Puunkorjuun yhteydessä hakkuukoneet keräävät monenlaista tietoa metsästä. Osa siitä siirretään jo nyt päivitystiedoksi Suomen metsäkeskuksen avoimeen metsävaratietoon. Näitä ovat tieto hakkuutavasta, hakkuun ajankohdasta ja hakkuukuvion todellisista rajoista.

Ilman tätä niin sanottua kaatotietoa Metsäkeskus pystyy päivittämään metsävaratietoja vain metsänkäyttöilmoitusten perusteella. Ne kuvaavat suunniteltuja hakkuita eikä toteutumisesta ja hakkuukuvioiden todellisista rajauksista ei ole takeita. 

Hakkuussa tallentuu myös yksityiskohtaista, paikkaan sidottua tietoa esimerkiksi kuusia lahottavan juurikääpäsienen esiintymistä. Myös tämä tieto voitaisiin siirtää metsävaratietoon, ja sitä voitaisiin käyttää metsänhoidon suunnittelussa jopa vuosikymmeniä eteenpäin. 

Työkalu metsän terveyden hoitoon

Hakkuukonetiedon keräämistä ja hyödyntämistä käsiteltiin äskettäin päättyneessä Tyvituho-hankkeessa, joka on rahoitettu maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -toimenpidekokonaisuuden varoilla. 

Tyvituho-työryhmässä mukana ollut OP-ryhmän metsäpalvelupäällikkö Petri Kortejärvi –metsänomistaja itsekin – näkee tiedon hyödyntämisessä suuria mahdollisuuksia, jotka ovat etujärjestöpolitiikan vuoksi jäämässä toteutumatta.

”Päätehakkuun jälkeen metsäasiantuntija voisi paikantaa kohdat, jonne istutetaan kuusen sijaista koivua tai jätetään taimettumaan koivulle luontaisesti. Ilman metsävaratietoon tallennettua paikkatietoa tieto todennäköisesti unohtuu.”

Kortejärvi muistuttaa, että lahotieto hyödyttäisi metsänhoidon suunnittelua vuosikymmeniä uudistamisen jälkeenkin.

”Istutetun koivikon alle syntynyt alikasvoskuusikko voitaisiin raivata lahon saastuttamilta kohdilta ja maaperä puhdistuisi. Ilman paikkatietoa tämä ei käytännössä onnistu.”

Lahopaikkatiedon lisäksi hakkuukoneiden työssään keräämän tiedon perusteella voitaisiin paikoittaa säästöpuuryhmät.

Kiistaa metsätiedon omistuksesta

Metsänomistajajärjestö MTK on toistaiseksi suhtautunut penseästi muun muassa lahopaikkatiedon siirtämiseen metsävaratietoon.

Nykyinen laki Metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä on vuodelta 2011, ja sen jälkeen tekninen kehitys on edennyt huimasti. Siksi edessä on isoja lainsäädännöllisiä ongelmia, jotka on MTK:n mielestä ratkaistava ennen kuin yksityiskohtaista tietoa yksityisestä metsäomaisuudesta siirretään metsävaratietoihin.

MTK:n metsälinjan tutkimuspäällikkö Kalle Karttusen mukaan ongelmakohtia ovat tietosuojaan ja omaisuuden suojaan liittyvät seikat. Se, mitä tietoa kerätään, pitää määritellä laissa.

MTK:n mukaan tieto kuuluu metsänomistajalle, joka viime kädessä päättää, mitä metsässä tehdään ja on oikeutettu päättämään, kuka tietoa saa käyttää.

”Ostajat voisivat käyttää tietoa puun hinnoittelussa. Toisaalta tieto voisi vaikuttaa metsän arvoon. Kyse on myös siitä, että tiedolla on oma arvonsa”, Karttunen sanoo.

Kilpailuvaltti metsäyhtiöille

Kaikki isot metsäyhtiöt sekä Versowood siirtävät jo nyt kaatotietoa Metsäkeskukselle. Metsävaratietojen tarkkoina päivityksinä tieto hyödyttää kaikkia metsätoimijoita.

”Tähän mennessä meille on tullut tietoa 300 000 hehtaarin alueelta. Siitä kuuluu iso kiitos tämänhetkisille tiedon toimittajille”, kertoo metsätiedon palvelupäällikkö Jussi Lappalainen Metsäkeskuksesta.

Metsä Groupin kehitysjohtajan Juho Rantalan mukaan hakkuukoneiden kaatotietoa, esimerkiksi lahotietoa, tullaan jatkossa hyödyntämään yhtiön metsäpalveluasiakkaiden metsänhoitotöiden ohjaamisessa ja myös näyttämään metsänomistajille karttatiedoissa. 

Mahdollisuudesta tarjota metsänomistajille entistä räätälöidympää metsänhoitoa on muodostumassa kilpailuvaltti metsäyhtiöiden metsäpalveluille.

Metsänhoitoyhdistysten korjuupalveluiden koneet eivät toistaiseksi kerää kaatotietoa. 

Kommentti

Kehruu-Jennyt säpäleiksi

Ymmärrän, että tietosuojalla on arvonsa. Silti tuntuu hölmistyttävältä, että MTK näyttää jarruttavan metsien terveydentilaa olennaisesti kuvaavan tiedon viemistä metsävaratietoon. Perusteena on muun muassa huoli metsien arvon laskusta.  

Pitäisikö Suomen omakotiliiton vaatia talojen kunto- ja kosteustarkastusten kieltämistä, nekin kun voivat ikävästi alentaa myytävien talojen arvoa.

Voisiko edunvalvontaa harjoittaa jotenkin muuten kuin tekniikan kehitystä jarruttamalla. Ei kehruu-Jennyjen särkeminenkään lopulta pitkälle kantanut.

MIKKO RIIKILÄ

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.