosi työkalun nostaa keskusteluun puunhankinnan vaikutuksen saamelaiskulttuuriin ja porolaitumiin myös yksityismailla”, Heikkonen sanoo.

Saamelaisalueen eli Ylä-Lapin, johon kuuluvat Inarin lisäksi Enontekiö, Utsjoki ja Sodankylän pohjoisosat, metsistä noin kymmenen prosenttia on yksityisomistuksessa. Siitä noin puolet on metsätalouden metsämaata.

”Metsätalouden toiminnan tontti on sen verran pieni, että kuvittelisi, että metsien käyttöön löydettäisiin eri osapuolten hyväksymä ratkaisu – varsinkin, kun alueen suojeluprosentti on niin korkea”, Heikkonen sanoo.

Saamelaiskysymys nousee hänen mukaansa esiin varsinkin silloin, kun hakkuita tehdään yhteismetsissä. Inarin alueella toimii kolme suurta yhteismetsää, jotka omistavat yhteensä noin 40 prosenttia alueen yksityismetsistä. Pienmetsänomistajien mailla hakkuita rajoittaa lähinnä puuston ikä.

”Jos puupinossa on 150- tai 200-vuotiasta puuta, ympäristöjärjestöt saavat nostettua siitä aikamoisen mediamylläkän – siitäkin huolimatta, että puut olisivat taimikon päältä poistettuja ylispuita eli metsätalouden piirissä olevilta alueilta. Puunostajat noudattavat varovaisuusperiaatetta.”

Myös yhteismetsien tilanne heijastuu pienmetsänomistajien metsien hakkuisiin.

”Yhteismetsät ovat perinteisesti olleet isoja puunmyyjiä, ja pienmetsänomistajat ovat saaneet leimikkonsa myytyä niiden kyljessä. Kun yhteismetsien puukauppa on ongelmissa poronhoito- ja saamelaiskysymysten vuoksi, ei puunostajilla ole kiinnostusta tehdä tarjouksia pienmetsänomistajienkaan leimikoista. Ne ovat pieniä ja hajallaan”, Heikkonen sanoo.

Ympäristöjärjestö Greenpeacen vaikutus on hänen mielestään Inarin alueella suuri.

”Greenpeace ylläpitää kiistakeskustelua aktiivisesti, ja puunostajissa ei ole toimijaa, joka lähtisi sitä haastamaan. Jos asia olisi paikallisten käsissä, siihen olisi varmasti jo syntynyt ratkaisu.”

Se, mitä Inarin alueen metsille tapahtuu tulevaisuudessa, riippuu Heikkosen mukaan pitkälti siitä, millaiset vanhojen metsien kriteereistä lopulta tulee. Vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelutavoite on osa EU:n biodiversiteettistrategiaa.

”Hakkuukiistat koskevat pientä äärialuetta, joka ei ole metsäteollisuuden puunhankinnan kannalta merkittävä. Metsänomistajien yhdenvertaisen kohtelun ja heidän omaisuudensuojansa kannalta asia on kuitenkin tärkeä”, Heikkonen toteaa.

Ostajan ja myyjän asia

Metsäteollisuus ry:n mukaan puukauppa on aina ostajan ja myyjän välinen asia. Järjestön metsäjohtaja Karoliina Niemi toteaa, että metsäteollisuusyritykset tekevät Inarin alueella kuten muuallakin päätöksensä itsenäisesti.

Greenpeacen edustajaa Metsälehti ei useista yrityksistä huolimatta tavoittanut haastattelua varten.

Lause ”FSC tarjosi työkalun nostaa keskusteluun puunhankinnan vaikutuksen saamelaisporonhoitajien laitumiin myös yksityismailla” täsmennetty tiistaina 15.10.2024 klo 11.37 muotoon ”FSC tarjosi työkalun nostaa keskusteluun puunhankinnan vaikutuksen saamelaiskulttuuriin ja porolaitumiin myös yksityismailla”.

Lisää aiheesta: Greenpeace vastaa – Luonnonmetsän suojelu on kestävä ratkaisu

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.