Pihlaja! Valkoiset kukat paljastavat kesäkuun alussa komean pihlajan keskeltä viime talvena harvennettua metsäkuviota. Näky on juuri harvennetussa metsässä sen verran harvinainen, että puuta on käytävä hämmästelemässä lähempää.
Hakkuun suunnitellut Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen metsäneuvoja Arto Vuorinen paljastaa, että pihlaja ei ole jäänyt pystyyn vahingossa.
”Sovimme metsänomistajan kanssa, että harvennushakkuissa pyritään huomioimaan monimuotoisuus tavanomaista aktiivisemmin. Olen huomannut, että yhä useampi metsänomistaja kokee asian tärkeäksi”, Vuorinen kertoo.
Pihlajan säästäminen on pieni, mutta ei todellakaan itsestään selvä asia harvennuksella. Kuvio on ennakkoraivattu ja puuta on kertynyt myyntiin yli sata kuutiometriä hehtaarilta, joten yksittäisten pihlajien, lahopuiden, riistatiheiköiden ja alikasvoksen säästäminen on vaatinut niin ennakkoraivaajalta kuin hakkuukoneenkuljettajaltakin erityistä tarkkuutta.
”Monimuotoisuuden huomiointi vaatii suunnittelusta lähtien koko korjuuketjulta yhteistä näkemystä, osaamista ja tahtotilaa.”
Suuret mahdollisuudet vaikuttaa
Harvennushakkuilla monimuotoisuuden vaalimiseen on havahduttu laajemmin vasta viime vuosina. Asialla on suuri merkitys, sillä esimerkiksi viime vuonna Suomessa tehtiin erilaisia harvennushakkuita noin 540 000 hehtaarilla.
”Nykyiset varttuneet metsät ovat kasvaneet aikana, jolloin luonnonhoidon keinoja ei ole laajalti tunnettu. Pienin muutoksin on kaikki edellytykset toimia siten, että tulevaisuuden varttuneet metsät ovat paljon monimuotoisempia”, kuvailee johtava asiantuntija Lauri Saaristo Tapiosta.
Vuorisen esitellessä erilaisia monimuotoisuutta lisääviä ratkaisuja käytännössä, käy nopeasti ilmi, että monimuotoisuutta voi turvata harvennushakkuissa varsin helposti esimerkiksi säästämällä lehti- ja lahopuita, välttämällä turhaa raivausta ja tekemällä tekopökkelöitä. Mikä parasta, yleensä tämä ei aiheuta metsänomistajalle lisäkustannuksia.
”Harvoin edes merkittäviä tulonmenetyksiä”, Vuorinen huomauttaa.
Suuressa kuvassa juoni on yksinkertainen: säilytetään sitä, mikä yleensä harvennushakkuissa häviäisi. Miksi silti yhä näkee paljon putipuhtaiksi raivattuja yhden puulajin harvennusmetsiä?
”Varmaan kyse on tottumuksesta. Moni ennakkoraivausta tekevä metsuri tai harvennukselle tuleva hakkuukoneenkuljettaja kokee edelleen, että työ on jäänyt puolitiehen, jos joku kohta jää käsittelemättä. Tietty siisteys viehättää ihmissilmää”, Vuorinen arvelee.
Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinin tiedeliitteessä (ilmestyy 12.8.).
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Jo taimikonhoitovaiheessa mielellään jättäisin pihlajaa, katajaa ja reunametsiin alupuustoa. Mutta kun on tuo lailla suojattu koiraharrastus, jota myös hirvipolitiikaksi kutsutaan. Se on vaan ”seniili” männyntaimikko vähemmän altis hirvituhoille.