Harva voi 28-vuotiaana sanoa olleensa kymmenen vuotta metsänomistaja. Anna Heickell voi. Tosin käytännössä hän kokee olleensa metsänomistaja koko ikänsä.

”Olen aina tiennyt, että tämä pesti on tulossa. Virallisesti minusta tuli metsänomistaja, kun täytin 18 vuotta. Silloin minut liitettiin sukumme yhteismetsän papereihin”, Heickell kertoo.

Kuhmoisissa Pirkanmaalla sijaitseva yhteismetsä on kulkenut Heickellin äidin suvussa sukupolvien ajan. Yhteismetsäksi metsätilan muutti Heickellin isoisä sisaruksineen.

Yhteismetsästä valtaosa on talousmetsää. Kuusi on valtapuulaji, mutta myös männiköitä ja koivikoita löytyy.

Metsäalasta reilut sata hehtaaria on suojeltu pysyvästi Metso-ohjelman kautta. Suojelualueet ovat Heickellin mukaan pääasiassa vanhoja metsiä, mutta mukana on myös tervaleppäkorpi ja laajempi suoalue.

Metsätilasta 15 hehtaaria on ainakin toistaiseksi varattu hiilensidontaan. Yhteismetsä on tehnyt hiilensidontasopimuksen hiilikompensaatiopalveluita tarjoavan Bluewhite Bioforest Oy:n kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhtiö maksaa yhteismetsälle siitä, ettei se tee hakkuita sopimuksessa määritellyllä 15 hehtaarin alueella.

Heickellin mukaan hiilensidontapalveluilla vaikuttaa olevan kysyntää.

”Ilmastonmuutoksesta puhutaan niin paljon, että hiilensidonta on nyt pinnalla.”

Metsätöihin tarpeen mukaan

Heickell asuu Tampereella mutta käy kotiseudullaan Kuhmoisissa vähintään kerran kuukaudessa, kesäisin useamminkin. Yleensä vierailun aikana tulee käytyä myös yhteismetsässä.

”Vietän metsässä paljon aikaa samoillen, kesäisin ja syksyisin myös marjastaen. Metsätöissä autan tarpeen mukaan. Olemme sopineet, että jokainen osallistuu metsänhoitotöihin omien aikataulujensa, kiinnostuksensa ja kykyjensä mukaan”, Heickell kertoo.

Itse hän on ollut mukana muun muassa istuttamassa, raivaamassa taimikoita ja kulottamassa uudistusaloja.

”Varsinkin kulotuksissa tarvitaan aina paljon apua. Olen ollut mukana sekä rajaamassa kulotettavaa aluetta että jälkivartioinnissa. Lapsena kiersin reppu selässä jakamassa tulenvartijoille juotavaa.”

Metsänhoitotyöt Heickell kertoo oppineensa opettelemalla. Neuvoja hän on saanut varsinkin sedältään. Oppia metsätalouden päätöksentekoon Heickell on hakenut muun muassa Metsänomistajan talouskoulusta, joka on Työtehoseuran ja Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen järjestämä koulutuskokonaisuus.

Metsänhoitotöistä Heickell pitää eniten istutuksesta.

”Kulotuksessa pidän sen yhteisöllisyydestä. Raivaaminenkin on ihan hauskaa, mutta siinä aina jännittää, mitä puita kannattaa kaataa ja miten paljon harventaa. Istuttaessa näkee konkreettisesti, miten saa uusia puuntaimia maahan.”

Jatkuva kasvatus kiinnostaa

Tällä hetkellä yhteismetsässä on käynnissä pienimuotoisia harvennushakkuita. Suunnitelmissa on myös energiapuun myynti. Keväällä edessä on istutusta ja taimikonhoitoa.

Yhteismetsän metsät ovat tasaikäisrakenteisia, mutta pohdinnassa on ollut, voisiko joillain kohteilla soveltaa jatkuvaa kasvatusta. Heickellin mukaan ensin täytyy kartoittaa, löytyykö sopivia kohteita.

”Ihan tuosta noin vain jatkuvaan kasvatukseen ei voi siirtyä.”

Heickell pitää yhteismetsää hyvänä metsänomistusmuotona. Vastuu jakautuu ja kaikkea ei tarvitse tietää itse. Tällä hetkellä yhteismetsään kuuluu 13 osakasta.

”Yhteismetsämme ikäjakauma on suuri. Mitä enemmän ikää tulee mittariin, sitä enemmän metsäasiat alkavat kiinnostaa. Ymmärrän hyvin, että 18-vuotiaana mielessä ovat muut asiat kuin metsänhoito. Siksikin on hyvä, että metsäasioista ei tarvitse päättää yksin.”

Heickelliä metsäasiat kiinnostavat niin paljon, että hän päätti toissa vuonna pyrkiä paikallisen metsänhoitoyhdistyksen valtuustoon.

”Oli puhetta, että joku yhteismetsän osakkaista voisi hakea valtuustoon, joten minä lupauduin. Pääsin varasijalle, mutta yllätyin myönteisesti saamastani äänimäärästä. Äänestämässä oli ollut muitakin kuin tuttuja.”

Opittavaa riittää

Parasta metsänomistajana olossa on Heickellin mukaan se, että metsää ja luontoa ylipäänsä on alkanut arvostaa uudella tavalla.

”Jos omistaa talousmetsää, sitä pitää myös hoitaa. Ei ole järkevää antaa metsän vain olla tai jättää hakkuualaa uudistamatta. Metsää tulee hoitaa niin, että seuraavatkin sukupolvet voivat nauttia siitä.”

Haastavinta on sen sijaan tiedostaa oma rajallisuutensa.

”Täytyy vain muistaa, että tyhmiä kysymyksiä ei ole. Minulla ei ole metsäalan koulutusta, joten opittavaa on vielä paljon.”

Koulutukseltaan Heickell on yhteisöpedagogi ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän työskentelee erityisnuorisotyöntekijänä ja opiskelee töiden ohessa eräoppaaksi. Toiveissa on, että eräopaskoulutuksen oppeja voisi soveltaa myös nykyisessä työssä.

”Pidän opiskelusta. Voi olla, että alan jossain vaiheessa opiskella myös metsäalaa – sitten, kun toimistossa istuminen alkaa kyllästyttää.”

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.