Moottorin ääni lähestyy. Pian metsäkoneen ajovalot siivilöityvät vanhojen pihakuusten oksien lomasta. Metsänomistaja Matti Saarikoski morjestaa ja ajaa koneen kuusien väliin kuvattavaksi.
Saarikoski elää unelmaansa. Metsät ovat kiinnostaneet miestä pikkupojasta lähtien. Hän toivoi metsäalalta ammattia, mutta metsäkoulut olivat kaukana ja huonojen yhteyksien päässä kotipitäjästä Isojoelta. Viimein vajaa 60-vuotiaana haave metsästä työpaikkana toteutui.
Kun mahdollisuus tarjoutui, hän vaihtoi päivätöistä metsäalalle. LVI-alalla johtotehtävissä uransa tehnyt Saarikoski palasi lapsuutensa maisemiin Etelä-Pohjanmaalle. Kymmenen viime vuotta hän on keskittynyt Isojoella ja Kauhajoella sijaitsevien metsiensä hoitoon.
”Metsä on työympäristönä todella hieno, teki siellä mitä tahansa”, Saarikoski sanoo.
Selkeät suunnitelmat
Isojoen puolella Lauhavuoren kansallispuistoon rajautuvat metsätilat ovat aikanaan kuuluneet Saarikosken suvun omistamaan kantatilaan. Jo opiskeluaikoina Mikkelissä asuessaan Saarikoski katsoi koti-ikävissään kylän karttaa. Hän piirsi tilat kartalle ja pohti, että kantatilasta aikanaan erotettujen metsätilojen osto saattaisi jonain päivänä onnistua.
Rahat ensimmäisten metsien ostoon tulivat, kun hänen työpaikkansa lunasti työntekijöiden osuuksia yrityksestä. Osuuksista saamillaan rahoilla ja puukaupoilla Saarikoski rahoitti haavettaan. Hän oli valmistautunut ostamaan metsää aina, kun sitä tuli sopivasti myyntiin.
Nykyään kantatilaan kuuluneista metsistä yli neljäsataa hehtaaria on Saarikosken omistuksessa. Ne muodostavat yhtenäisen alueen, joka alkaa kotitalon pihapiiristä. Lisäksi Saarikoski on ostanut metsätiloja lähiseuduilta. Kaikki metsät sijaitsevat kahdenkymmenen kilometrin säteellä kotitilasta.
”Olen monesti puhunut nuorille siitä, että jos on tavoite, johon pyrkii, on aina edellä muita. Olet jo valmiiksi miettinyt asian”, Saarikoski toteaa.
Harvennuksille oma kone
Vuosikymmeniä tietokoneen ääressä töitä tehneelle Saarikoskelle metsät ovat vapauttava työympäristö. Metsämaisemat tekevät aivoille hyvää. Hänen mielestään maalla vallan ottavat niin sanotut mopopojan aivot: kaikki turha unohtuu ja olennainen muistuu mieleen.
”Vanhemmalle ihmiselle metsäala tarjoaa hyvän työpaikan. Jos on pienikin metsäpalsta, raivaaminen työllistää aika hyvin. Raivaussahat ja varusteet ovat edulliset”, Saarikoski kannustaa.
Raivausten lisäksi Saarikoski tekee kaikki harvennukset nykyään itse. Alkuun hän urakoi harvennuksia moottorisahatyönä. Pian kävi selväksi, ettei työtahti riittänyt. Pinta-alat olivat sen verran suuret.
Kuivien ja kantavien kohteiden harvennukseen löytyi paikallisia yrittäjiä kesäisin harventamaan. Talviharvennuksille tekijöitä ei sen sijaan tahtonut löytyä, niinpä ojitusalueiden hakkuurästit lisääntyivät.
Pari vuotta moottorisahatyötä riitti. Saarikoski päätti hankkia harvennuksille sopivan metsäkoneen. Käytetty Sampo-Rosenlew löytyi lehti-ilmoituksesta.
”En laskenut, kannattaako metsäkonetta ostaa. Laskin vain, että pystyn sen ostamaan ja että sillä pystyn metsät hoitamaan.”
Naapurilta oppia
Metsäkoneen ostoa seurasi muitakin hankintoja. Koneen huolto vaatii neljä tynnyriä erilaisia öljyjä ja laippoja sekä työkaluja useamman tuhannen euron edestä. Myös traktori puun ajamista ja lavetti koneen siirtoa varten oli oltava.
Kaikille Saarikoski ei metsäkoneen hankintaa suosittele. Sen verran kuluja koneesta tulee.
”Jos sinulla on metsää ja ostat raivaussahan, sinulla on edulliset kulut etkä tarvitse mitään traktoreita. Sen kun omalla autolla menet metsään, raivaat ja lähdet pois. Ja menet silloin kuin haluat.”
Koneen käyttö vaati opettelua. Ikänsä metsäkonehommia tehnyt naapuri opasti Saarikoskea kaatopään käytössä.
Varsinainen koneen ajaminen ja puun juurelle meneminen sujuivat, sillä Saarikoski oli tottunut olemaan kaivinkoneen puikoissa. Metsäkoneen liikuttelu on pitkälti samanlaista.
Kaivinkone Saarikoskella oli ollut pidemmän aikaa. Sillä hoituvat maanmuokkaukset, ojien perkuut ja metsäteiden tekeminen. Kaivinkoneella on myös kätevä tehdä metsäkoneelle kantava reitti talviharvennuksia varten.
Vaikka oman metsäkoneen hankinta oli suuri investointi, Saarikoski on ratkaisuun tyytyväinen.
”Kun on oma kone, ei tarvitse mennä huonolla kelillä. Nyt on monena talvena ollut hyviä kelejä pari kuukautta. Ei tarvitse sotkea siellä kuran kanssa.”
Kaikki tukit lähisahalle
Suurimman osan tekemästään harvennuspuusta Saarikoski myy energiarankana. Siitä maksetaan tällä hetkellä hyvin. Selluksi puuta menee vain pieni osa. Polttopuita hän tekee nykyisin ainoastaan omiin tarpeisiinsa.
Kaikki tukit päätyvät paikalliselle Isojoen sahalle. Saarikoskelle on tärkeää, että oman pitäjän miehet sahaavat puut ja naapurin mies hoitaa päätehakkuun. Saha tarjoaa kunnalle verotuloja ja kuntalaisille työtä. Myös kunnan kaukolämpö tuotetaan Isojoen sahan ja Isojoen kunnan puoliksi omistamassa lämpölaitoksessa. Se polttaa sahalta tullutta kuorta ja tarjoaa kuntalaisille edullista lämpöä.
”Minulle on tärkeä ja hieno asia, että tukit menevät Isojoen sahalle ja oman kunnan ihmiset saavat työtä”, Saarikoski sanoo.
Vanhan vaalija
Matti Saarikoski ajaa metsäkoneen takaisin pihaan. Vanhaa pihapiiriä rajaavat useat puurakennukset. Punaisen päärakennuksen katolla oleva vellikello kutsui aikanaan väkeä syömään. Rakennus on Saarikosken isän lapsuuden koti.
Vuonna 1892 rakennetussa talossa asui pitkään Saarikosken kaksi setää, sodan nähneitä kumpikin. He tekivät elämäntyönsä metsissä. Saarikoski muistaa, kuinka toinen sedistä istui tukkikuorman päällä ja ajoi hevosella puita metsästä. Tuvan seinällä olevassa maalauksessa on samanlainen pläsipäinen suomenhevonen kuin sedän hevonen oli.
Päärakennus pihapiireineen siirtyi Saarikosken omistukseen vuonna 1997. Talo oli ehtinyt olla pitkään asumattomana. Ikkunalaudat repsottivat ja laudat putoilivat seinistä. Taloa kunnostettiin useita vuosia.
”Oikeastaan kaikki puutavara tuli omasta metsästä. Jos joku lauta loppui, hain Isojoen sahalta”, Saarikoski kertoo.
Tällä hetkellä työn alla on uusi entistä suurempi kuisti. Lisäksi suunnitteilla on piharakennus samaan paikkaan, jossa aikoinaan oli luttirakennus. Kun aikaa ja innostusta riittää, pihapiirin rakennusten kunnostamista löytyy aina, Saarikoski toteaa.
Metson jatko mietityttää
Saarikoski on käynyt kaikki metsänsä omalla koneellaan läpi. Hän aloitti tilan toisesta reunasta ja on kuviorajoja tuijottamatta harventanut tarvittavan. Nyt harvennustarvetta ei ole, mutta onneksi sitä on tulossa.
Saarikoskea mietityttää, miten hän ehtii tulevaisuudessa harvennusten lisäksi tehdä raivuut ja istutukset. Vaimo on auttanut istutuksissa, mutta urakkaa on kahdellekin paljon.
”Pari vuotta sitten oli sellainen tilanne, että kaikki suunnitellut savotat ja harvennukset oli tehty. Saa nähdä, pääsenkö siihen tilanteeseen enää.”
Ensi keväänä istutettavana on tavanomaista suurempi aukko. Saarikoski joutui hakkaamaan vanhan kuusikon, koska siihen levisi kirjanpainaja. Hän epäilee, että kirjanpainaja pääsi iskemään Metso-ohjelmaan liitetyistä metsistä. Saarikoski on solminut kymmenvuotisen suojelusopimuksen puronvarsikuusikoihin. Yhteensä määräaikaisesti suojeltua metsää on 17 hehtaaria.
Suurehko suojelukorvaus tuntui alkuun hyvältä, mutta nyt metsänomistaja on tullut toisiin aatoksiin. Suojellun metsän tuulenkaadot ja erityisesti konkeloon jääneet puut ovat kirjanpainajalle mieleisiä.
”Kymmenen vuoden sopimus päättyy kesällä. Harkitsen Metso-sopimuksen uusimista aika lailla, koska sieltä ei saa korjata tuulenkaatoja. Kirjanpainaja leviää siellä ympäristöön.”
MATTI SAARIKOSKI
- 67 vuotta
- Asuu Isojoella, josta myös kotoisin
- Työskennellyt aikaisemmin vastuutehtävissä LVI-alalla. Nyt työtä tarjoavat omat metsät.
- METSÄNHOITOYHDISTYS Isojoki-Karijoki hallituksen puheenjohtaja, Isojoki-Seuran puheenjohtaja sekä Isojoen kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja ja maakuntahallituksen jäsen.
- Perheeseen kuuluu vaimo, kaksi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta.
- Harrastaa kotiseututyötä, luontokuvausta sekä kaikkea metsiin liittyvää metsänhoidosta metsästykseen ja kalastukseen.
SAARIKOSKEN VINKIT
1. Metsä tarjoaa eläkeläisille monenlaisia mahdollisuuksia, sekä työtä että harrastuksia.
2. Nauti metsästä. Se tarjoaa erilaisia elämyksiä ja monipuolista liikuntaa.
3. Kyläyhteisöstä löytyy paljon erilaista osaamista. Monia asioita voidaan tehdä yhdessä toinen toistaan auttaen.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Saarikoski on havainnut saman kuin Sahalan Kartanossakin:
Ostavien yhtiöiden harvennukset eivät ole yleensä tarpeeksi laadukkaita.
Suurin taloushyöty omakorjuusta tulee laadukkaasta harvennuksesta juuri ajallaan ja sen jälkeisestä hyvästä jälikasvusta, kun valtapuita ei päästetä karsiutumaan eli menettämään kasvun moottoriaan eli isoa latvusta.
Yhtiön harvennuksissa tiukka altapäin harvennus on vaikea saada toteutumaan, koska pinoon kertyy vähemmän puuta. Sekä ostoyhtiöllä, että hakkuu-urakoisijalla on suuri motivaatio ja kiusaus puheista huolimatta hakata valtapuita, joista kuitenkin se hyvä jälkikasvu lähtee.
Tässä mielessä surkeita harvennuksia näkee Suomen metsissä pääsääntöisesti. Jäljelle jäävän puuston ei tarvitse olla tasavälein, mutta nopeimmin kasvavien puiden pitää jäädä jäljelle.
Näin saadaan kymmeniä prosentteja nopeampi jälkikasvu kuin päältä päin harventamalla tai säännönmukaisesti tasavälein puita jättämällä riippumatta niiden koosta ja latvuksesta.
Aika vahvaa yleistämistä. Harvennusjälki riippuu niistä tarpeista ,joista hakkuuta lähdetään tekemään. Puuvalinnat eivät ole painostuksen tulosta paitsi niissä tapauksissa ,joissa likviditeettikapeikossa rimpuileva isäntä on antanut toimeksiannon hakata kaikki ,mitä on hakattavissa.
Harvennuksessa toimitaan laadun ehdoilla ,ja jos ei löydy laatua, jätetään riittävästi parhaassa kasvukunnossa olevia huonompia yksilöitä kasvamaan. Niitäkään ei aina ole riittävästi tarjolla.
Oma työ ei ole läheskään aina tae hyvästä työn laadusta. Tästä löytyy jo esimerkkejä taimikonhoidonkin kohdalla. Tukipaperit ovat tulleet bumerangina takaisin puutteellisen toteutuksen seurauksena. Taimikossa käytettävä työväline on helpommin hallittavissa vähemmälläkin kokemuksella. Koneellinen hakkuu vaatii jo ammattilaisen ,joka hallitsee sekä oikeat toimintatavat että koneenkäytön.
On tietysti hyvä ,jos oma työ kelpaa ,mutta ei ole viisasta syytellä niitä ,jotka tekevät työtä ammatikseen . Auditoinnit yhtiöiden harvennuksilla ovat osoittaneet ,että asiat ovat toteutusten osalta kunnossa.
Kyllä, -yleistämisen oksanreijän näkökentässä jos ei tunnusteta juurisyitä, joista laiminlyönneistä sitten ollaan vaatimassa ensimmäistä laadun täyttävää työjälkeä, ollaan hakoteillä. Kun ei ole tarpeita tehdä laatua, syytä on etsittävä menneisyydestä.
Saarikoski on jutussaan aikaansa edellä siinä, ettei ala kehua retostella kannattavuuden paremmuudella,sillä sitä se läheskään aina ole.
Itse teksti on realistinen ja artikkelissa esiintyvän isännän jalat tukevasti maan pinnalla. Pienilläkin koneilla voi harrastella ,kun lompsa on lyönnissä ja into kova. Tuloskin voi olla kelvollinen ,kun on malttia ,osaamista ja riittävästi aikaa.
Vielä VJJ:n käsitteistä.
”harvennuksesta juuri ajallaan” tarkoittaa kantohintaa,korjuu-olosuhteita sekä männyllä ja rauduksella muutaman vuoden aika-ikkunaa ennen karsiutumista. Kuusella se on pitempi jana. ”kiusaus puheista huolimatta hakata valtapuita” on käytännössä, että onhan niitäkin tarvittaessa harvennettava.
Taimikonhoidon unohtaminen johtaa etukasvuisiin susipuihin, ja ne kyllä on napattava.
Se, millainen harvennus kauppakirjaan on sovittu, määrää pääsääntöisesti kuinka työ on tehtävä. Satunnainen kulkija ei tiedä näitä sopimuksia.
Sopimuksen mukaan, ja silti metsälakia noudattaen harvennuksissa on edettävä, ei sivullinen voi kun arvailla mitkä on ollut metsänmyyjän tarpeet ja toiveet harvennuksen aikaan.
Matin esimerkki metsien hoidosta ja positiivisuudesta yhteistyöhön sidosryhmien kanssa, on hyvä esimerkki otettavaksi siitä mallia.
Totta on myös J-JJ:n havainto ja näkemys tienvarsi harvennusten kasvatetavien puiden laadudta ja määrästä, verrattuna sitä hyvän metsän metsänhoidon suosituksiin. Itä-Suomessa on havaittavissa jo nyt parannusta vuosi sitten esille tulleeseen heikkoon harvennusten laatuun vaikuttanut kohu.
Suuret toimiat on lisänneet oma-valvontaa pystykauppojen harvennuksien korjuussa, siitä on merkittävä hyöty metsänmyyjille, kun nyt kilpailua käydään samaan aikaan hakattavista harvennuksista.
Se totuttu tapa toi mallin, jossa poistettiin surutta vallitsevaa- ja välikerroksen puustoa, ja runkolukua täydennettiin sitten alispuustolla joka oli jäänyt jo kehityksessä jälkeen. Kasvutappio oikein harvennettuun metsään verrattuna voi nousta 40-50 % ensimmäisten vuosikymmenten kuluessa.
”Totuttu malli” ei todellakaan tarkoita ,että otettaisiin systemaattisesti välikerroksen puita. Riukuuntuneilla kohteilla on harvoin tarpeeksi kehityskelpoisia lisävaltapuita ,joten on tyytyminen pienempiin puihin ,jotta edes jotakin jää kasvamaan. Valtapuut pyrkivät näissä tapauksissa olemaan jo susipuun asteella. Puuston lähtötilanne ratkaisee harvennuksen onnistumisen.
Suorittavalla portaalla on pitkä kokemus, aktiivinen ote ja vahva ammattitaito nuorten metsien käsittelyyn keskiraskailla koneilla. Se mihin Veli-Jussi vertasi aloituksessa on eri toimioiden onnistuminen laajemmilla- alueilla.
Totutusta mallista oli muodustua hväksytty malli laajemmin, koska harvennustoiveita ei täsmennetty kauppasopimuksiin ja mihin harvennuksen lopputulokseen siellä pyritään, lisäksi valvontakin oli pintapuolista ja hieman viiveellä tapahtuvaa.
”..koska harvennustoiveita ei täsmennetty kauppasopimuksiin..” tarkoittaa tietenkin ei kummempaa kuin Tapion harvennusmallien mukaista toimimista. Ja yhdeksällä kymmenestä mo:sta ei ole näkemystäkään toivoa muuta. Hoitamattomissa kohteissa on vaan toimittava metsän mukaisesti,ja siinä motokuski on paljon vartijana: sutta pois päältä ja alispuuta alta.