”Olin pitkään varma, että minusta tulisi kokki. Kiinnostus metsään heräsi vasta peruskoulun jälkeen, juuri ennen yhteishakua. En tiedä, mistä se tuli. Kukaan muu suvussamme ei työskentele metsäalalla eikä meillä ole metsääkään”, kertoo 26-vuotias metsäpalveluyrittäjä Toni Pajula.

”Hain opiskelemaan metsuriksi Hämeen ammatti-instituuttiin vuonna 2007. Metsäalaa oli helppo päästä opiskelemaan. Hakijoita oli niin vähän, että kaikki halukkaat otettiin sisään. Kanssani samaan aikaan aloittaneista kymmenestä opiskelijasta kolme on nyt metsäalan töissä. Muista osa karsiutui pois jo opiskeluaikoina, osa on vaihtanut alaa myöhemmin.”

”Valmistuin metsuriksi vuonna 2010. Seuraavat kuukaudet kuluivat armeijassa, mutta siellä oli sen verran luppoaikaa, että sain hoidettua yrittäjän paperini kuntoon. Armeijasta päästyäni aloitin metsäpalveluyrittäjän työt.”

”Yrittäjäksi ryhtyminen oli tietoinen valinta, yrittäjyys on aina kiinnostanut minua. Yrittäjänä saa tehdä niitä töitä, joita haluaa ja olla suoraan tekemisissä asiakkaiden kanssa. Työ on myös monipuolista. Ei riitä, että hoitaa metsiä, vaan täytyy myös esimerkiksi miettiä markkinointia ja pitää yrityksen Facebook-sivuja pystyssä.”

”Metsurin työt vastaavat hyvin hankkimaani koulutusta, mutta yrittäjänä olo on pitänyt opetella itse. Töissä tulee koko ajan jotain uutta vastaan. Varsinkin lakipuoli muuttuu tiuhaan.”

”Tässä oppii koko ajan”

”Ajan hermolla oleminen, se on parasta tutkijan ammatissa. Tässä työssä oppii koko ajan uusia asioita. Varjopuolena on työn yksinäisyys ja rahoituksen epävarmuus. Koskaan ei voi olla varma, saako tutkimukselleen rahoitusta vai ei. Siihen olen kuitenkin jo tottunut”, sanoo Itä-Suomen yliopiston nuorempi tutkija Veera Tahvanainen, 29.

”Valmistuin metsänhoitajaksi Itä-Suomen yliopistosta vuonna 2014. Ennen opintoja ajattelin, etten halua metsäalalle. Lähipiirissäni on paljon metsänhoitajia: sekä vanhempani että tätini ovat metsänhoitajia. Halusin keksiä jotain omaa.”

”Kun lukion jälkeen oli aika hakea opiskelemaan, alkoi metsäala kuitenkin kiinnostaa. Pidin koulussa biologiasta, mutta halusin opiskella jotain monipuolisempaa. Hain kokeeksi silloiseen Joensuun yliopistoon, nykyiseen Itä-Suomen yliopistoon, opiskelemaan metsätiedettä ja pääsin sisään. Papereissani lukee, että olen opiskellut metsäpolitiikkaa ja metsäekonomiaa, mutta käytännössä opiskelin metsäpolitiikkaa, metsäekologiaa ja metsien monikäyttöä.”

”Puut tai puu materiaalina eivät juuri kiinnostaneet minua, joten ajauduin luonnontuotepuolelle. Luontomatkailu ja metsien muut kuin puuntuotannolliset hyödyt ovat nostaneet päätään viime vuosina. Metsien virkistysmahdollisuuksia ja luonnontuotteita arvostetaan koko ajan enemmän.”

”Pro gradu -tutkielmani tein herkkutattisatoihin liittyen. Selvitin, millaisissa metsissä herkkutatit parhaiten viihtyvät. Sopivan graduaiheen löytäminen ei ollut ihan helppoa. Sienitutkimus löytyi silloisesta Metsäntutkimuslaitoksesta (Metla), nykyisestä Luonnonvarakeskuksesta (Luke).”

”Gradun teon ohessa ja valmistuttuani työskentelin yhteensä kolmisen vuotta kansainvälisessä luonnontuotteisiin liittyvässä tutkimushankkeessa Metlassa. Väitöskirjan teon aloitin virallisesti tänä vuonna. Väitöskirjassani tutkin ruoka-sienten saatavuuteen ja kaupalliseen hyödyntämiseen vaikuttavia tekijöitä Pohjois-Karjalassa. Teen väitöskirjaa Itä-Suomen yliopistossa, mutta työhuoneeni on Luken Joensuun toimipisteessä.”

”Asenteella pääsee pitkälle”

”Työskentelen toista vuotta metsäneuvojana Auramaan metsänhoitoyhdistyksessä. Toimialueeni on Yläne Varsinais-Suomessa”, kertoo Metsänhoitoyhdistys Auramaan metsäasiantuntija Timo Kajala, 25.

”Aloitan työt yleensä seitsemän tai kahdeksan aikaan aamulla. Tulostan maastotiedot ja -kartat ja hoidan juoksevat asiat. Sitten suuntaan maastoon.”

”Päivän ohjelmaan voi kuulua esimerkiksi tila-arvioiden tekoa, metsäsuunnittelua tai metsänomistajien tapaamisia. Sovin tapaamisia päivää kohti yleensä kaksi, toisen aamupäivälle ja toisen iltapäivälle. Metsänomistajat arvostavat sitä, että heidän kanssaan käydään metsässä ja työkohteilla, joten haluan panostaa siihen ja varata käynneille kunnolla aikaa.”

Puhelin soi välillä paljon. Päivässä tulee viidestä kymmeneen soittoa. Välillä yhteydenotot ovat nopeita, välillä ne vievät enemmän aikaa. Takaisin toimistolle saavun yleensä kahden olmen aikaan iltapäivällä. Siellä kirjoitan päivän aikana tekemäni muistiinpanot puhtaaksi. Ajatus karkaa muuten helposti, ja seuraavana päivänä ei välttämättä muista, mitä muistiinpanoja kirjoittaessaan on ajatellut.”

”Koulutukseltani olen metsätalousinsinööri. Kiinnostukseni metsänhoitoon ja metsäluontoon syntyi varhain. Isovanhemmillani on pieni metsätila, ja siellä olen isäni kanssa käynyt pienestä pitäen metsätöissä – ensin raivaamassa, sitten myös harventamassa.”

”Pitää olla valmis muutokseen”

”Metsäyhtiö UPM haki vuonna 2011 eri toimialojen ammattilaisia trainee-ohjelmaan. Hakemuksia tuli 700 ja testit olivat mittavat. Kymmenen hakijaa pääsi mukaan ohjelmaan, minä olin yksi heistä”, muistelee UPM:n puumarkkina-asiantuntija Sari Tiihonen,41.

”Olen viihtynyt metsässä lapsesta asti. Mummon metsissä Kangasniemellä Etelä-Savossa leikittiin sisarusten kanssa Tarzania ja Janea. Kaikissa rannetta ohuemmissa lehtipuissa sai roikkua niin, että ne katkesivat. Mummo oli viisas nainen. Vasta myöhemmin ymmärsin, että hän sai meidät leikin varjolla raivaushommiin.”

”Peruskoulun jälkeen mietin metsätalousinsinöörin opintoja, mutta kaupallinen ala vei mennessään. Valmistuin ensin markkinointimerkonomiksi Etelä-Savon ammattiopistosta ja vuonna 2001 markkinoinnin ja kansainvälisten toimintojen tradenomiksi Varkauden ammattikorkeakoulusta.”

”Valmistuttuani työskentelin 11 vuotta S-ryhmälle. Aloitin kaupan kassalla ja etenin esimiestehtäviin. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, etten halunnut viettää koko työuraani neljän seinän sisässä.”

”UPM:n trainee-ohjelman löysin työ- ja elinkeinotoimiston nettisivuilta. Metsäala vaikutti lupaavalta. Olen kotoisin Pieksämäeltä Etelä-Savosta, missä metsästä saatavilla kantorahatuloilla on aina ollut suuri merkitys. Myös metsäalan työllisyys näytti hyvältä. Ajatus siitä, että saisi olla metsässä palkallisesti, viehätti.”

”Jokainen päivä on erilainen”

Tukkirekan ajo on kuljetusalan kuninkuuslaji. Se on haastavaa hommaa, kuormaa ajetaan suurilla painoilla ja säiden armoilla. Talvella on liukasta ja kesällä pehmeät metsäautotiet. Kuljettajalta vaaditaan rauhallisuutta mutta myös rohkeutta tehdä päätöksiä”, kuvailee tukkirekankuljettaja Mikko Nousiainen, 26.

”Olen ajanut tukkirekkaa kolmisen vuotta. Pelisilmä on siinä ajassa ehtinyt kehittyä sen verran, että osaan jo arvioida, minne kannattaa mennä ja minne ei. Välillä täytyy tosin edelleen kysyä työkavereilta neuvoja. Tähän hommaan ei ole täysin valmis koskaan.”

”Tukkirekan ajo on ollut toiveammattini lapsuudesta asti. Aina, kun tukkirekka ajoi kotitalomme ohi, hyppäsin pyörän selkään ja lähdin perään. Välillä pääsin hetkeksi rekan kyytiinkin. En tiedä, mistä kiinnostus on peräisin. Suvussamme ei ole muita metsä- tai konealalla työskenteleviä.”

”Opiskelin peruskoulun jälkeen yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi silloisessa Riihimäen ammattioppilaitoksessa, nykyisessä Hyriassa. Valmistuin vuonna 2009 henkilöauton, kuorma-auton ja yhdistelmäauton ajokortit taskussani. Valmistuttuani ajoin puolisen vuotta elintarvikkeita ennen kuin menin armeijaan.”

”Armeijan jälkeen ajoin vuoden verran elintarvikkeita ja pari vuotta metsähaketta. Metsähaketta ajaessani tutustuin tukkirekankuljettajiin. Opiskeluaikoina ajattelin, ettei työtehtävillä ole väliä, kunhan saa heti työkokemusta. Pian kaipasin kuitenkin uusia haasteita.”

”Kyselin tukkirekankuljettajilta mahdollisuuksista päästä ajamaan puutavaraa. Vuonna 2014 aloitin nykyisessä työssäni Nousiainen E. Kuljetusliikkeen tukkirekankuljettajana. Ajamme puita Metsä Groupille ja Stora Ensolle.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 4/2017.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.