Viime kerrasta on yli kymmenen vuotta. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Tuula Packalen katselee ympärilleen Helsingin keskustassa sijaitsevan Metsätalon aulassa. Hän ei ole käynyt täällä sen jälkeen, kun silloinen Metsäntutkimuslaitos (Metla), nykyinen Luke muutti tiloista pois.

”Tämä on minulle tärkeä paikka. Kävin täällä usein, ja ensimmäinen työmatkanikin oli tänne”, Packalen muistelee.

Aikoinaan Metsätalolla sijaitsivat myös Helsingin yliopiston metsätieteen laitokset, mutta nyt metsäisestä historiasta muistuttaa enää rakennuksen nimi. Helmikuisena perjantaina luentosaleissa on tarjolla espanjan fonetiikkaa, muinaiskirkkoslaavia ja swahilia.

”Ehkä se kertoo metsäalan muutoksesta. Alan opetus ja tutkimus siirrettiin keskustasta syrjemmälle”, Packalen pohtii.

Tapaamispaikkana Metsätalo on kuitenkin hyvä, sillä se sijaitsee lähellä Rautatieasemaa, josta juna takaisin kohti Joensuuta lähtee. Metsätkin ovat jälleen tapetilla. Keskustelu käy vilkkaana varsinkin metsien roolista ilmastonmuutoksen torjunnassa. Erityisesti hakkuumäärät puhuttavat.

Hakattavaa riittää

Luke julkaisi hiljan tuoreimman arvion siitä, miten paljon runkopuuta eli tukki-, kuitu- ja energiapuuta Suomessa enimmillään voidaan vuodessa hakata ilman että tulevaisuuden hakkuumahdollisuudet vähenevät. Koko maassa määrä on vuonna 2016 alkaneella kymmenvuotiskaudella reilut 80 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Suurin ylläpidettävissä oleva hakkuukertymä laskettiin myös maakunnittain. Korkein se on Pohjois-Pohjanmaalla, reilut kahdeksan miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Jos hakkuut pysyisivät vuosien 2016–2018 tasolla, ylittyisi suurin ylläpidettävissä oleva hakkuukertymä laskelmien mukaan joissain maakunnissa. Packalenia tämä ei hetkauta. Todellisuudessa hakkuumäärät määräytyvät markkinoilla ja vaihtelevat vuosittain.

”Puuston tilavuus on Suomessa niin suuri, että lyhytaikaiset ylitykset jossain osassa maata ovat merkityksettömiä.”

Esimerkiksi vuonna 2018 runkopuuta hakattiin noin 78 miljoonaa kuutiometriä, vuonna 2019 noin 72 miljoonaa kuutiometriä.

Hiilinielu mukaan

Laskelmiin liitettiin nyt ensimmäistä kertaa arviot metsän hiilinieluista. Tietoa toivottiin alueellisten metsäohjelmien teon tueksi.

Vaikka hakkuumäärät nousisivat suurimman ylläpidettävissä olevan hakkuukertymän tasolle, pysyisi puusto Packalenin mukaan Ahvenanmaata ja Varsinais-Suomea lukuun ottamatta hiilinieluna.

”Sielläkin hiilipäästöt olisivat lähellä nollatasoa”, hän sanoo.

Packalenin mielestä laskelmat asettavat maakunnat epätasa-arvoiseen asemaan, sillä hiilinieluja ei ole huomioitu maakuntien rajoja vedettäessä.

”Ilmastovaikutuksia tulisi tarkastella koko maan tasolla ja huomioida myös puuhun perustuvien tuotteiden mahdollisuudet korvata fossiilisia raaka- ja polttoaineita ja siten vähentää päästöjä.”

Tiedontarve kasvaa

Packalen on työskennellyt ensin Metlassa, sitten Lukessa 1990-luvulta lähtien. Hän toimii tällä hetkellä Pohjoinen vihreä biotalous -ohjelman johtajana.

Metsien ja puun käyttö on Packalenin mukaan monipuolistunut vuosikymmenten aikana. Se luo tutkimukselle haasteensa: metsien tuotanto- ja käyttömahdollisuuksista tarvitaan yhä monipuolisempia tietoja.

Packalenin mukaan tutkimuslaitoksilta odotetaan entistä useammin myös vastauksia siihen, miten asiat tulisi hoitaa. Esimerkiksi Luken laskemat luvut eivät hänen mukaansa kuitenkaan ole tavoitteita tai rajoitteita, vaan laskennallisia mittareita. Tavoitteiden ja rajoitteiden asettaminen kuuluu poliittisille päättäjille.

Julkaistu Metsälehdessä 4/2020

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.